LISA

LISA (engl. Laser Interferometer Space Antenna, engl. laserinterferometrinen avaruusantenni) on ESAn ja NASAn kaavailema yhteinen tutkimushanke. LISA-satelliittien avulla pyritään mittaamaan gravitaatioaaltoja ja havaitsemaan gravitoneja, jollaisia teorian mukaan syntyy, kun musta aukko nielaisee massiivisen neutronitähden.

Piirros LISAn avaruusaluksista

Aikataulu

Hanke on suunnitteluvaiheessa, ja mittausten oli tarkoitus alkaa vuoden 2015 tietämillä. [1] Vuonna 2010 näytti siltä, että LISA mahdollisesti laukaistaan noin vuonna 2020. ESA eikä NASA ei ole vielä valinnut tätä satelliittimissiota toteutettavaksi.

LISAn teknologioita kehitetään ESAn rakenteilla olevassa LISA Pathfinder -satelliitissa, joka laukaistiin avaruuteen vuonna 2012. NASA toimittaa osan LISA Pathfinderin teknologioista.

Tieteellinen perusta

Mittaus perustuu laser-interferometriaan. Kolme tasasivuisen kolmion kärkiin sijoittuvaa avaruusalusta muodostaa suuren Michelsonin interferometrin, jonka sivujen pituus on viisi miljoonaa kilometriä. Alusten väliset etäisyydet pidetään vakiona lasermittauksen ja "vastuksettoman lennon" (drag free) avulla, joka aikaansaadaan kompensoimalla esimerkiksi Auringon säteilypaineen aikaansaama vastus hyvin tarkkojen ionimoottorien työntövoimalla. Kun gravitaatioaalto muuttaa aika-avaruutta kahden aluksen välillä, muutoksen pitäisi olla mitattavissa sivujen suhteellisista pituuksista.

Lähteet

  1. LISA current status NASA. Arkistoitu 26.7.2007. Viitattu 17.11.2007.

    Aiheesta muualla

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.