Lüshunkoun taistelu

Jalujoella käydyn Jiulianchengin taistelun sekä muutamien vähäisempien Liaodongin niemimaalla käytyjen kahakoiden jälkeen japanilaisten strategiseksi tavoitteeksi muodostui vankasti linnoitetun Lüshunkoun laivastotukikohdan valtaaminen. Kiinaa hallitseva Qing-dynastia rakensi tukikohtaa kuusitoista vuotta ja se oli paremmin varusteltu kuin Hongkong. Alueen suojana oleva vuoristoinen alue oli vahvasti linnoitettu ja aseistettu tykistöllä ja se oli siten monien mielestä valloittamaton. Tukikohdassa oli muun muassa kuivatelakat sekä tarvittavat laitteet Beiyangin laivaston sotalaivojen kunnostamiseksi ja sen menetys merkitsisi, että Kiina ei kykenisi kunnostamaan taistelussa vaurioituneita aluksiaan. Lüshunkoun, joka sijaitsi Bohainlahden suulla, valvoi samalla Pekingiin saapuvaa meriliikennettä.[1]

Kenraali Oyama Iwaon komentama Japanin 1. armeija jaettiin kahteen armeijakuntaan. Ensimmäinen marssi pohjoiseen uhaten Mukdenia ja toinen marssi etelään alas Liaodongin niemimaata kohti Lüshunkouta. Kenraaliluutnantti Yamaji Motoharun ja kenraali Nogi Maresuken komentama Japanin 2. armeija nousi maihin 24. lokakuuta Pi-tse-wossa. Nogin joukot valtasivat 6. marraskuuta vain vähäistä vastarintaa kohdaten linnoitetun Jinzhoun, jonka takana oli niemimaan kapein vain seitsemisen kilometriä leveä kohta, mikä katkaisi Lüshunkoun maayhteydet.

Seuraavana päivänä Nogi marssi Dalianin satamakaupunkiin kohtaamatta vastarintaa, koska kiinalaisjoukot olivat paenneet Lüshunkouhun edellisenä yönä. Vaurioitumattomina haltuun saadut satamalaitteet paransivat japanilaisjoukkojen huoltomahdollisuuksia merkittävästi. Lisäksi kiinalaiset olivat jättäneet jälkeensä miinakenttien kartat sekä yksityiskohtaiset piirrokset Lüshunkoun puolustuksesta. Tilannetta heikensi vielä keisarillisen Japanin laivaston saatua haltuunsa varakuninkaan kirjeen puolustajille, minkä mukaan laivaston tuli vetäytyä Weihaiweihin ennen kuin taistella japanilaisia vastaan avomerellä. Vetäytymisen aikaan Beiyangin laivaston lippulaiva Zhenyuan ajoi karille Weihaiwein sataman suulla.

Lüshunkoun edustalla alkoi kahakointi 20. marraskuuta, mikä aiheutti paniikkia puolustajissa aiheuttaen ryöstelyä ja hävitystä. Pääosa upseereista pakeni parilla pienellä aluksella, jotka olivat jääneet satamaan.

Hyökkäys alkoi keskiyöllä 21. marraskuuta. Tykistön tukemana japanilaiset ryntäsivät kaikkiin tärkeimpiin pesäkkeisiin vallaten ne seuraavaan puoleen päivään mennessä. Rannan linnakkeet kestivät hieman pidempään, mutta viimeinenkin niistä vallattiin kello 17.00 mennessä. Yöllä 22. marraskuuta henkiinjääneet kiinalaiset puolustajat pakenivat asemistaan hyläten 57 suuri kaliiperista ja 163 pieni kaliiperista tykkiä. Linnakkeet, telakat ja suuri hiilivarasto vallattiin pääosin koskemattomina.

Japanilaisjoukkojen tunkeutuessa kaupunkiin taloihin piiloutuneet kiinalaissotilaat avasivat tulen. Japanilaiset etsivät kiinalaisjoukkojen edustajia talo talolta tappaen vastarintaa tehneet. Kiinalaisjoukot kärsivät virallisten arvioiden mukaan 4000 miehen tappiot kaatuneina japanilaisten tappioiden ollessa 29 kaatunutta ja 233 haavoittunutta.

Adachi Ginkon puupiirros taistelusta.

Voiton nopeus teki taistelusta käännepisteen länsimaiden tarkkailijoiden ajattelulle ja samalla se heikensi merkittävästi Qing-dynastian merkitystä. Kiinan hallituksen reaktio oli kieltää laivastotukikohdan valtaus ja Li Hongzhang menetti kaikki viralliset arvonimensä.

• Paine, S. C. M.: The Sino-Japanese War of 1894-1895 - Perceptions, Power and Primacy. Cambridge: Cambridge University Press, 2009. ISBN 978-0-521-61745-1. (englanniksi)