Länsiturkkilainen kaanikunta

Vuonna 603 Turkkilaisesta kaanikunnasta irtaantui sen itäinen osa. Tämän seurauksena syntyivät Länsi- ja Itäturkkilainen kaanikunta. Länsiturkkilaiseen kaanikuntaan kuuluivat Kazakstan, Keski-Aasia, Pohjois-Kaukasus, Krim, Ural ja Volga-joen varsi. Kaanikunnan etnisen ytimen muodostivat 10 heimoa, jotka asuivat vanhoilla usunien mailla Tienšan-vuoriston Karatau-vuorista Džungariaan asti.

Kaanikunnan pääkaupungiksi tuli Suyab (lähellä Tokmakin kaupunkia Kirgisiassa) ja kesäkaupungiksi tuli Ming-Bulag (lähellä Turkestanin kaupunkia. Valtakunnan keskus sijaitsi Semirechessä.

Kaanikunta saavutti kukoistuksensa Dzhegui-kaanin (hallitsi vuosina 610—618) sekä hänen nuoremman veljensä Ton-jabgu-kaanin (618—630) hallitusaikana. Uudet sotaretket Toahristaniin ja Afganistaniin laajensivat valtakuntaa aina Intian luoteisosiin saakka. Ton-jabgu-kaani suoritti hallintouudistuksen ja nimitti omat edustajansa, tudunit, valvomaan eri alueita ja keräämään veroja niistä. Joidenkin oletusten mukaan hän olisi painattanut rahoja omalla tunnuksellaan (tästä ei ole vielä löytynyt todisteita). Kaani Sheguen (610—618) ja Ton-jabgun (618—630) hallitusvuosina kaanikunnan rajat laajenivat Altaille, Tarim-joelle ja Amudarja-joelle. Länsiturkkilaiset ottivat pääkaupungikseen Suyabin. Bysantin keisarin liittolaisena Ton-jabgu aloitti vuonna 626 sodan Sassanidien Persiaa vastaan. Vuonna 626 turkkilaiset sotajoukot valloittivat rynnäköllä Tbilisin.

Bysantti ja Persia solmivat rauhansopimuksen, jolloin myös Ton-jabgu joutui lopettamaan sotatoimet. Salaliittolaiset surmasivat vuonna 630 kaani Ton-jabgun. Surmatyön oli suunnitellut hänen setänsä Sibir-kaani. Vähän myöhemmin surmattiin myös setä. Vuonna 630 alkanut valtataistelu muuttui jatkuviksi sodiksi.

Kaanikunnassa harjoitettiin pääasiassa paimentolaisuutta ja puolipaimentolaisuutta. Turkkilaiset ja sogdilaiset heimot harjoittivat kauppaa, käsitöitä, laiduntamista ja kotieläinten kasvatusta. Orjien hankkiminen oli yksi tärkeimmistä syistä siihen miksi turkkilaiset hyökkäsivät naapuriheimojen ja –kansojen kimppuun.

Sosiaalinen, taloudellinen ja hallinnollinen rakenne säilyvät valloitetuilla alueilla, mutta kaanien sijaishallitsijat tudunit valvoivat verojen keruuta ja niiden lähettämistä kaanille. Länsiturkkilaisessa kaanikunnassa syntyi myös eri yhteiskuntaluokkia sekä esifeodaalisia yhteiskuntasuhteita. Kaanikunnan keskushallinnon sotilaalliset ja poliittiset voimavarat eivät kuitenkaan riittäneet pitämään eri kansoja ja heimoja kurissa ja nuhteessa. Sen vuoksi kaanikunnassa oli jatkuvia heimojen välisiä kahakoita ja hallitsijoiden vaihdoksia, mitkä väistämättä heikensivät kaanikuntaa koossa pitäviä tekijöitä.

Tang-dynastian Kiina (keltainen alue). Tummemmalla ovat ne alueet jotka olivat joko Tang-dynastian Kiinan alaisuudessa, sen liittolaisia tai konfliktissa sen kanssa. Vasemmalla Western Goktürks eli Länsiturkkilainen kaanikunta.

16 vuotta kestänyt heimojen välinen sota ja dynastioiden kinastelut (vuosina 640—657) helpottivat Tang-dynastian kiinalaisten sotajoukkojen tunkeutumisessa Semirecheen. Tangin kuvernöörit yrittivät hallita länsiturkkilaisia heimoja liittolaisten avulla, jotka olivat kaanin suvusta. Turkkilaisten jatkuvat taistelut kiinalaisia ja heidän liittolaisia vastaan auttoi tjurgesheja pääsemään valtaan Semirechessä vuonna 704. Itäturkkilainen kaanikunta hyökkäsi suurella sotajoukolla Länsiturkkilaiseen kaanikuntaan ja varsin nopeasti sai liitettyä sen itseensä. Feodaalien välisten kahakoiden seurauksena Länsiturkkilainen kaanikunta hajosi 600-luvun puolivälissä.

