Kyynikot

Kyynikot (m.kreik. οἱ κυνικοί, hoi kynikoi, yks. ὁ κυνικός, ho kynikos)[1] olivat hellenistisen filosofian koulukunta antiikin Kreikassa. Koulukunta keskittyi lähes pelkästään etiikkaan.

Tuntemattoman kyynikon patsas, roomalainen kopio kreikkalaisesta veistoksesta hellenistiseltä ajalta.

Koulukunnan nimen sanotaan tulevan joko Ateenassa sijainneesta gymnasionista nimeltä Kynosarges, jossa koulu alun perin kokoontui, tai kreikan sanasta κύων (kyon), joka tarkoittaa koiraa; koulukunnan jäsenillä nimittäin oli tapana käyttäytyä hiomattomasti ja jopa aggressiivisesti. Kumpi näistä selityksistä lieneekään oikeampi, kyynikot joka tapauksessa pitivät koiraa tunnuksenaan, se esiintyi muun muassa Diogenes "Koiran" hautakivessä.

Kyynikoihin yleisesti liitetyistä ominaisuuksista tulevat myös kaikki ne merkitykset, jotka liitetään nykyajan sanaan ”kyynikko”, jonka merkitykseen sisältyy epäilevä suhtautuminen yksilön todellisiin tarkoituksiin ja elämän arvoon.[2]

Historia

Kyynikoiden koulukunta oli pieni mutta kokoonsa nähden vaikutusvaltainen. Sen keskeisin perustaja Antisthenes oli Sokrateen oppilas. Myöhemmin syntynyt stoalaisuus taas perustui pitkälti kyynikoiden ajatuksiin.

Antisthenes, kyynisen koulukunnan perustaja.
Diogenes Sinopelainen, kyynisen koulukunnan maineikkain edustaja, joka tunnetaan tynnyrissä asujana.

Johtavia varhaisia kyynikkoja olivat Antistheneen lisäksi Diogenes Sinopelainen eli edellä mainittu Diogenes "Koira", Krates Thebalainen ja stoalaisuuden perustaja Zenon Kitionilainen. Myöhemmin Rooman valtakunnan aikana koulukunnan tärkeimpiä edustajia olivat Demetrios (Senecan ystävä), Oinomaos ja Demonaks. He kaikki perustivat ajattelunsa Antistheneen asettamalle pohjalle.

Filosofia

Antisthenes omaksui Sokrateelta sen periaatteen, että olemassaolon perimmäinen tarkoitus on hyve, ei nautinto. Sokrateen mukaan "hyve on tietoa": olemassaolon tarkoitus on siinä, että hyve ja järki ovat täydellisesti sopusoinnussa keskenään. Antisthenes omaksui tämän periaatteen sen kaikkein kirjaimellisimmassa merkityksessä ja käsitti tiedon pelkästään käytännöllisenä toimintana ja päätöksinä, pois sulkien filosofiasta kaiken paitsi yksilön yritykset ymmärtää itsensä arjen olemassaolon keskellä. Logiikassa hänen ajattelunsa päätyi puhtaaseen nominalismiin, ja etiikassa puolestaan äärimmäiseen individualismiin. Siihen kuului kieltäytyminen kaikista yhteiskunnallisista suhteista sekä luopuminen tieteellisestä tutkimuksesta ja lähes kaikesta, mitä kreikkalaiset ymmärsivät koulutuksella (paideia).

Tämän individualismin Antisthenes ja hänen oppilaansa veivät loogiseen äärimmäisyyteen. Elämän tavalliset nautinnot eivät olleet heille ainoastaan merkityksettömiä, vaan suorastaan harmillisia, koska ne häiritsivät vapaan tahdon toimintaa. Rikkaus, suosio ja valta syrjäyttävät yleensä järjen valta-aseman, ja turmelevat sielun syrjäyttämällä luonnollisen keinotekoisella. Kyynikoiden mielestä yksilö on olemassa vain ja ainoastaan itselleen; hänen korkein päämääränsä on itsetuntemus ja itsensä toteuttaminen sen mukaan, miten hänen järkensä häntä ohjaa. Tämän kaiken tulee tapahtua erossa valtiosta ja yhteisöstä. Tästä syystä pahamaineisuus ja köyhyys ovat hyödyksi, koska ne saavat ihmisen keskittymään itseensä, lisäävät hänen itsehallintaansa, ja puhdistavat hänen älynsä kaikesta ulkopuolisesta kuonasta. Hyvä ihminen (eli viisas ihminen) ei halua mitään: kuten jumalat, hän on itseriittoinen; hän on myös maailmankansalainen, ei minkään tietyn maan kansalainen.

