Kyrillinen kirjaimisto

Kyrillinen kirjaimisto on kirjoitusjärjestelmä, joka perustuu glagoliittiseen ja kreikkalaiseen kirjaimistoon.

Maat joissa kyrillinen aakkosto on käytössä. Tumman vihreä: käytössä, vaaleanvihreä: osittain käytössä.
  Kyrillinen on ainoa virallinen kirjaimisto
  Kyrillinen on toiseksi virallinen kirjaimisto. Moldovassa ja Georgiassa tämä on keskeisillä alueilla, joita valtio ei tunnusta.
  Kyrillinen ei ole virallinen, mutta se on käytössä epävirallisesti

Historia

Vuonna 863 Pyhät Kyrillos ja Methodios saivat Bysantin hallitsijalta tehtävän luoda slaavilaisille kielille tai murteille yhtenäinen kirjoitusjärjestelmä. Työn tuloksena syntyi glagoliittinen kirjaimisto, josta myöhemmin kehittyi sitä ja kreikkalaista kirjaimistoa sekoitettuna edustava – yhä Kyrilloksen nimeä kantava – kyrillinen kirjaimisto. Venäjäksi sitä kutsutaan nimellä kirillitsa (кириллица), ukrainaksi kyrylytsja (кирилиця) ja serbokroaatiksi ćirilica (Ћирилица).

Kirkkoslaavi
Kyrilliset aakkoset noin vuonna 900

Muinaiskirkkoslaavin kirjaimisto on vanhin kyrillisistä kirjaimistoista, ja se on peräisin 900-luvulta. Siihen kuuluu 43 kirjainta.

Kyrillinen kirjaimisto vuodelta 1708
Kyrilliset aakkoset vuonna 1708

Vuoteen 1708 mennessä kirjaimisto oli kehittynyt paljon, ja kirjainten määrä oli vähentynyt 34:ään.

Venäjän kirjaimisto
Venäjän aakkoset vuonna 1918

Nykyvenäjän kirjaimisto perustuu suurelta osin vuoden 1708 kyrilliseen kirjaimistoon, ja siinä on 33 kirjainta. Niin sanotuilla jer-merkeillä Ъ ja Ь on ollut aikoinaan itsenäinen lyhyen vokaalin äännearvo[1]. Lisäksi edellinen on ollut sanan lopussa äännearvoton maskuliinin tunnus. Aina "je:"-ääntynyt jat Ѣ on poistettu. Painollisena "jo:"-ääntynyt e on korvattu merkillä ë, jota venäjänkieliset tosin eivät läheskään aina muista käyttää, eikä se ole edes välttämätöntä[2]. Ennen tätä uudistusta oli lähes mahdotonta päätellä, kummalla merkillä painotonta "je:"-äännettä kirjoitetaan.

Nykytilanne

Kyrillistä kirjaimistoa käytetään nykyään monien slaavilaisten sekä Venäjällä ja lähialueilla puhuttavien uralilaisten, turkkilaisten, mongolilaisten, luoteiskaukasialaisten, pohjoiskaukasialaisten ja dagestanilaisten kielten kirjoittamiseen. Kyrillistä kirjaimistoa käyttäviä slaavilaisia kieliä ovat venäjä, ukraina, valkovenäjä, bulgaria, makedonia, serbia (käyttää myös latinalaista kirjaimistoa) ja kirkkoslaavi.

Kyrillistä kirjaimistoa käyttäviä uralilaisia kieliä ovat ersä, mokša, niittymari, vuorimari, komi, komipermjakki, udmurtti, kiltinänsaame, nenetsi ja hanti sekä mansi.

Turkkilaisista kielistä kyrillistä kirjaimistoa käyttävät kazakki, baškiiri, kumykki, nogai, kirgiisi, dolgaani, hakassi, jakuutti, karatšai, balkaari, šoori, tuva ja tataari. Aikaisemmin myös azeri, uzbekki, karapakalpakki, gagauzi, turkmeeni ja krimintataari käyttivät kyrillistä kirjaimistoa, mutta Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen ne palasivat latinalaiseen kirjaimistoon. Tatarstan päätti myös, että tataarissa siirrytään latinalaiseen kirjaimistoon, mutta asian toteutumista on hankaloittanut Venäjällä tämän jälkeen säädetty laki, jonka mukaan virallista kieltä voidaan kirjoittaa vain kyrillisellä kirjaimistolla.

Mongolisista kielistä kyrillistä kirjaimistoa käyttävät burjaatti, kalmukki ja mongoli. Luoteiskaukasialaisista kielistä kyrillistä kirjaimistoa käyttävät abhaasi, abaza, adyge ja kabardi. Pohjoiskaukasialaisista kielistä kyrillistä kirjaimistoa käyttävät inguuši ja tšetšeeni. Dagestanilaisista kielistä kyrillistä kirjaimistoa käyttävät avaari, dargva, laki, aguli, lezgi, rutuli ja tabasarani.

