Lääketieteen tautiluokitus

Lääketieteen tautiluokitus on kansallinen ja kansainvälinen sopimus tautien nimeämisestä ja luokittelusta. Nykyisin sitä ylläpitää maailmanlaajuisesti Maailman terveysjärjestö WHO ja Suomessa STAKES lääkintöhallituksen loputtua. Pohjoismaat koordinoivat sanastoa ja käytäntöjä myös keskenään.

Tauteja alettiin luokitella luonnontieteellisen tutkimuksen luokitellessa muitakin eliöitä 1500-luvulta alkaen. Ranskalainen lääkäri ja Carl von Linnén pitkäaikainen kirjeenvaihtotoveri François Boissier de Sauvages de Lacroix julkaisi vuonna 1768 teoksen Nosologia methodica, jossa sairaudet jaettiin kymmeneen luokkaan, 295 sukuun ja 2 400 lajiin. Suomessa Johan Haartman julkaisi tautiluokituksensa Sciagraphia morborum vuosina 1779–1781.

Nykyinen kansainvälinen tautiluokitus periytyy kuitenkin hallinnollisista lähtökohdista: tilastotieteilijöiden 1800-luvun puolivälissä kuolinsyiden tilastoimiseen kehitettämistä luetteloista. Ensimmäinen kansainvälinen kuolinsyyluettelo International List of Causes of Death (ICD) vuodelta 1893 sisälsi 161 nimikekoodia. Sen jälkeen luetteloa tarkistettiin noin kymmenen vuoden välein. 1930- ja 1940-luvulla todettiin, että tarvitaan luokitteluperuste myös muita kuin kuolemaan johtaneita tauteja varten. Maailman terveysjärjestö WHO vahvisti vuonna 1948 ensimmäisen tällaisen luokittelun, International Classification of Diseases, Injuries and Causes of Death (ICD-6), jossa oli jo 952 nimikettä. Vuonna 1975 luetteloa ja sen rakennetta uudistettiin erikoisasiantuntijoiden vaatimuksesta paljon, ja uudessa luettelossa (ICD-9) oli 6 701 nimikettä. Vuonna 1996 valmistui suomenkielinen versio WHO:n vuonna 1989 vahvistamasta tautiluokituksesta ICD-10,[1] jossa nimikekoodeja on 12 420. ICD-11 on ollut tarkoitus ottaa käyttöön kansainvälisesti vuonna 2018.[2][3]