Kyläniemi

Kyläniemi on saari tai 1700-luvun lopulla rakennetun kanavan mantereesta erottama niemi keskellä varsinaisen Saimaan Suur-Saimaata Taipalsaarella Etelä-Karjalassa. Saarena se on Suomen sisävesien 20. suurin saari.[3][4]

Etelärannan jyrkät ja paahteiset rinteet ja näkymä Suur-Saimaalle.
Etelärantaan laskee jyrkät portaat.
Etelärannat ovat vedenhuuhtomaa toisen Salpausselän kivikkoa.
Salpalinjan ilmatorjunta-aseman jäännökset.
Hentulassa kalasataman aluksia.

Maantietoa

Kyläniemi on 13,8 kilometriä pitkä, 6,1 kilometriä leveä ja sen pinta-ala on 23 neliökilometriä. Se on osa toisena Salpausselkänä tunnettua muodostumaa, joka kulkee Suur-Saimaan poikki itä-länsi-suunnassa. Se on viime jääkauden loppuvaiheessa syntynyt reunamuodostuma, jonka päällimmäisenä on paksu kerros hiekka ja soraa. Kyläniemi on ollut niemi ennen kuin se katkaistiin tyven kapeimmasta kohdastaan avokanavalla. Kanava on nykyään 190 metriä pitkä ja 90 metriä leveä. Kanavassa kulkee syväväylä, jolla on 2,4 metrin syväys. Kyläniemen pohjoispuolelle aukeaa laaja Myhkiönselkä, jota reunustaa lännessä saaristo Petranselän eteläpuolella. Länsipuolella levittäytyy Hietasaarenselkä, jota seuraa etelämpänä Mäntysaarenselkä. Kyläniemen ja vastarannan Suuren Sarviniemen välissä virtaa Rastinvirta. Lähes kaikki Saimaan vedet virtaavat sen läpi. Ne johtavat Ilkonselälle, jonka itäpuolella on Kyläniemen eteläpuolella vierekkäin Lamposaarenselkä ja Huuhanselkä. Kutveleen kanava tuo hieman vettä Myhkiönselältä Huuhanselälle.[3][5][1]

Saaren itäosa on seitsemän kilometriä pitkä ja se haarautuu lännessä Suikassa kahdeksi niemeksi, joiden väliin jää Suikanlahti. Itäinen osa kohoaa yli 100 metrin korkeuteen mpy. Saimaasta ja keskiosa muodostaa tasalakisen kangasmaaston. Etelärannassa on varsin jyrkkä ja korkea hiekkainen rinne, joka päätyy suoraan veteen. Pohjoisessa rinne laskee paljon ennen rantaa epäyhtenäisenä vyöhykkeenä alavalle ja tasaiselle ranta-alueelle. Itäosasta työntyvät pohjoiselle järvenselälle terävinä nieminä Someronniemi, Ahoniemi ja Lehtiniemi. Etelärannassa erottuu vain Vaivionniemi. Luoteeseen jatkava haara on neljä kilometriä pitkä ja kolme kilometriä leveä niemi. Vaikka se onkin paikoitellen tasalakista kangasmetsää, on täällä palon painaumia ja kankaremaastoa. Täällä erottuvat Soukkioniemi, Pieniniemi ja Lahdenniemi. Kaakkoon työntyvä niemenhaara on lähes kahdeksan kilometriä pitkä ja se on 0,2–2,1 kilometriä leveä. Niemessä sijaitsee Hentulan kylä.

Niemen tyvi on matalaa aluetta, mutta sitten siinä erottuu aluksi kapea harjanne, mutta jatkossa esiintyy leveitä ylänköjä. Taipaleen ja Turpainniemen kohdilla ne ovat leveitä ja kohoavat yli 100 metrin korkeuteen. Täällä sijaitsee myös retkeilykohde Rastinniemi. Somerniemen ja Ahoniemen välissä sijaitsee suojeltu Saunasaari. Myhkiönselän länsipuolella on saaristo, jossa on esimerkiksi Ojatsunsaari, Lamposaari, Petrasaari, Ruokolahdensaari ja Peräsaaret. Kyläniemen länsipuolella sijaitsee Hietasaari. Hentulan etelärannalta näkyvät Talsionsaari ja Korkiatsaaret ja Vaivionniemen eteläpuolella toinen Lamposaari.

