Länsiranta

Länsiranta kuului aiemmin yhteen muun historiallisen Palestiinan kanssa, joka nykyään muodostaa Israelin valtion. Ottomaanien menetettyä Lähi-idän alueensa ensimmäisessä maailmansodassa Palestiinasta tuli Ison-Britannian mandaatti, jota se hallitsi toisen maailmansodan loppuun saakka. Sodan jälkeen Palestiinassa asuville juutalaisille ja arabeille alettiin suunnitella itsenäisyyttä. YK:n suunnitelmassa mandaatti jaettiin kahtia; juutalaiset saivat Israelin ja arabit alueen, johon kuuluivat muiden muassa Länsiranta ja Gaza. Suunnitelman mukaan Jerusalem ei olisi kuulunut kumpaankaan valtioon, vaan se olisi ollut kansainvälisessä hallinnossa. Välittömästi tämän jälkeen islamilaiset naapurimaat hyökkäsivät Israeliin. Kun sota oli ohi, Israel ja sen islamilaiset naapurit jakoivat Palestiinan arabien maat. Länsirannan sai Jordania, Gazan Egypti. Jerusalemin vanha kaupunki joutui Länsirannan osana myös Jordanialle, mutta sen länsipuolelle syntyneet, etupäässä juutalaisten asuttamat esikaupungit Israelille, jonka alueeseen täten tuli Jerusalemin kohdalle Länsirannan sisään työntyvä kieleke.

Jordania miehitti Länsirannan sodan lopussa 1949 ja liitti sen virallisesti itseensä 1950, mutta ainoa maa maailmassa, joka tunnusti liitoksen, oli Iso-Britannia. Niinpä Länsirannan ei voida kansainvälisen oikeuden mukaan sanoa missään vaiheessa olleen laillisesti osa Jordaniaa, vaikka maa sitä hallitsikin. Suurehko määrä Palestiinan arabeja jäi sekä Israelin että Jordanian hallitsemille alueille, Länsirannalle kuitenkin selvästi enemmän. Jordania nostatti mielellään palestiinalaisissa katkeruutta ja vaatimuksia Israelin hallitsemien alueiden arabeille palauttamiseksi, mutta kansainvälinen yhteisö hyväksyi yleisesti Israelin laillisiksi rajoiksi sen hallussa sodan jälkeen olleet alueet.

Kuuden päivän sodassa 1967 Israel valtasi Länsirannan ja alkoi miehittää sitä. Näin sen hallussa oli koko vanha Palestiinan mandaatti lukuun ottamatta sen Jordan-virran itäpuolella ollutta osaa - nykyistä Jordanian valtiota (80 % mandaatista). Arabimaiden ja eräiden muiden islamilaisten maiden perustama ja rahoittama palestiinalaisten vapautusjärjestö PLO alkoi terrorisoida Israelia Länsirannan ja Gazan itsenäistämiseksi sekä Israelin tuhoamiseksi. Myöhemmin, vuonna 1988 Jordania luopui kaikista vaatimuksistaan Länsirantaan PLO:n hyväksi.

Oslon sopimuksessa Israel sitoutui vetäytymään osasta Länsirantaa. Tästä huolimatta Israel häätää edelleen palestiinalasia kodeistaan, ja purkaa näiden talot.[7] Yleensä talot puretaan erittäin lyhyellä varoitusajalla, vain muutaman tunnin.[7] Taloja puretaan, vaikka asukkaat olisivat jo maksaneet Israelille sakkoja siitä, että he asuvat Israelin miehittämällä alueella.[7] Asukkaat ovat toisinaan yrittäneet tuloksetta todistaa, että he asuvat suvuiltaan perimillään mailla, mutta sillä ei ole aina vaikutusta purkupäätöksiin.[7]

Pääartikkeli: Juutalaissiirtokunta

Vuoden 1967 voittonsa jälkeen Israel alkoi hyödyntää valloittamiaan alueita. Itä-Jerusalem liitettiin Jerusalemin kaupunkiin ja sitä alettiin hallita muusta Länsirannasta erillään. Pian sinne alkoi muuttaa israelilaisia. 1970-luvulla Israel alkoi perustaa siirtokuntia Länsirannalle, aluksi vain vähän, mutta sitten yhä enemmän. Näihin siirtokuntiin muuttaneet juutalaiset saivat omistukseensa merkittävän osan alueen maa-alasta. Suurimmat siirtokunnat Ma'ale Adumim, Modi'in Illit ja Ariel ovat kymmenien tuhansien asukkaiden kaupunkeja. Israelilaisia arvioidaan asuvan vuonna 1967 miehitetyillä alueilla noin puolisen miljoonaa, joista Itä-Jerusalemissa noin 200 000.[2] Monet juutalaissiirtokuntalaiset ovat syvästi uskonnollisia, ja he uskovat alueen olevan Jumalan juutalaisille antamaa luvattua maata.[2]

Länsirannan asema alkoi muuttua vuoden 1993 Oslon sopimusten seurauksena. Tässä Israelin ja palestiinalaisten välisessä prosessissa sovittiin vaiheittaisesta etenemisestä tilanteeseen, jossa itsenäinen Palestiinalaishallinto lopulta hallinnoisi suurinta osaa Länsirannasta, pois lukien Itä-Jerusalem, sekä koko Gazan kaistaa.

