Länsi-Intian federaatio

Prinsessa Margaret Länsi-Intian federaation perustamistilaisuudessa Port of Spainissa vuonna 1958.

Britannia oli pyrkinyt pitkään saamaan Länsi-Intian siirtomaitaan liittymän toisiinsa, mutta hankkeet olivat yleensä kaatuneet eri saarten kansalliskokousten vastustukseen.

Toinen maailmansota muutti kuitenkin yleisen mielipiteen suotuisammaksi federaatiolle, joka nähtiin myös tienä suuremmalle itsehallinnolle. Ensimmäinen federaatiota pohjustanut kokous pidettiin vuonna 1947 Jamaikalla Britannian aloitteesta. Tulevaa federaatiota valmistelemaan asetettiin useita eri suunnittelukomiteoita ja vuonna 1948 perustettiin maiden yhteinen Länsi-Intian yliopisto. Federaatio tuli lopulta voimaan tammikuussa 1958 ja sen jäseniä olivat Jamaika, Trinidad ja Tobago, Barbados, Antigua ja Barbuda, Dominica, Grenada, Montserrat, Saint Kitts ja Nevis, Saint Lucia, sekä Saint Vincent ja Grenadiinit.

Neuvotteluihin olivat alkujaan osallistuneet myös Brittiläinen Honduras (nykyinen Belize) ja Brittiläinen Guyana (nykyinen Guyana) mantereella saivat tarkkailijan aseman.[1] Bahama, Bermuda ja Brittiläiset Neitsytsaaret jäivät kokonaan federaation ulkopuolle.[1]

Uuden federaation pääkaupunki oli Trinidadin saarella: sen pääkaupunkina toimi käytännössä Port of Spain, vaikka Chaguaramas oli valittu pääkaupungiksi.[1]

Federaatiolla oli kaksikamarainen parlamentti, jonka edustajahuoneen jäsenet valittiin yleisillä vaaleilla. Senaatin jäsenet nimitti brittiläinen kenraalikuvernööri. Edustajia eri maat saivat asukaslukunsa mukaan. Federaation ensimmäisissä vaaleissa maaliskuussa 1958 pääministeriksi valittiin barbadoslainen Grantley Adams. Äänestäjien osallistumisinto oli ollut suhteellisen vähäinen.

Ehkä tunnetummat alueen poliitikot kuten Jamaikan Alexander Bustamante ja Norman Manley, sekä Trinidadin ja Tobagon Eric Williams eivät olleet asettuneet ehdolle. Federaatiota luodessa oli myös jätetty päättämättä joistakin kiistanalaisista kysymyksistä, kuten Trinidadin vastustama veto-oikeus muilta saarilta ja Jamaikan vastustama tulliunioni. Näistä kysymyksistä oli tarkoitus päättää sopimuksen mukaan vasta viiden vuoden jälkeen.[14]

1950-luvulla luonnonvaroilla rikastuivat Jamaika ja Trinidad alkoivat pian etääntyä federaatiosta. Jamaika alkoi pian vastustaa liittovaltion toimia koskien Jamaikan myöntämää toimilupaa öljy-yhtiölle ja vuonna 1959 se vei läpi ehdotuksen, joka riisti federaatiolta suoran verotusoikeuden ja vähensi sen päätäntävaltaa yksittäisten jäsenten taloudesta.

Vuonna 1960 tuolloin oppositiossa ollut Alexander Bustamanten johtama työväenpuolue alkoi vaatia eroa federaatiosta ja Norman Manleyn hallinto järjesti asiasta kansanäänestyksen syyskuulle 1961. Kansanäänestyksesä 251 776 jamaikalaista äänesti eron puolesta ja 216 371 äänesti pysymisen puolesta.[1] Jamaikan erottua federaatiosta lähti myös Eric Williamsin johtama Trinidad ja Tobago. Britannia lakkautti federaation vuonna 1962 Westministerin asetuksella.[1]

Saint Vincentillä painettu Länsi-Intian federaation postimerkki.

Jamaikan kansanäänestyksen jälkeen itsehallinnon määrää nostettiin muillakin saarilla.[1] Pienemmät saaret neuvottelivat uudesta federaatiosta keskenään, mutta näistä keskusteluista ei tullut tulosta. Pienemmistä saarista suurimman eli Barbadoksen itsenäistyttyä vuonna 1966 Trinidad ja Tobago tarjosi vielä jäljellä oleville seitsemälle saarelle valtioliittoa. Ne katsoivat kuitenkin hyötyvän enemmän yhteydestä Britanniaan ja ne perustivat yhteistyöelimekseen West Indies Associated States -ryhmän ja vuoden 1967 alussa ne liittyivät Britanniaan liitännäisvaltioina. Britannia vastasi niiden ulkopolitiikasta ja puolustuksesta, mutta mailla oli täysi sisäinen itsehallinto.[14]

Britanniaan liitännäisvaltioina liittyneet valtiot saavuttivat itsenäisyytensä Grenada (1974), Dominica (1978), Saint Lucia (1979), St. Vincent ja Grenadiinit (1979), Antigua ja Barbuda (1981) ja Saint Kitts and Nevis (1983).[1]

Montserrat on osana Britannian merentakaista aluetta, Anguilla erosi Saint Kittsistä ja Nevisistä vuonna 1980, Turks- ja Caicossaaret sekä Caymansaaret erosivat Jamaikasta sen itsenäisyyden jälkeen 1962 ja ovat osa Britannian merentakaisia alueita.[1]

• Valtonen, Pekka: ”Länsi-Intian federaatio”, Karibian historia. Gaudeamus, 2017. ISBN 978-952-345-516-0.

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Länsi-Intian federaatio Wikimedia Commonsissa

• The West Indies Federation CARICOM - Caribbean Community. (englanniksi)