Saaren korkein kohta sijaitsee länsiosan pohjoispäässä Kiiperikukkulalla, joka kohoaa 120 metrin korkeuteen mpy. Etelämpänä olevat Häränrinteet ovat viisi metriä matalammat. Saaren pitkittäissuunnassa kulkee muodostuma, jonka korkeus vaihtelee 20–45 metrin korkeuteen Saimaan vedenpinnasta. Saarella on vain neljä lampea. Itäosan pohjoisrannassa sijaitsee Lehtiniemenlampi, joka laskee Lehtiniemen länsipuoliseen lahteen. Siitä etelään toisen rannan läheisyydessä on Vehka-ahonlampi, jolla ei ole laskuojaa. Lampea ympäröivä suo on kuitenkin ojitettu. Suikan pohjoispuolella on Letkuvalampi, jota ympäröi avosuo ja kosteikko. Suurin lampi on Varastinlampi, jossa on pieni saari. Se sijaitsee Hentulaan johtavan tien lähellä. Siihen on johdettu läheisen Varastinsuon kuivatusojat, joiden kautta lampi myös laskee Suikanlahteen.

Saaressa asuu noin 25 asukasta koko vuoden ja niiden lisäksi on noin 400 vapaa-ajan asukasta. Vuonna 2009 Kyläniemessä oli 25 vakituista asukasta, 93 vapaa-ajan asuntoa ja 372 vapaa-ajan asukasta. Asukkaat asuvat lähinnä Suikassa ja Hentulassa. Saarelle pääsee Ruokolahden puolelta Syyspohjasta kantatieltä 62 haarautuvasta yhdystietä 14865, joka tulee Utulan kautta Rehulaan lossirantaan. Kyläniemen lossi vie 450 metrin ylityksellä saaren itäpäähän. Tie seuraa pohjoisrantoja ja Suikan kohdalla se haarautuu Hentulaan johtavaksi tieksi. Saaren aluetta on ehdotettu valtakunnallisesti arvokkaaksi maisema-alueeksi. Sen pohjana on toisen Salpausselän kangasmaastot ja sitä ympäröivät viljelyyn sopivat loivat rinnealueet. Asukkaista neljäsosa saa elantonsa maa- ja metsätaloudesta ja muut käyvät töissä kauempana. Kutveleen kanavassa kulkee Taipalsaaren ja Ruokolahden välinen kuntaraja.[3][1][2][6][7]

Luontoarvoja

Kyläniemelle on merkitty Natura 2000-hankkeen puitteessa luonnonsuojelualueeksi kaksi erillistä aluetta (tunnus FI0422005, 460 hehtaaria). Toinen alue muodostuu itäosasta ja keskiosan eteläosasta ja toinen osa Taipaleen saarenosasta. Suojelun perusteena on harjualueen geologiset muodostumat ja harjualueen kasvusto. Kangasmetsät ovat kanerva- ja puolukkatyypin kangasmetsää, jossa esiintyy jäkälälaikkuja. Kasvistoon kuuluvat muun muassa kangasvuokko, kangasajuruoho, kangassara, hietaneilikka, hietaorvokki, häränsilmä, metsänätkelmä, lehtoneidonvaippa, ukontulikukka ja kangaskorte. Osa kasveista ovat tulleet Suomeen heti jääkauden päätyttyä ja edustavat mieluummin arokasvillisuutta kuin metsäkasvillisuutta.[8][9][7]

Virkistystoiminta

Rastinniemi on Etelä-Karjalan virkistysaluesäätiön omistama yleiseen käyttöön tarkoitettu kohde, jossa on kaksi nuotiokatosta, käymälät ja jätehuolto. Alueella voi väliaikaisesti yöpyä teltassa. Kohde on saavutettavissa vesitse, ja maitse autolla, kun Hentulasta jatkaa yli kolme kilometriä länteen päin.[10]

Kyläniemen keskivaiheilla on punaisin viitoin merkittyjä retkipolkuja, jotka seuraavat saaren etelä- ja pohjoisrantoja.[7]

Lossi sillaksi?

