Lähetystyö

Pääartikkeli: Kristillinen lähetystyö

Kristinuskossa lähetystyö perustuu Jeesuksen Matteuksen evankeliumissa antamaan lähetyskäskyyn: "Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni ja kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti".[2].

Kristilliseen lähetystyöhön liittyy usein yksittäisten lähetystyöntekijöiden ja ryhmien lähettäminen toisiin maihin tai toisille paikkakunnille kotimaassaan. Tähän on yleisesti liittynyt evankelioinnin lisäksi humanitääristä työtä, erityisesti köyhien ja syrjäytyneiden parissa. Lähetystyöntekijät on valtuutettu julistamaan kristillistä uskoa (ja joskus myös suorittamaan kristillisiä sakramentteja), ja tekemään humanitääristä työtä, joka liittyy talouskehityksen, lukutaidon, koulutuksen, terveydenhuollon ja orpokotien olosuhteiden kehittämiseen ja parantamiseen. Kristilliset opit (kuten monien lähetysjärjestöjen noudattama "rakkauden kaksoiskäsky") sallivat avun tarjoamisen ilman vaatimuksia kristinuskoon kääntymisestä.

2000-luvun alkuun mennessä kristinuskosta oli tullut maailmanlaajuinen uskonto. Noin kolmasosa maailman väestöstä on kristillisten kirkkojen tai yhteisöjen jäseniä. Kristinuskon väestöllinen painopiste on 2000-luvulla siirtymässä länsimaista eteläiselle pallonpuoliskolle. Aasian ja Afrikan kirkot tekevät itse lähetystyötä lähettämällä työntekijöitä uusien kansojen ja kansanryhmien keskuuteen omilla lähialueillaan ja muissa maissa. Kristinuskolla ei ole enää yhtä alueellista keskusta vaan kaikkien maanosien kirkot lähettävät lähetystyöntekijöitä muihin maanosiin.

Suomessa lähetystyötä harjoittavat monet kristilliset kirkkokunnat ja yhteisöt. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon lähetystyön tekemisestä on säädetty kirkkolaissa, ja se on jokaisen evankelis-luterilaisen seurakunnan tehtävä. Kotimaassa tehtävää työtä kutsutaan sisälähetykseksi. Ulkomailla tapahtuvassa lähetystyössä Suomen evankelis-luterilaiset seurakunnat toimivat yhteistyössä kirkon lähetysjärjestöjen kanssa, joita on seitsemän: Suomen Lähetysseura, Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys, Svenska Lutherska Evangeliföreningen i Finland, Sanansaattajat, Kansanlähetys, Lähetysyhdistys Kylväjä ja Suomen Pipliaseura. Suurin suomalainen lähetysjärjestö on Suomen Lähetysseura, joka on perustettu vuonna 1859. Suomen Lähetysseuran näkemys lähetystyöstä on ns. kokonaisvaltainen: lähetystyö on lähimmäisen palvelua ja kristillisen sanoman eteenpäin viemistä. Kirkon lähetystyötä koordinoi Kirkon lähetystyön keskus. Muita kristillisiä lähetysjärjestöjä Suomessa ovat mm. Avainmedia, IRR-TV, Suomen Vapaakirkko, Patmos Lähetyssäätiö ja helluntailainen Fida International. Suomen monikulttuuristumisen myötä sisälähetystyön merkitys on korostumassa. Monikulttuurisesta sisälähetyksestä eivät yleensä vastaa lähetysjärjestöt, eikä siitä yleensä käytetä nimitystä lähetystyö, vaan puhutaan seurakuntien kansainvälisestä työstä, joka käsittää niin Suomen vähemmistökulttuurien piirissä harjoitettavan diakonian ja evankelioinnin kuin myös seurakuntien kansainvälisyyskasvatuksen.

Medialähetystyöksi kutsutaan radion, television, satelliittitelevision, sosiaalisen median ja internetin muiden palveluiden kautta tehtävää lähetystyötä.

Katso myös: Islamin historia

Islam ei ole lähetysuskonto, ja lähetystyö on islamissa ollut jopa suoraan kiellettyä.[3] Lähimpänä ajatusta lähetystyöstä on da’wa, joka tarkoittaa kutsumista islamiin. Se tarkoittaa kuitenkin samalla kehotusta alistua kalifin alamaiseksi.[4] Islamoppaan sivuilla H. M. Baagil kirjoittaa: "Käytän mieluummin ilmausta "kääntyvät" kuin "käännyte­tään", sillä jokai­nen syntyy Jumalalle eli islamille alistuneena... Vanhem­mat tai yhteiskunta käännyttävät lapsen juutalaisuu­teen, kristinuskoon, muihin uskon­toihin tai ateis­miin... Meillä ei ole organisoitua lähetystyötä ku­ten kristillisellä kirkolla." [5] Kutsun islamiin esittää kalifi ja kullekin kansalle myös sen oma profeetta (vrt. Koraani 35: 24: "Jokaisen kansan luo on tullut varoittaja"). Viimeisenä kaikista kansoista oman profeettansa, Muhammedin, saivat arabit.

Keskiajan klassinen šaria-käsikirja Reliance of the Traveller kertoo, että kalifin tulee kehottaa kaikkia juutalaisia, kristittyjä ja zarathustralaisia alistumaan islamiin. Se voi tarkoittaa joko kääntymistä tai sitä, että heistä tulee dhimmejä, jotka säilyttävät oman uskontonsa, mutta suostuvat kalifin hallittaviksi ja maksavat erityistä veroa (jizya), joka on tarkoitettu ei-muslimeille. Kuoltuaan dhimmit joutuvat helvettiin. Kalifin velvollisuutena on käydä pyhää sotaa (jihad) kaikkia niitä vastaan, jotka eivät suostu alistumaan. [4]

PEW-tutkimuskeskuksen kyselyjen mukaan useimmissa islamilaisissa maissa suuri enemmistö muslimeista kannattaa šarian määräämää islamin vallan levittämistä. Joillakin alueilla, kuten Keski-Aasiassa tai Indonesiassa, sitä kannattaa vain vähemmistö muslimeista. [6]

Pääartikkeli: Lähetystyö mormonismissa

Myöhempien aikojen pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkon lähetystyöntekijöitä kutsutaan puhekielessä usein mormonilähetyssaarnaajiksi. Mormonikirkolla on tällä hetkellä noin 85 000 kokoaikaista lähetyssaarnaajaa eri puolilla maailmaa.[7] Koska Myöhempien aikojen pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkko katsoo olevansa ainoa todellinen Kristuksen kirkko maan päällä, se tekee lähetystyötä myös kristillisissä maissa. Kirkon lähetystyöntekijöillä on yhtenäinen asu ja käyttäytymiskoodisto, mikä on tehnyt sen lähetyssaarnaajista helposti tunnistettavia.

MAP-kirkon lähetyssaarnaajat ovat yleensä alle 25-vuotiaita miehiä tai naisia. Lähetystyö on vapaaehtoista ja lähetyssaarnaajat rahoittavat oman lähetystyönsä.[8]

• Kansanlähetyksen lähetystyö
• Rossi, Jyrki: Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkko (Arkistoitu – Internet Archive)
• UUT: Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko (Arkistoitu – Internet Archive)