Lady Jane Grey

Janen asema kruununperimyksessä periytyi hänen äidiltään, lady Frances Brandonilta, joka oli saanut vaateensa Englannin kruunuun äitinsä, kuningas Henrik VII:n nuoremman tyttären Mary Tudorin kautta (Frances Brandonin isä, Suffolkin herttua Charles Brandon oli Mary Tudorin toinen aviomies). Lady Frances, joka kuoli vuonna 1559, luopui omasta vaateestaan tyttärensä hyväksi. Janella oli myös kaksi nuorempaa sisarta, Catherine Grey ja Mary Grey.

Koska miehet olivat etusijalla kruununperimyksessä, Suffolkit (ensin Brandonit ja myöhemmin Greyt) muodostivat Henrik VII:n perillisten nuoremman haaran. Vuoden 1544 kruununperimyslaki palautti sekä Marian että Elisabetin aseman kruununperimysjärjestyksessä, vaikka kumpikin olikin lain silmissä yhä avioton lapsi. Lisäksi laki antoi Henrik VIII:lle oikeuden muuttaa kruununperimysjärjestystä testamentissaan. Kuninkaan testamentti vahvisti hänen kolmen lapsensa aseman, minkä jälkeen testamentissa julistettiin, että mikäli yksikään hänen kolmesta lapsistaan ei saisi jälkeläisiä, Englannin kruunu siirtyisi hänen nuoremman sisarensa Mary Tudorin lapsille. Hän syrjäytti testamentissaan vanhemman sisarensa Margareeta Tudorin jälkeläiset, koska ei halunnut antaa Englannin kruunua Skotlannin monarkeille.

Monet protestantit olivat vaurastuneet, kun Henrik VIII oli sulkenut katolisia luostareita sekä jakanut kirkon maita ja muuta omaisuutta omille tukijoilleen. Northumberlandin herttua John Dudley, joka oli yksi huomattavimmista protestanttisista aatelisista, oli toiminut sijaishallitsijana Henrikin pojan Edvard VI:n hallituskaudella. Kun kävi selväksi, ettei Edvard VI eläisi kauan, maan paluuta katolisuuteen pelkäävä Dudley ryhtyi johtamaan rintamaa, jonka tarkoituksena oli varmistaa, että valtaistuimelle nousisi protestantti eikä katolilainen Maria. Dudley järjesti nopeasti poikansa Guilford Dudleyn ja Janen välille avioliiton, koska toivoi voivansa siten kontrolloida uutta miniäänsä ja käyttää ylintä valtaa Englannissa. Kun vanhemmat kertoivat Janelle kihlauksesta, tämä kieltäytyi tottelemasta – hänestä Guilford oli ruma ja typerä. Historioitsijat ovat yhä ymmällään, miksi päällisin puolin hiljainen ja tottelevainen tyttö käyttäytyi aivan ennennäkemättömällä tavalla ja uhmasi vanhempiensa avioliittojärjestelyitä. Välittämättä Janen kieltäytymisestä hänen vanhempansa pakottivat hänet alistumaan.

Kruununperimyskysymys oli noussut ajankohtaiseksi Henrik VIII:n hallituskauden (1509–1547) uskonnollisten levottomuuksien aikana. Kun Henrikin protestanttinen poika ja seuraaja Edvard VI oli kuolemaisillaan vuonna 1553, hänen katolinen sisarensa Maria oli oletettu kruununperijä. Edvard VI kuitenkin nimesi kuolinvuoteellaan laatimassaan testamentissaan, John Dudleyn vaikutuksesta, perijöikseen isänsä sisaren Mary Tudorin protestanttijälkeläiset eikä sisarpuoltaan Mariaa. Hän tiesi siten jättävänsä käytännössä kruununsa lempiserkulleen Jane Greylle, joka oli hänen laillaan järkkymätön protestantti ja erittäin hyvin koulutettu.

Edvardin kuollessa – jos lukuun ei oteta Edvardin testamenttia, jonka pätevyys muutoinkin oli kyseenalainen, sillä se oli ristiriidassa vuoden 1544 kruununperimyslain kanssa – Jane oli kruununperimysjärjestyksessä neljäntenä Marian, Elisabetin ja äitinsä Francesin jälkeen. Hänen oikeutensa kruunuun oli siten ilmeisen heikko.

