Kylmänen Food

Kylmänen Food oli suomalainen elintarvikejalostuslaitos. Yhtiön hallinto sijaitsi Siikalatvan kunnassa Rantsilassa. Rantsilan lisäksi Sodankylässä oli tuotantotila, jossa valmistettiin porosta tehtyjä tuotteita. Tehtaanmyymälöitä oli tuotantopaikkakuntien lisäksi Pudasjärvellä.[2] Tehtaanmyymälä oli aiemmin myös Oulussa, joka kuitenkin suljettiin vuonna 2020.[3]

Kylmänen Food Oy
Tunnuslause Hyvä maku yhdistää…
Yritysmuoto osakeyhtiö
Perustettu 1900-luvun alku
Lakkautettu 2022 (konkurssi)
Toimitusjohtaja Jaakko Kylmänen
Kotipaikka Rantsila, Siikalatva
Tuotteet elintarvikkeet
Liikevaihto 4 284 000 € (2021)[1]
Liikevoitto - 1 000 000 € (2021)[1]
Henkilöstö 28 (2021)[1]
Kotisivu www.kylmanen.fi

Kylmänen Food oli perheyritys, joka valmisti ja myi lihatuotteita 1900-luvun alusta lähtien. Ensimmäisen kerran lihatuotteita myytiin Oulun kauppahallissa vuonna 1905.[4] Vuodesta 1923 lähtien yrityksen toiminta oli säännöllistä. Kylmäsen valmistamia tuotteita olivat muun muassa kokolihatuotteet, säilykkeet ja einekset. Viimeisimpinä vuosina yritys keskitti tuotteiden valmistuksen lähinnä suurtalouskeittiöihin. Nykymuotoisen yrityksen perustivat Matti ja Pirkko Kylmänen vuonna 1954.[4][3]

Tulipalo

Kylmäsen Rantsilassa sijaitseva tuotantohalli tuhoutui tulipalossa 10. marraskuuta 2017. Palo paikantui välikatolla olleeseen sähkökeskukseen. Syynä oli nollajohtovika.[5][6] Keväällä suurin osa työntekijöitä irtisanottiin, mutta syksyllä 2018 on osa otettu takaisin, ja tuotantotilojen rakentamista uudelleen suunniteltiin tapahtuvaksi vähitellen.[7] Osa tuotannosta palautui syksyllä 2018.[8]

Konkurssi

Yritys hakeutui konkurssiin 28. lokakuuta 2022. Toimitusjohtaja Jaakko Kylmäsen mukaan konkurssin pääsyynä olivat maksuvaikeudet. Toimintaa kurittivat myös vuonna 2017 tapahtunut tulipalo, koronapandemia ja viimeisimmän vuoden erityisen korkeat kustannukset.[3][9]

Lähteet

This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.