Kyynikot saivat osakseen arvostelua ja pilkkaa. Kerrotaan, että Diogenes ja Krates yrittivät pakottaa tuttavansa noudattamaan näitä periaatteita tunkeilevalla ja tahdittomalla tavalla. Heidän ajattelunsa oli kaiken hienostuneisuuden ja huomaavaisuuden vastakohta — oli mahdotonta "palata luontoon" keskellä yhteisöä, joka on aikojen saatossa kehittänyt suuren määrän keinotekoisia sovinnaistapoja, ilman että järkyttäisi sen jäseniä.

Logiikassa Antisthenes oli vaikeuksissa Yhden ja Monen käsitteiden kanssa. Nominalistina hän oli sitä mieltä, että määritelmät ja predikoinnit olivat joko vääriä tai tautologisia. Ideat eivät ole olemassa erillisenä ja vapaana mielestä joka niitä ajattelee. "Hevosen voin nähdä", Antisthenes sanoi, "mutta hevoisuutta en voi nähdä". Tämä määritelmä on vain epäsuora ilmaus ajatukselle, jonka mukaan väite "puu on kasvava kasvi" ei sano loogisesti yhtään sen enemmän kuin "puu on puu".

Kyyninen filosofia näyttää olleen erityisen suosittua Roomassa ensimmäisellä ja toisella vuosisadalla. Seneca ylisti Demetriosta, ja Lukianos Samosatalainen puolestaan Demonaksia. On todennäköistä, että nämä myöhemmät kyynikot mukautuivat jossain määrin aikaan jossa elivät, ja välttivät Diogeneelle ja hänen seuraajilleen tyypillistä karua suurellisuutta. Silti he epäilemättä säilyttivät Antistheneen hengen vahingoittumattomana, ja heillä oli arvostettu asema roomalaisessa ajattelussa. Tämä suosio houkutteli joukkoon myös huijareita. Tämän seurauksena myös Roomassa kyynikot tunnettiin yhtä aikaa sekä ihanteellisina ajattelijoina että satiirikkoina ja narreina.

Etiikassa kyynikot olivat edelläkävijöitä yksilön vastuun ja tahdon vapauden korostamisessa. Näiden kahden periaatteen vuoksi Epiktetos kutsuu kyynikoita "oikeamielisyyden atleeteiksi".

Kyynikot olivat myös stoalaisuuden edeltäjiä. Stoalaisuuden perustaja Zenon oli Krateen oppilas, ja oppi tältä itsehallinnan moraalisen arvon sekä aistinautintojen yhdentekevyyden. Juvenalis sanoi, että kyynikon ja stoalaisen erotti vain heidän käyttämästään viitasta.

Siinä missä kyynikot korostivat "paluussaan luontoon" sen eläimellistä puolta ja välttivät sivilisaation asettamia keinotekoisia rajoitteita, stoalaiset olivat häveliäämpiä ja yhteiskuntakelpoisempia.

Filosofeja
Diogenes tynnyrissään (Jean-Léon Gérôme)

Kreikkalainen aika

Roomalainen aika

Katso myös

Lähteet
  1. Liddell, Henry George & Scott, Robert: κυνικός A Greek-English Lexicon. 1940. Oxford: Clarendon Press / Perseus Digital Library, Tufts University. (englanniksi)
  2. Korpela, Jukka: K-alkuiset sanat (Kyyninen: välinpitämätön, elämän t. asioiden arvon kieltävä; häikäilemätön, tunteista piittaamaton; ivallinen) Pienehkö sivistyssanakirja. Viitattu 10.8.2010.

    Kirjallisuutta
    • Branham, R. Bracht & Goulet-Cazé Marie-Odile (toim.): The Cynics: the Cynic movement in antiquity and its legacy. Berkeley: University of California Press, 1996.
    • Dudley, Donald R.: A History of Cynicism from Diogenes to the Sixth Century AD. Chicago: Aries Press, 1980.
    • Navia, Luis E.: Classical Cynicism. Westport: Greenwood Press, 1996.

    Aiheesta muualla
    Antiikin filosofiset koulukunnat
    Esisokraattinen filosofia Miletoslaiset · Pythagoralaiset · Efesoslaiset · Elealaiset · Pluralistit · Atomistit · Sofistit
    Sokraattinen filosofia Akatemialaiset · Peripateetikot · Kyynikot · Kyreneläiset · Megaralaiset · Dialektikot · Elisläiset
    Hellenistinen filosofia Epikurolaiset · Stoalaiset · Skeptikot · Uuspythagoralaiset · Uusplatonistit
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.