Tuntemattoman taiteilijan 1500-luvulla tekemä maalaus, jonka oletetaan esittävän lady Jane Greytä.

Edvard VI kuoli 6. heinäkuuta 1553, ja Northumberlandin herttua julistutti lady Jane Greyn Englannin kuningattareksi tämän oleskellessa New Innissä, Gloucesterissa 10. heinäkuuta 1553. Joidenkin tarinoiden mukaan herttua sai kavaluudellaan Janen asettamaan kruunun päähänsä. Jane kuitenkin kieltäytyi nimeämästä aviomiestään Guilfordia kuninkaaksi, vaan antoi hänelle sen sijaan Clarencen herttuan arvonimen. Se raivostutti Dudleyn perhettä: Guilfordin äiti neuvoi poikaansa kieltäytymään jakamasta aviovuodetta, ja lähtemään linnasta. Jane käski linnanvartijan pysäyttää aviomiehensä ja kertoi tälle, että vaikka häntä ei kiinnostanut, missä tämä yönsä viettäisi, niin päivisin tämän tuli olla hänen rinnallaan.

Northumberlandin herttualla oli edessään lukuisia tehtäviä hänen yrittäessään lujittaa valtaansa. Kaikkein tärkeintä oli eristää tai vangita Maria, jotta tämä ei voisi kerätä ympärilleen tukijoita. Maria sai kuulla ennakkoon herttuan aikeista, ja pakeni etäiseen Framlinghamin linnaan, Suffolkiin.

Janen asema monarkkina on kiistanalainen, sillä hänen nousuunsa valtaistuimelle liittyi ristiriitaisuuksia. Kruununperimyslaki vuodelta 1544 antoi Henrik VIII:lle oikeuden määritellä seuraajansa testamentissaan, kun taas kuningas Edvard VI:n julkinen testamentti, jossa kuningas nimesi Jane Greyn seuraajakseen, oli ristiriidassa em. lain kanssa, koska alaikäisenä Edvard ei ollut vielä päässyt siihen ikään, että olisi voinut laatia testamentin. Vaikka Janen “nousu valtaan” rikkoi Englannin lakeja, monet olivat valmiita hyväksymään hänet Englannin kuningattareksi, vaikkakin vain siksi, että halusivat näin estää Henrikin vanhinta tytärtä, katolilaista Mariaa nousemasta valtaistuimelle.

Marian kannatus osoittautui kuitenkin vahvemmaksi kuin Janen osittain siksi, että kansa tunsi yhä sympatiaa prinsessan kaltoin kohdeltua äitiä Katariina Aragonialaista kohtaan. Framlinghamin linnassa Maria keräsi ympärilleen 20 000 miehen armeijan, ja marssi Lontooseen syrjäyttämään Janen. Aluksi vaikutti todennäköiseltä, että valtaistuimelle nyt noussut Maria säästäisi Janen hengen. Kuningatar Maria lähetti lady Janen luo John de Feckenhamin käännyttääkseen tämän takaisin katoliseen uskoon.

Sir Thomas Wyattin johtama protestanttien kapina vuoden 1554 ensimmäisten kuukausien aikana sinetöi Janen kohtalon, vaikka hänellä ei ollutkaan suoranaisesti mitään tekemistä kapinan kanssa. Wyattin aloittama kapina käynnisti mellakan, jonka sai aikaan Marian tuleva avioliitto katolilaisen prinssi Filipin (myöhemmän Espanjan kuninkaan 1556–1598) kanssa. Janen isä, Suffolkin herttua Henry Grey ja muut aateliset liittyivät mukaan kapinaan vaatien Janen paluuta valtaistuimelle. Filip neuvonantajineen painosti Mariaa teloituttamaan Janen, jotta mitään levottomuuksia ei enää tulevaisuudessa puhkeaisi. Maria tarjosi Janelle armahdusta, mikäli tämä kääntyisi katoliseen uskoon, mutta Jane kieltäytyi. Viisi päivää Wyattin pidätyksen jälkeen Jane ja Guilford teloitettiin.

