Laama

Laaman säkäkorkeus on 120–130 senttimetriä ja paino 90–160 kilogrammaa. Laama on hevosta pienempi, mutta sen pitkä kaula tekee siitä korkean. Sukulaiseensa alpakkaan verrattuna laama on hevosmaisempi ja lihaksikkaampi. Laamoja on monenvärisiä.[2]

Etelä-Amerikassa on kaksi puhdasta laamatyyppiä, klassinen laama ja wooly laama. Suurin osa yksilöistä on näiden tyyppien risteytyksiä.[2]

Klassinen laama on iso, korkeajalkainen ja pitkäselkäinen. Sen pää on hevosmainen ja lyhytkarvainen ja jalat lyhytkarvaiset. Sen turkissa on pohjavilla ja karkeampi päällyskarva. Klassista laamaa käytetään usein juhtana, sillä sen villa ei takerru risukoihin kuten pitkäkarvaisen laaman.[2]

Wooly laama on klassista laamaa pienempi ja sirorakenteisempi. Sillä on pitkä karva, ja sitä käytetään etupäässä villantuottajana.[2]

Pienestä kasvatettu laama käyttäytyy rauhallisesti ihmisen kanssa. Laama voi sylkeä päin kun se tuntee olonsa ahdistelluksi tai kun se kinastelee ruuasta toisten laamojen kanssa.[2]

Laama jalostettiin ilmeisesti noin 5000–6000 vuotta sitten guanakosta. Suurin osa maailman laamoista elää Boliviassa. Laamaa on käytetty Etelä-Amerikassa perinteisesti kantojuhtana. Laama pystyy kantamaan 40 kilogramman taakan. Laama on myös hyvin varmajalkainen, ja sillä on vähäinen ruuantarve esimerkiksi hevoseen verrattuna. Luonnonvarainen laama syö karkeaa heinää ja erilaisia pensaita.[2]

Laamasta saa pieniä määriä villaa. Laama keritään yleensä joka toinen vuosi. Laaman villa on lanoliinitonta ja pehmeämpää kuin lampaanvilla. Tavallinen laamanvilla on noin 25 mikronia.[2]

Laaman lihaa syödään Boliviassa.[3]

Vuodesta 1975 alkaen laamoja on pidetty Etelä-Amerikan ulkopuolellakin, aluksi Pohjois-Amerikassa. Laamoja käytetään lammaslaumojen vahtikoirina, kantoeläiminä vaelluksilla, terapiaeläiminä, lenkkikavereina sekä seura- ja harrastuseläiminä.[2]