Suomessa on vuosikymmeniä johdonmukaisesti korvattu lossit kiinteillä siltayhteyksillä. Myös Kyläniemen lossia on harkittu korvattavaksi sillalla. Sillan ongelmana on Kutveleen kanavassa oleva syväväylä, jolloin sillasta täytyy tehdä riittävän korkea (18 metriä).[9]

Historiaa

Toinen Salpausselkä ja Rastinvirta

Viime jääkauden loppuvaiheessa Suomen eteläosat paljastuivat mannerjäätikön sulaessa jääden kuitenkin heti vedenpinnan alapuolelle. Poikkeuksen tekivät Saimaan seuduilla ensimmäinen ja toinen Salpausselkä. Toinen Salpausselkä muodostui mannerjäätikön eteen sulamisvesien tuomasta moreeni-, kivi- ja hiekka-aineksesta noin 11 800–11 600 vuotta sitten [10]. Jäätikön kasaava toiminta kesti täällä kaksi tai kolme sataa vuotta, joten maa-ainesta kertyi runsaasti. Mannerjäätikön reuna seurasi suurin piirtein nykyisten hiekkatasankojen pohjoisreunoja, joiden eteen etelään maa-aines kasaantui. Aineksen ylimmät kerrokset muodostivat suiston (sanduri), jonka yli myös sulamisvedet virtasivat mereen. Tämän tapahtuman vuoksi sanduri jäi tasaiseksi alueeksi, kun myöhemmin vesi laski alemmaksi ja saari kohosi lopullisesti merestä. Toinen Salpausselkä jatkuu Kyläniemestä koilliseen Syyspohjaan asti ja eteenpäin, ja lounaassa Rastinvirran takana Pönnilankankaalla, Savitaipaleella ja Tuohikotin suunnassa.[5][11]

Koska Kyläniemen rannat ovat moreenia ja hiekkaa, kuluttavat aallot jatkuvasti sen rantoja ja vievät maa-aineksen Saimaan syvyyksiin. Näin tapahtui myös heti Kyläniemen muodostuttua. Esimerkiksi Rastinniemen rannoilla sen kulutus on helposti luettavissa rantatörmien rinteiltä. Kyläniemi muodostui, kun Baltian jääjärven vedenpinta on 105–110 metrin korkeudella nykyisestä merenpinnasta mitattuna (ilmaistaan tunnuksella B III). Koska Saimaan seudulla maa samalla kohosi, huuhtoivat aallot hitaasti kohoavan Kyläniemen rantojen alempia rinteitä jättäen niihin jälkensä. Noin 11 590 vuotta sitten Baltian jääjärvi huuhtoutui Atlantin valtamereen ja Saimaan seuduilla vedenpinta aleni kuukausissa 26–28 metriä, alkoi aallokko kuluttamaan alempia rantoja. Niitä aiheuttivat Yoldiameri ja Ancylusjärvi, jotka ovat Itämeren eri vaiheita. Näiden rantamuodostumat ovat myöhemmin kadonneet, kun Saimaan vedenpinta alkoi myöhemmin nousta ja sen aallot peittivät rannat ylhäältä alas valuneen hiekan alle.[12][13][14]

Yoldiameren Etelä-Suomen rantaviiva siirtyi maankohoamisen vuoksi kymmeniä kilometrejä pohjoiseen ja Salpausselkien välinen alue kohosi hiljalleen merestä madaltuen koko ajan. Lopulta eteläisen Suur-Saimaan kynnys, joka sijaitsi Kyläniemen edustalla Rastinvirrassa, kohosi Yoldiamerestä noin 11 000 vuotta sitten [15]. Salpausselkien väliin muodostui muinainen järvi, jonka lyhyt laskujoki laski Yoldiamereen nykyisen Mäntysaarenselän kohdalla. Joki virtasi aivan Rastinniemen kärjen edustalla olevassa nykyisessä painaumassa, jonka on täytynyt kulua syväksi juuri silloin.[13][14]

