Längelmäveden reitti

Reitin keskiosan järvien Längelmäveden, Roineen, Vesijärven ja Pälkäneveden virtaussuhteet ovat muuttuneet historiallisella ajalla osin luonnonvoimien, osin ihmisen toiminnan vaikutuksesta. Alun perin vuoteen 1604 Längelmävesi, Vesijärvi ja pääosa Pälkäneveden vesistä laski Sarsanvirran kautta Roineeseen osan Pälkäneveden vesistä laskiessa vähäisen Hykiänkosken kautta Mallasveteen. Vuonna 1604 Hykiänkosken paikalle syntyi veden uurtamana suurempi uoma, Kostianvirta ja tämän tuloksena Sarsanvirta kuivui. Entisen salmen paikalle Längelmä- ja Pälkänevesien välille muodostui Iharinkoski, jota pitkin Vesijärven ja Längelmäveden vedet alkoivat virrata Pälkäneveteen ja täältä edelleen Kostianvirran kautta Mallasveteen.

Tämän jälkeen virtaussuhteet muuttuivat vielä vuonna 1830, kun Roineen ja Längelmäveden välisen Kaivannon kannaksen poikki silloin rakennetun Kaivannon kanavan sulut murtuivat ja Längelmäveden pinta laski nopeasti Roineen tasoon. Samalla Iharinkoski Längelmäveden ja Pälkäneveden välillä kuivui. Näin Kaivannon kanavasta tuli Längelmäveden lasku-uoma, mutta Kostianvirta säilyi edelleen Pälkäneveden lasku-uomana. Vuonna 2014 Längelmäveden ja Pälkäneveden välille syntyi kapea yhteys, kun Iharinkosken uomassa ollut kannas poistettiin[2].

Järvenlaskujen ja riistäytymisten tuloksena Längelmäveden reitin järvistä ovat nykyään samassa tasossa reitin keskusjärvi Längelmävesi, siihen laskeva Koljonselkä, Längelmäveden alapuoliset Roine ja Mallasvesi, Mallasveteen Kostianvirran kautta laskeva Pälkänevesi ja edelleen Mallasveteen Pinteleen kautta laskeva Hauhon reitin järviketju, johon kuuluvat Ilmoilanselkä, Pyhäjärvi, Iso-Roine ja Hauhonselkä. Samalla tasolla olevina nämä voidaan periaatteessa määritellä myös yhdeksi suurjärveksi, joka koostuu useasta altaasta, vaikka monet altaita yhdistävistä uomista ovatkin varsin kapeita. [3]

• Vesistöalueiden yleiskuvaus Pirkanmaan ympäristökeskus. Viitattu 12.2.2010.