Löytöjoen terva- ja tärpättitehdas
Löytöjoen terva- ja tärpättitehdas eli Hallan Ukon tervauuni oli Hyrynsalmella vuosina 1924–1939 toiminut tervaa ja tärpättiä valmistanut tehdaslaitos. Tehtaan rakensi hyrynsalmelainen maanviljelijä ja valtiopäivämies J. A. Heikkinen eli Hallan Ukko. Tehdas sijaitsi Hallan tilan läheisyydessä Löytöjoen varressa.[1][2]
Tehtaassa oli kolme metriä korkea retorttiuuni, höyrykoneen käyttämä jäähdytyslaitteisto ja puuhapon tislauskattila. Tehdas valmisti 1930-luvulla tärpätin ja tervan ohella puuhappoa, pikiöljyä ja saapasrasvaa. Tuotannossa syntynyt puuhiili käytettiin pääosin retortin lämmittämiseen. Jäljellejäänyt hiili ja koksi kertyi tehtaan ympäristöön jätekasoiksi.[3] Jatkosodan aikana Hyrynsalmen–Kuusamon kenttärataa rakentaneet saksalaiset purkivat osittain toimintansa lopettaneen tehtaan tervauunin ja vievät alueelta käyttökelpoisen metallin.[2]
Tehtaasta on säilynyt tuotannossa käytettyjen laitteiden sekä rakennusten raunioita ja lisäksi toiminnan aikana syntyneitä maakuoppia ja hiilikasoja. Tehdasalue restauroitiin vuosina 2000–2001 raivaamalla paikalta kasvillisuutta, vahvistamalla sortuneita kivilatomuksia ja rakentamalla puiset suojakatokset raunioiden päälle. Vierailijoita varten tehtiin myös alkuperäisen mallin mukaan miehistökämppä tehtaan toimintaa esitteleväksi näyttelytilaksi sekä rakennettiin Löytöjoen yli silta, joen rannalle tulentekopaikka ja tehdasalueelle opaskylttejä.[1]