Kyrillinen kirjaimiston käyttö kielittäin

Aakkostot

[3],

Kyrillistä kirjaimistoa käyttävien kielten aakkostot poikkeavat toisistaan hiukan.

Kyrillisten aakkosten ominaisuus on, että kursiivi eroaa joidenkin kirjainten kohdalla normaalista kirjainlajista. Tämä voi olla hankalaa lukijalle, joka on oppinut vain pystyt aakkoset: lähde?

Аа Бб Вв Гг Дд Ее Ёё Жж Зз Ии Йй Кк Лл Мм Нн Оо Пп Рр Сс Тт Уу Фф Хх Цц Чч Шш Щщ Ъъ Ыы Ьь Ээ Юю Яя
Аа Бб Вв Гг Дд Ее Ёё Жж Зз Ии Йй Кк Лл Мм Нн Оо Пп Рр Сс Тт Уу Фф Хх Цц Чч Шш Щщ Ъъ Ыы Ьь Ээ Юю Яя

Käsin kirjoitettu teksti muistuttaa kursiivia:

Venäläinen aakkosto

Venäjän kirjoitukseen käytetään nykyään seuraavia kirjaimia:

АБВГДЕЁЖЗИЙ
КЛМНОПРСТУФ
ХЦЧШЩЪЫЬЭЮЯ

Oikeinkirjoitus uudistettiin 1918. Painomerkit, joita käytetään muun muassa oppikirjoissa, eivät sisälly Unicodeen. Wikipediassa on käytetty joissakin nimissä Unicoden erillistä aksenttimerkkiä. Unicodesta puuttuu lisäksi muun muassa nykyaikaisessa kirkkoslaavissa käytettyjä merkkejä.

Ukrainalainen aakkosto
Pääartikkeli: Ukrainan kielen aakkoset
АБВГҐДЕЄЖЗИ
ІЇЙКЛМНОПРС
ТУФХЦЧШЩЮЯЬ
  • Lisäksi Ґ, ґ (1991 uudistuksen jälkeen) Г:n ja Д:n välissä, joka lausutaan kuten venäjän Г. Kirjainta ei käytetty Neuvosto-Ukrainassa vuoden 1933 jälkeen ja se puuttuu useista kirjaimistoista ja tietokoneista.
  • Е:n nimi on "E", Ё:ta ei ole. Lisäksi Є, є Е:n ja Ж:n välissä.
  • Kirjainta Э, э ei käytetä.
  • И lausutaan eri tavoin ja sen nimi on "Y", samoin Й on "Lyhyt-Y". Niiden välissä ovat kirjaimet І, і ja Ї, ї, jotka näyttävät latinalaiselta I:ltä.
  • Ы:tä ei käytetä.
  • Kovan merkin tilalla käytetään heittomerkkiä.

Valkovenäläinen aakkosto
  • I näyttää enemmän latinalaisten aakkosten I:ltä.
  • Lisäksi lyhyt-U (Ў, ў)
  • Щ, щ ei ole käytössä.
  • Kovan merkin tilalla heittomerkki.

Bulgarialainen aakkosto
  • Kovalla merkillä (Ъ, ъ) on äännearvo.

Serbialainen aakkosto
АаБбВвГгДдЂђЕеЖжЗзИи
ЈјКкЛлЉљМмНнЊњОоПпРр
СсТтЋћУуФфХхЦцЧчЏџШш

Moderni serbia 1800-luvulta lähtien:

  • Й:n tilalla Ј, ј, joka lausutaan /j/.
  • Kirjain Е lausutaan /ɛ/ ja sen nimi on "E".
  • Ei kirjainta Ё.
  • Д:n ja Е:n välissä kirjain Ђ, ђ.
  • И:n ja К:n välissä kirjain Љ, љ.
  • Н:n ja О:n välissä kirjain Њ, њ.
  • Т:n ja У:n välissä kirjain Ћ, ћ.
  • Ч:n ja Ш:n välissä kirjain Џ, џ.
  • Ш on viimeinen kirjain (ei kirjaimia Щ, Ъ, Ы, Ь, Э, Ю, Я).

Makedonialainen aakkosto

Kuten serbian aakkosto, mutta:

  • Käyttää lisäkirjaimia Ѕ ѕ, Ѓ ѓ ja Ќ ќ.

Katso myös

Lähteet
  1. Halla-aho, Jussi: Vokaalit Muinaiskirkkoslaavin käsikirja. 2006. Arkistoitu 21.7.2017. Viitattu 4.7.2018.
  2. Muusa Vahros: ”Venäjän kieli”, Venäjän kieli, s. 233. Tiedon Portaat osa 2. Porvoo – Helsinki: WSOY, 1966.
  3. Otavan suuri ensyklopedia

    Aiheesta muualla

     

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.