La Flèche Wallonne 2008

La Flèche Wallonne 2008 oli järjestyksessään 72. maantiepyöräilyn La Flèche Wallonne -kilpailu. Se järjestettiin 23. huhtikuuta 2008 reitillä CharleroiHuy. Kim Kirchen voitti kilpailun kukistettuaan Mur de Huyn vaativassa loppunousussa Cadel Evansin ja Damiano Cunegon.

Kilpailun alkaessa sää oli selkeä ja lämmin, mutta loppumatka ajettiin varsin rankassa vesisateessa. Kilpailun kärjessä ajoi pitkään 19 miehen ryhmä, joka oli parhaimmillaan 2 minuuttia 50 sekuntia pääjoukon edellä. Vladimir Jefimkin yritti karkumatkaa 40 kilometriä ennen maalia saaden seurakseen Nicki Sørensenin. Seuraavan yrityksen teki Maxime Monfort. Kun maaliin oli 25 kilometriä Andri Hrivko lähti irti yhdeksän ajajan kärkiryhmästä. Hän kasvatti eron 50 miehen vahvuiseksi kasvaneeseen takaa-ajajien ryhmään parhaimmillaan puoleen minuuttiin.

Grivko tavoitettiin toiseksi viimeisessä nousussa, Côte d’Ahin’ssa. Tämän jälkeen irtiottoa yritti Gustav Larsson saaden seurakseen pian Aleksandr Jefimkinin ja Fabian Wegmannin. Larsson kuitenkin kaatui kovavauhtisessa laskussa ja samoihin aikoihin Wegmann karkasi Jefimkiniltä. Saksalainen oli 20 sekuntia kilpailun ennakkosuosikkien edellä viimeisen kilometrin alkaessa.

Wegmann ei kuitenkaan pystynyt pitämään asemiaan Mur de Huyn jyrkässä nousussa. Kärkimiehistä ensimmäisenä loppukiriin lähti Cadel Evans, joka joutui kuitenkin viime hetkillä päästämään Kim Kirchenin ohitseen. Kirchen pystyi pitämään asemansa maaliin saakka voittaen La Flèche Wallonnen ensimmäisenä luxemburgilaisena pyöräilijänä. Evans oli toinen ja edellissunnuntain Amstel Gold Racen voittanut Damiano Cunego kolmas.

Tulokset

23. huhtikuuta 2008, Charleroi-Huy, 200 km

Ajaja Maa Joukkue Aika
1 Kim Kirchen Team High Road 4.35.29
2 Cadel Evans Silence-Lotto + 0.01
3 Damiano Cunego Lampre-Fondital + 0.02
4 Robert Gesink Rabobank + 0.02
5 Thomas Dekker Rabobank + 0.02
6 Davide Rebellin Gerolsteiner + 0.02
7 Michael Albasini Liquigas + 0.08
8 Joaquim Rodríguez Caisse d'Epargne + 0.10
9 Christian Pfannberger Barloworld + 0.15
10 John Gadret Ag2r-La Mondiale + 0.20

Lähteet

This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.