Kyllikki Väre

Kyllikki Väreen vanhemmat olivat Osuuskaupan johtaja Jalmari Väre ja Alina Koski. Hän muutti Helsinkiin 16-vuotiaana opiskelemaan Suomen Näyttämöopistoon. Kaksivuotisen koulun jälkeen vuonna 1932 Väre sai kiinnityksen Suomen Kansallisteatteriin. Hän teki siellä 1930-luvulta alkaen isoja ja kiitettyjä rooleja, kuten Regina von Emmeritz sekä Katharina Shakespearen näytelmässä Kuinka äkäpussi kesytetään.[1]

Väre palkittiin 1944 parhaan naissivuosan Jussi-palkinnolla elokuvista Herra ja ylhäisyys sekä Vaivaisukon morsian.[2] Hän näytteli kaikkiaan noin 20:ssä elokuvassa, useimmiten Suomen Filmiteollisuuden tuotannoissa verevien naisten ja palvelijattarien sivurooleissa. Hänen ainoa varsinainen naispääosansa oli draamaelokuvassa Suviyön salaisuus (1945).[1]

Keväällä 1947 Kansallisteatteri ei 15 vuoden jälkeen enää uusinut Väreen sopimusta. Vaikka hän oli saanut ylistäviä kritiikkejä, teatterin johto moitti häntä muun muassa ”epäselvästä puheesta” ja ”artikulaation sameudesta”. Väreeseen kohdistui myös sodanjälkeinen naisiin kohdistunut kaksinaismoralismi, ja häntä moitittiin esimerkiksi ”vulgääristä käytöksestä” ja siitä, ettei hän ollut ”muuttanut elämänsävyään”. Erottaminen sai aluksi vastustusta, mutta lopulta myös näyttelijäyhdistys oli puoltavalla kannalla. Väre otti erottamisen raskaasti, eikä elämänsä lopulla enää näytellyt muissa teattereissa.[3]

Teatteriuransa alussa Väre oli tutustunut kollegaansa Unto Salmiseen, joka kiinnitettiin Kansallisteatteriin samoihin aikoihin. He avioituivat pitkän seurustelun jälkeen vuonna 1938. Teatterissa he esiintyivät yhdessä esimerkiksi näytelmissä Onni alkaa huomenna ja Itsevaltiaan kuolema.[3] Samassa teatterissa oli kiinnitettynä Tauno Palo, joka myös oli tuolloin naimisissa. Väreellä oli Palon kanssa rakkaussuhde 1940-luvulla, ja Väreen poika, vuonna 1940 syntynyt näyttelijä Esko Salminen sai alkunsa nimenomaan tästä suhteesta.[4] Jatkosodan suurpommitusten aikana vuonna 1944 Väre sairastui, mutta matkusti siitä huolimatta Eskon kanssa sotaa pakoon Kauhavalle.[5]

Kansallisteatterista erottamisella ja siihen liittyneellä häpeällä oli huono vaikutus Väreen psyykkiseen hyvinvointiin, ja hän kuoli äkillisesti aivoverenvuotoon vain 38-vuotiaana.[3]