Lahokapo

Lahokapo (Boros schneideri) on melko kookas vanhojen metsien kovakuoriaislaji. Se on kooltaan 14 mm pitkä ja väriltään tummanruskea. Sitä esiintyy Itä- ja Pohjois-Euroopasta Siperiaan ulottuvalla alueella. Lahokapo kuuluu Euroopan unionin luontodirektiivin toisessa liitteessä mainittuihin eläinlajeihin. Suomessa lahokapo on rauhoitettu.

Lahokapo
Uhanalaisuusluokitus

Vaarantunut [1]

Vaarantunut
Suomessa:

Vaarantunut [2]
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Eukaryootit Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Niveljalkaiset Arthropoda
Luokka: Hyönteiset Insecta
Lahko: Kovakuoriaiset Coleoptera
Alalahko: Erilaisruokaiset Polyphaga
Osalahko: Cucujiformia
Yläheimo: Pimikkökuoriaismaiset Tenebrionoidea
Heimo: Boridae
Suku: Boros
Laji: schneideri
Kaksiosainen nimi

Boros schneideri
(Panzer, 1795)
Katso myös

  Lahokapo Wikispeciesissä
  Lahokapo Commonsissa

Koko ja ulkonäkö

Lajokapo on 11–14 mm pitkä, huomattavasti pituuttaan kapeampi, lieriömäinen kovakuoriainen. Väriltään se on tummanruskea ja kiiltäväpintainen.[3][4]

Toukka on helposti tunnistettava. Se on litteä, lähes 30 mm pitkä ja sen viimeisessä jaokkeessa on tunnusomaiset perälisäkkeet.[3]

Lahokapon toukka.

Levinneisyys

Keski-Euroopasta lahokapo on hävinnyt kokonaan ja läntisin tunnettu esiintymä on Białowiezan metsässä, Puolassa. Puolassa on myös muutamia muita esiintymispaikkoja.[5] Loput eurooppalaiset esiintymät ovat Baltian maissa, Suomessa ja Ruotsissa. Venäjällä sitä tavataan Siperiaan saakka.[3] Ruotsissa laji elää ilmeisesti enää vain Gotska Sandönillä.[6] Suomessa lajilla on yhtenäinen esiintymisalue itärajalla Ilomantsista Kuusamoon. Lisäksi kuoriaiselta tunnetaan hajanaisia esiintymispaikkoja sisämaassa, eristyksissä sekä toisistaan että itärajan esiintymästä. Näitä ovat esimerkiksi Seitsemisen kansallispuiston ja Pyhä-Häkin esiintymät.[3]

Lahokapo kuuluu Euroopan unionin luontodirektiivin toisessa liitteessä mainittuihin eläinlajeihin ja Suomen lajien uhanalaisarvioinnissa 2010 se on luokiteltu vaarantuneeksi (VU).[7] Suomessa lahokapo on rauhoitettu[8]

Elinympäristö ja elintavat

Lahokapo asuttaa vanhoja männiköitä, joissa on jatkuvasti saatavilla juuri kuolleita puita. Toukkia tavataan paljon aikuista kuoriaista useammin ja käsitys lajin levinneisyydestä perustuukin ennen kaikkea toukkahavaintoihin. Toukka elää vasta kuolleen, vielä pystyssä olevan männyn kaarnan alla, mutta joidenkin tietojen mukaan sitä on tavattu myös koivuilta[3] ja Latviassa laji on tavattu tammesta[9]. Myös palaneet puut kelpaavat elinpaikaksi. Toukkien kehityksen aikana kuolleessa puussa elävät Aureobasidium-suvun sinistäjäsienet muuttavat puun pinnan mustaksi ja toukka ilmeisesti käyttää näitä sieniä ravinnokseen. Sen on myös todettu saalistavan muita hyönteistoukkia. Lahokapo saalistaa ainakin pölkkyhärkiä (Sinodendron cylindricum).[10] Riippuvuus sienistä aiheuttaa sen, että yksittäinen puu kelpaa lajin lisääntymispaikaksi vain vähän aikaa. Toukan kehitys kestää ainakin kaksi vuotta ja kuoriaiset aikuistuvat loppukesällä. Lisääntyminen tapahtuu ilmeisesti kuitenkin vasta talvehtimisen jälkeen seuraavana keväänä.[3][4][11]

Laji on aikaisemmin ollut koko maassa yleinen, mutta ikimetsien häviäminen on hävittänyt myös kuoriaiset. Sopivien elinympäristöjen puute hajottaa esiintymät nykyään laikuiksi. Noin kaksi kolmasosaa lahokavon esiintymistä Suomessa on suojelualueilla ja loputkin niiden tuntumassa.[3]

Lähteet

Aiheesta muualla
This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.