Tämän sodan osapuolina olivat Länsiturkkilaisen kaanikunnan kaksi tärkeintä heimoliittoa: Dulu ja Nušibi. Ei edes kaanin tekemä hallinnollinen uudistus auttanut sodan lopettamiseksi. Yšbara Hilaš-kaani, joka hallitsi vuosina 634—639, yritti uudistaa hallintoaan jakamalla maan kymmeneen ”nuoleen” eli heimoalueisiin. Vuonna 658—659 Länsiturkkilaisen kaanikunnan valloitti Tang-dynastia. Vuonna 704 Länsiturkkilainen kaanikunta vapautui kiinalaisten alaisuudesta, mutta sisäiset kiistat ja pohjoisten kansojen hyökkäykset ajoivat valtakunnan kohti tuhoa ja samana vuonna kiinalaiset sotajoukot tuhosivat sen. Länsiturkkilainen valtakunta hajosi eikä sitä enää koskaan perustettu uudelleen.

Länsiturkkilaisen kaanikunnan maat jaettiin eri piireihin ja pitäjiin, joista muodostettiin kaksi kiinalaista kuvernementtia. Toinen oli dulu-heimojen alue, jonka johtoon pantiin Ašina Mishe ja toinen oli nušibi-heimojen alue, jonka johtajaksi tuli Ašina Buchzen. Molemmat kaanit olivat kiinalaisten vasalleja.

Vastahankkimien ”Länsiprovinssin” alueiden sijaishallitsijan asuinpaikka siirrettiin Turfanista, jossa se oli ollut vuodesta 640, Kuchuun lähemmäksi laidunalueita. Länsiturkkilaisesta kaanikunnasta tuli samanlainen kansojen sulatusuuni kuin Zhuzhanin kaanikunta, jotka olivat huomattavassa roolissa Euraasian turkin- ja mongolinkielisen väestön sekoittumisessa toisiinsa sekä myös turkin- ja mongolinkielisten kansojen muodostumisessa.

Ašina Hushelo-šad kuoli Canjanissa. Hänen jälkeläisensä eivät päässeet palaamaan takaisin hajonneeseen kotimaahansa. Kiinalaiset neuvonantajat olivat kyllä sitä mieltä, että parempi olisi palauttaa kaanikuntaan vailla valtaa olevat kaanit kuin pyrkiä torjumaan 10 turkkilaista heimoa.

• zh:阿史那怀道 . Alkuperäinen nimi perint.: 阿史那怀道 pinyin: Ašinahuaidao ”Ašina Huaidao” , Hallitsijanimi perint.:濛池都护、十姓可汗pinyin: mengchidouhu、shixingkehan ”Mancidouhushisinke-kaani” .

Hän oli Ašina Hushelo-šadin poika . Vuonna 704 sai kaartilaisnimen juvei gjanjung ja nimitettiin kaaniksi (haocilaisen sijaishallitsijaksi). Hänet lähetettiin lähettilääksi Tjurgeshkin kaanikuntaan. Kuoli vuonna 708.

• zh:阿史那献 . Alkuperäinen nimi perint.: 阿史那献pinyin: Ašinaxian ”Ašina Hian” , Hallitsijanimi perint.:昆陵都护、兴昔亡可汗pinyin: kunlingdouhu、xingxiwangkehan ”Kunlindouhusinvanke-kaani” .

Ašina Juankin-šadin poika. Vuonna 704 hänet nimitettiin beitinien kuvernööriksi ja hoitamaan 10 aimakia. Sian sai käyttöönsä Tangin armeijan. Hän hyökkäsi aroille ja löi Dudanin kaanin, jonka pään hän lähetti pääkaupunkiin. Hän kokosi arolle 30.000 jurttaa ja lähetti niiden asukkaat Kiinaan. Hänet palkittiin kunniamerkillä ja omalla sinetillään. Monet dulut menivät kiinalaisten alaisiksi. Sian ymmärsi, että Ašinan palauttaminen valtaan johtaisin yhteenottoihin tjurgeshilaisten kanssa. Keisari ei kuunnellut hänen neuvojaan ja tunnusti Sogen vallan. Keisarin lähettiläs ei vielä ehtinyt perille, kun tjurgeshien ja karlukien välille puhkesi sota. Tjurgeshit hyökkäsivät myös kiinalaisten linnoituksia vastaan. Sian joutui mukaan sotaan. Keisarin neuvonantajat neuvoivat Kiinaa olemaan sekaantumatta sotaan, jotta barbarit tappaisivat toinen toisensa. Kun Sian ei onnistunut voittamaan, niin hän päätti palata takaisin Canjaniin, jossa hän kuoli vuonna 717.

• zh:阿史那昕 Alkuperäinen nimi perint.: 阿史那昕pinyin: Ašinaxin ”Ašina Hian” , Hallitsijanimi perint.: 十姓可汗pinyin: shixingkehan ”Shisinke-kaani” .

Hän oli Ašina Huaidaon poika. Vuonna 740 osa tjurgesheista suostui ottamaan Sinin kymmenen heimon kaaniksi. Sin-kaani pyysi Tang-dynastialta itselleen morsiamen, josta tuli Li-keisarinna. Sin matkusti Tszuilanin kaupunkiin, jossa hänet tappoi tjurgeshien Baga-tan-kaani. Li pakeni poikansa Czunhaon kanssa Kiinaan, jossa poika meni Kiinan armeijan palvelukseen.