12. helmikuuta 1554 aamulla viranomaiset hakivat Guilford Dudleyn huoneistaan Towerissa ja veivät hänet Tower Hillin julkiselle teloituspaikalle, missä hänen kaulansa katkaistiin. Hänen maalliset jäännöksensä vietiin hevoskärryillä takaisiin Toweriin ohi niiden huoneiden, missä Janea pidettiin vankina. Seuraavaksi Jane vietiin yksityiseen teloitukseen Tower Greenille, Towerin sisäpuolelle. Muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta yksityiset mestaukset sallittiin vain kuninkaallisille. Jane teloitettiin yksityisesti kuningatar Marian pyynnöstä, tämän kunnioituksesta serkkunsa tytärtä kohtaan. John de Feckenham, joka ei ollut onnistunut käännyttämään Janea, piti tälle seuraa koko teloituksen ajan. Jane oli päättänyt kuolla arvokkaasti, mutta kun hänen silmänsä oli sidottu, hän ei löytänyt tietään mestauslavalle. Hän alkoi joutua paniikkiin, kunnes joku tuntematon, mahdollisesti de Feckenham, auttoi häntä löytämään tien ja säilyttämään arvokkuutensa loppuun saakka.

Jane Grey kuoli kuudentoista vanhana. Ei ole löydetty mitään todisteita siitä, että hänen äitinsä olisi yrittänyt anomuksella tai muutoinkaan pelastaa tytärtään kuolemalta. Hänen isänsä odotteli jo omaa teloitustaan jouduttuaan vangiksi Wyattin kapinan jälkeen. Jane ja Guilford haudattiin St. Peter ad Vinculan kappeliin, Tower Greenin pohjoispuolelle. Kuningatar Maria eli vain neljä vuotta sen jälkeen, kun oli määrännyt serkkunsa tyttären Janen teloitettavaksi. Kuningatar Maria pidätytti Northumberlandin herttuan neljä muuta poikaa, John, Ambrose, Henry ja Robert Dudleyn näiden osallisuudesta isänsä juoneen, mutta myönsi heille myöhemmin armahduksen.

Populaarihistoriassa lady Janea kutsutaan joskus “yhdeksän päivän kuningattareksi” (10.–19. heinäkuuta 1553) tai ”kolmentoista päivän kuningattareksi” (6.–19. heinäkuuta 1553) – on epävarmaa, milloin hän itse asiassa nousi valtaistuimelle ja milloin hänet syrjäytettiin. Yleisempi versio kuitenkin on ”yhdeksän päivän kuningatar”. Historioitsijat pitävät hänen lyhyen hallituskautensa ensimmäisenä päivänä joko hänen edeltäjänsä kuolinpäivää, 6. heinäkuuta, tai hänen virallista julistamistaan kuningattareksi, 10. heinäkuuta. Lady Jane oli maineeltaan yksi aikansa oppineista naisista, ja historioitsija Alison Weir kuvaa häntä yhdeksi “vuosisadan järkevimmistä naisista”.

Lady Jane oli aiheena Nicholas Rowen tragediassa Lady Jane Grey vuodelta 1715. Siinä painotetaan Janen kohtalon traagisuutta. Jane oli myös pääosassa Ann Rinaldin kirjassa Nine Days a Queen – The Short Life and Reign of Lady Jane Grey vuodelta 2005.

Bob Dylanin laulu “Queen Jane Approximately” kertoo mahdollisesti Jane Greystä. Myös Rolling Stonesin ”Lady Jane” -kappale kertoo Janen kohtalosta.

Lisäksi Harry Potter -kirjasarjan Korpinkynnen tupakummitusta, Harmaata leidiä, pidetään Jane Greyn hahmona.

Lady Jane Grey Preparing for Execution,George Whiting Flaggin maalaus vuodelta 1853.

• Chronicle of Queen Jane and of Two Years of Queen Mary – tuntemattoman tekijän kirjoittama kronikka
• Alison Weir (2008): Children of England ISBN 9780099532675
• Faith Cook (2004): Nine Days Queen of England ISBN 9780852346136
• Alison Plowden (2004): Lady Jane Grey: Nine Days Queen ISBN 9780750937696

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Lady Jane Grey Wikimedia Commonsissa

Edeltäjä: Edvard VI

Englannin kuningatar (kiistanalainen) 1553

Seuraaja: Maria I