Kohtalon voima

Kohtalon voima (ital. La forza del destino) on Giuseppe Verdin säveltämä ooppera vuodelta 1862. Libreton on kirjoittanut Francesco Maria Piave käyttäen pohjana espanjalaisen Ángel de Saavedran vuonna 1835 julkaistua näytelmää Don Álvaro, o La fuerza de sino ja Friedrich Schillerin Wallensteins Lageria, josta on peräisin yksi oopperan kohtauksista. Oopperan ensiesitys oli Pietarissa 22. marraskuuta 1862. Oopperaa esitetään edelleen säännöllisesti.

Kohtalon voima
Alkuperäinen nimi La forza del destino
Määritelmä opera in quattro atti
Säveltäjä Giuseppe Verdi
Libretto Francesco Maria Piave
Pohjautuu pääasiassa Ángel de Saavedran näytelmään Don Álvaro, o La fuerza del sino
Kieli italia
Kantaesitys 22. marraskuuta 1862
Pietari
Aikajana Verdin oopperoista
Naamiohuvit Kohtalon voima Don Carlos
1859 1862 1867

Suomessa Kohtalon voima esitettiin ensimmäisen kerran Suomen Kansallisoopperassa Helsingissä vuonna 1973.[1]

Oopperan synty

Ensi kipinä

Varakas ja tunnettu Verdi suunnitteli vuonna 1860 vetäytymistä eläkkeelle, kun hän sai italialaiselta tenorilta Enrico Tamberlickiltä kirjeen, jossa laulaja pyysi häntä säveltämään oopperan ensi-iltaan Pietariin. Tamberlik oli juuri saanut kiinnityksen Pietarin keisarilliseen teatteriin.

»Olen kuullut ... että ei ehkä olisi mahdotonta suostutella teitä lisäämään vielä yhtä jalokiveä oopperakruunuunne – sarjaan, jonka olette uhannut päättää.»
( (ote laulajan kirjeestä))

Tamberlick oli 1800-luvun suosituimpia laulajia, ja hänen vaikutusvallastaan todistaa se, että Verdi päätti jälleen ryhtyä sävellystyöhön. Harkittuaan asiaa Verdi päätti perustaa teoksensa Ángel de Saavedran teokseen Don Álvaro, o La fuerza del sino. Verdin työstämästä juonesta Piave laati nopeasti libreton, ja marraskuun lopussa 1862 Verdi lähti Venäjälle vaimonsa Giuseppina Strepponin kanssa. Perillä Verdi kuitenkin havaitsi, että Pietarin kylmä talvi oli tehnyt tehtävänsä: pääosien laulajien äänet eivät olleet ensi-iltakunnossa. Kantaesitys peruttiin, mutta saman vuoden syyskuussa Verdi palasi Pietariin, ja Kohtalon voima esitettiin ensi kertaa 22. marraskuuta. Alvaron roolin lauloi itseoikeutetusti Tamberlick.

Vastaanotto

Aikana, jolloin Venäjällä koetettiin monien muiden maiden tavoin edistää kansallista oopperamusiikin tyyliä, kriitikot eivät katsoneet voivansa antaa kiitosta ulkomaiselle säveltäjälle. Yleisö taas piti teosta liian raakana. Verdi vaihtoi 1869 alkunäytöksen alkusoittoon ja teki muutoksia niin kolmanteen näytökseen kuin loppuunkin (joka oli jo Italiassa saanut ihmiset kuohuksiin). Muutokset eivät kuitenkaan tuoneet kaivattua muutosta ihmisten reaktioihin.

Ooppera
Oopperan kaksikielinen libretto vuodelta 1862

Kohtalon voimaa on pidetty mustana lampaana Verdin oopperoiden joukossa. Hän oli vakuuttunut siitä, että cavatinojen, duettojen, jne. ooppera oli menneen talven lumia, ja että "ideoiden ooppera" oli tulevaisuutta. Läpi teoksen, jonka nimikin on sopivan abstrakti, hahmojen toimintaa tuntuu ohjailevan jokin muu kuin ihmisjärki tai -tunteet. Kukin kolmesta päähenkilöstä toimii tarinassa tavallaan täysin erillisenä yksikkönä, ja aina jonkun kahden kohdatessa tapahtuu ikävyyksiä. Tarinan rakenne on rönsyilevä: Leonora esimerkiksi ei esiinny koko kolmannessa näytöksessä lainkaan ja neljännessäkin vasta lopussa. Yhtenäisyytta tarinalle tuo ensisijaisesti johtoaiheiden käyttö: parhaana esimerkkinä niin sanottu kohtaloteema, joka kuullaan ensin puhaltimilla alkusoiton alussa ja myöhemmin useaan otteeseen. Pienistä puutteistaan huolimatta Kohtalon voima on täynnä loistavaa musiikkia ja vahvoja kohtauksia.