YK, Euroopan unioni ja Arabiliitto pitävät siirtokuntia laittomina. Toisin sanoen kansainvälinen yhteisö katsoo Israelin miehittävän niitä.[3] Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin hallinto ei usko, että siirtokunnat ovat Lähi-idän rauhan este.[3] Yleisesti ottaen Trumpin hallinto uudistuksineen on otettu juutalaissiirtokuntalaisten joukossa vastaan erittäin myönteisesti.[7] Vastaavasti palestiinalaiset ovat huolestuneita nykyisestä kehityksestä.[7] Monet heistä kokevat, että saavat osakseen etnistä syrjintää.[7] Esimerkiksi Itä-Jerusalemin kaupunginosan siviiliasioiden komitea on todennut, että se arvioi juutalaisten haluavan ajaa palestiinalaiset pois Jerusalemista.[7]

Suomen Ramallahin edustuston ulkoasiainsihteeri Sanna Hartyn mukaan Israelin sotilaat suojelevat juutalaisten ja arabien välisissä yhteenotoissa vain juutalaissiirtokuntalaisia.[10] Esimerkiksi Hebronin kaupungin alueella on noin 800 juutalaissiirtokuntalaista kohden lähes yhtä monta heitä suojaavaa sotilasta.[10] Palestiinalaisten kuvailujen ja videotallenteiden mukaan sotilaat osallistuvat itsekin palestiinalaisten häirintään.[10] Paikalla on lisäksi kansainvälinen raportointiryhmä tarkkailemassa erilaisia rikkomuksia, mutta he eivät puutu tilanteeseen, ainoastaan raportoivat.[10] Osa palestiinalaisten kaduista on suljettu, ja kaasunjakeluauto jakaa kaasua vain juutalaisille.[10] Tällä hetkellä Israelin siirtokunnat rikkovat vuoden 1949 Geneven sopimusta esimerkiksi Hebronin kaupungissa.[10] Sen mukaan miehitetyille alueille ei saa siirtää väestöä.[10] Kansainvälisen oikeuden mukaan miehittäjän velvollisuus on suojella siviilejä ja pidättyä esimerkiksi maanlunastuksista.[10] Esimerkiksi ulkoasiansihteeri Harty on todennut, että Israel rikkoo jatkuvasti kansainvälistä oikeutta.[10]

YK:n mukaan vuonna 2016 Israelin joukkojen väkivallan seurauksena kuoli 105 henkeä Länsirannalla, palestiinalaisten tekemänä 13 juutalaissiirtokuntalaista.[10]

Israel ilmoitti huhtikuussa 2017, että se aikoo rakentaa uuden siirtokunnan Länsirannalle ensimmäistä kertaa 20 vuoteen.[10]

Pääartikkeli: Länsirannan turva-aita

Suunniteltu ja rakennettu turva-aita Länsirannalla toukokuussa 2005. Aita on merkitty sinisellä viivalla. Vuoden 1967 raja merkitty karttaan vihreällä.

Turva-aitaa Länsirannalla.

Toisen intifadan seurauksena Israel on rakentanut Länsirannan turva-aidan, jonka tarkoituksena on terroristien pääsyn estäminen Israelin kaupunkeihin. YK:n yleiskokous ja EU ovat kritisoineet aitaa, koska se hajottaa palestiinalaisalueita ja liittää 6–8 prosenttia kiistellyistä alueista Israeliin ennalta määräämättömäksi ajaksi. Israelin näkemyksen mukaan aita on kuitenkin vain väliaikainen ratkaisu. Haagin kansainvälinen tuomioistuin antoi vuonna 2004 YK:n yleiskokouksen pyynnöstä asiasta lausunnon, jonka mukaan aita on kansainvälisen oikeuden vastainen ja se tulisi heti purkaa. Lisäksi Israel olisi velvollinen korvaamaan aidasta palestiinalaisväestölle aiheutuneet vahingot.[11]

Enemmistö israelilaisista tukee hanketta väkivallattomana keinona estää terrori. Israelin puolustusvoimien näkemyksen mukaan aidan avulla itsemurhaiskujen määrä Samariassa väheni vuoden 2002 huhti-joulukuun 17:stä vuoden 2003 viiteen iskuun. Lisäksi itsemurhaiskujen kokonaismäärä väheni samana ajanjaksona 30 prosenttia, mikä voi osaksi olla aidan ansiota.[12] Kuitenkin vain neljä prosenttia itsemurhaiskuista on tehty vuoden 1949 tulitaukolinjan (ns. 1967 raja) läheisyydessä, ja aidan merkitystä itsemurhaiskujen vähentäjänä on tilastojen perusteella vaikea arvioida.[13]

• Länsiranta CIA World Factbookissa (Arkistoitu – Internet Archive)
• Yhdistyneiden kansakuntien yhteenveto Palestiinasta
• EU tuomitsee Israelin parlamentin hyväksymän ”siirtokuntalain” Yle, 2017