Tamberlickin laulutekniikka ja äänen voima olivat kuulut, ja teoksen syntyhistorian huomioon ottaen ei ole yllättävää, että Alvaron rooli on äärimmäisen vaativa. Resitatiivi ja aaria kolmannen näytöksen alussa ("O tu che in seno agl'angeli...") ei ole laulajalle vähäpätöinen haaste kuten ei myöskään sitä seuraava, tummemmansävyinen duetto Don Carlosin kanssa ("Solenne in quest'ora"). Don Carlosin rooli ei ole vaikeudeltaan aivan samaa tasoa. Leonoran hahmo on traaginen, ja kautta koko teoksen hänen läsnä ollessaan kuullaan mollivoittoista musiikkia. Juuri kun hän toisen näytöksen lopussa näyttäisi saavan rauhan, hänen ensembleaan, "La Vergine degli Angeli", seuraavan musiikin luonne antaa ymmärtää, ettei Leonoran seesteinen hetki kestä kauaa. Neljännen näytöksen huippuhetkiä on Leonoran rukous, aaltoilevan säestyksen tukema "Pace, pace, mio dio". Jälleen hetken näyttää siltä, että hänen rukouksiinsa on vastattu – mutta kun ulkopuolelta äkkiä kuuluu huutoja, käy selväksi, ettei edes erakko voi paeta kohtalon voimaa.

Juoni

Hahmot
  • Leonora, markiisin tytär – sopraano
  • Alvaro, Leonoran rakastaja – tenori
  • Don Carlo di Vargas, markiisin poika – baritoni
  • Calatravan markiisi – basso
  • Curra, Leonoran palvelija – mezzosopraano
  • Preziosilla, nuori mustalaisennustajatar – mezzosopraano

Tapahtumapaikka ja -aika

Espanja ja Italia 1700-luvun puolivälin paikkeilla.

Ensimmäinen näytös

Calatravan markiisi yllättää tyttärensä yrittämässä karkaamista yhdessä rakastajansa, Don Alvaron, kanssa. Antautuva Don Alvaro heittää pistoolinsa maahan, jolloin se laukeaa ja tappaa markiisin. Ennen kuolemaansa markiisi kiroaa tyttärensä.

Toinen näytös

Rakastavaiset joutuvat pakomatkallaan toisistaan erilleen. Mieheksi naamioitunut Leonora aloittaa etsintänsä kapakasta, jossa hän törmää veljeensä Don Carloon, joka puolestaan on naamioitunut opiskelijaksi. Leonora selvittää veljelleen etsivänsä Don Alvaroa tappaakseen hänet kostoksi isänsä kuolemasta. Vähitellen Leonora tulee vakuuttuneeksi siitä, että Alvaro on hylännyt hänet, ja hän lähtee Madonna degli Angelin munkkiluostariin. Munkit sallivat hänen asustaa läheisessä luolassa ja lupaavat tuoda hänelle ruokaa päivittäin. Luolassa on kello, jota voi vaaran uhatessa soittaa.

Kolmas näytös

Alvaro uskoo rakastettunsa kuolleen, ja hän on liittynyt Espanjan armeijaan tekaistulla nimellä. Kuullessaan avunhuudon hän rientää apuun ja löytää Don Carlon, jonka kimppuun on hyökännyt jengi. Tietämättä toistensa identiteettiä he vannovat toisilleen ikuista toveruutta. Alvaro haavoittuu taistelussa pahasti, ja Carlo auttaa hänet turvaan. Alvaro antaa hänelle kasan papereita, jotka hän haluaa tuhottavan, mikäli hän itse sattuisi kuolemaan. Carlo tulee epäileväiseksi ja löytäessään siskonsa kuvan Alvaron taskusta hän haastaa tämän kaksintaisteluun. Alvaro muistuttaa miestä heidän valastaan, mutta Carloa ei noin vain lepytetä. Sattumalta paikalle osuva partio onnistuu erottamaan riitapukarit toisistaan. Miehet vetävät Carlon pois konfliktista, ja Alvaro päättää lähteä luostariin, Madonna degli Angeliin.

Neljäs näytös

Viisi vuotta on kulunut. Alvaro on nykyään Isä Rafael, joka elää paastoten, itsekieltämyksessä. Carlo astuu sisään luostariin ja haastaa Alvaron taisteluun, jossa hän haavoittuu kuolettavasti. Juostessaan paikallisen erakon luo pyytämään tältä synninpäästöä hän ja Leonora kohtaavat ja tunnistavat toisensa. Alvaro kertoo Leonoralle hänen haavoittuneesta veljestään, jonka luo Leonora kiiruhtaa. Kuitenkin kumartuessaan Carlon ylle tämä iskee Leonoraa tikarilla sydämeen, minkä jälkeen itse kuolee. Alvaro kiroaa taivaan vallat näiden tapahtumien johdosta. Leonora kuolee uskoen hänen ja Alvaron teiden yhdistyvän taivaassa. Näin tarinan alussa lausuttu kirous toteutuu. Alvaro heittäytyy kuolemaansa kallionkielekkeeltä.

Levytyksiä

Lähteet
  1. Keijo Virtamo (toim.): Otavan musiikkitieto (2. painos), s. 297. Helsinki: Otava, 1997.

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.