Kutveleen kanava

Nimensä mukaisesti Kyläniemi oli aikaisemmin niemi, mutta Kutveleen kanavan rakentaminen vuosina 1792–1793 teki siitä saaren. Kanavan rakentamisen syy on ollut Ruotsin ja Venäjän välisen rajan kulkeminen Saimaan yli venäläisten kannalta hankalalla tavalla. Jotta kaupankäyntiä voitiin käydä ilman rajatulleja, piti kulkuveneitä varten kaivaa joitakin kanavia Venäjän puolelle. Samalla voitiin liikutella sotaväkeä paikasta toiseen ilman ruotsalaisten väliintuloa. Kutveleen kanava ei ollut kaupallisesta syistä johtuen aivan välttämätön, mutta se lyhensi matkaa suuresti. Aluksi kanava oli 10 metriä leveä, mutta sitä on levennetty 1950-luvulla ja 1977.[10][16]

Salpalinja

Kyläniemessä on Salpalinjan erilaisia puolustuslaitteita. Näitä ovat muun muassa kaivantoja, korsuja ja niiden yhdyskäytäviä sekä tykkipatteristojen jalustoja.[7]

Saaristolaiselämää

Saarta kiinteästi asuttaneet asukkaat, joista on tietoa viimeistään 1500-luvulta, ovat liikkuneet asioinnillaan kesäisin veneillä ja tavisin jäätä myöten esimerkiksi Imatralle Vuokseniskalle. Säännöllinen laivaliikenne alkoi 1900-luvun alussa ja jatkui vuosisadan puoliväliin. Saaren laivarantoja oli ainakin Karonniemessä ja Kutveleessa. Utalan kautta rakennettiin Rehulaan maantie 1930-luvulla. Saaren elämäntyyli on säilynyt maatalousvaltaisena, jossa kalastuksella ja metsätaloudella on elinkeinoina ollut suuri merkitys.[6]

Katso myös

Lähteet
  • Koivisto, Marjatta (toimittaja): Jääkaudet. Helsinki: WSOY, 2004. ISBN 951-0-29101-3.
  • Remes, Kaisa-Maria & Tervo, Tapani & Nenonen, Jari: Imatran geoinventointi (docplayer.fi), Geologian Tutkimuskeskus, Kuopio, 2013

Viitteet
  1. Manninen, Ari: ”Kyläniemi”, Saimaa – koko tarina, s. 439–441. Helsinki: A Bonnier Group Company/Readme.fi, 2020. ISBN 978-952-321-783-6.
  2. Valtakunnallinen saaristopoliittinen toimenpideohjelma 2012–2015, , s.80 Syyskuu 2012. Työ- ja elinkeinoministeriö. Viitattu 30.3.2021.
  3. Kyläniemi (sijainti maastokartalla) Karttapaikka. Helsinki: Maanmittauslaitos. Viitattu 10.6.2021.
  4. Saarten ja vetten maa, Työ- ja elinkeinoministeriö, viitattu 10.6.2021
  5. Kyläniemi (PDF) saimaageopark.fi. 2019. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Arkistoitu 10.6.2021. Viitattu 10.6.2021.
  6. 62. Kyläniemen viljely- ja järvimaisemat (PDF) (selostus maisema-alueesta) ym.fi. Viitattu 12.6.2021.
  7. Tietoa Kyläniemestä kylaniemi.fi. Taipalsaari: Kyläniemi-yhdistys. Viitattu 10.6.2021.
  8. Kyläniemi (Natura 2000-alue (FI0422005)) ymparisto.fi. 19.9.2019. Helsinki: Kaakkois-Suomen ELY-keskus. Viitattu 10.6.2021.
  9. Kyläniemen lossin korvaaminen sillalla Ruokolahti, Taipalsaari (Yleissuunnitelma) vayla.fi. 2009. Viitattu 12.6.2021.
  10. Kyläniemi, Taipalsaari, viitattu 10.6.2021
  11. Kyläniemen reunamuodostuma saimaageopark.fi. 2019. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Arkistoitu 10.6.2021. Viitattu 10.6.2021.
  12. Hakulinen, Matti: Baltian jääjärvi ja Salpausselät (PDF) (esite kirjasta Saimaan jääjärvet) geomatti.fi. 2009. Viitattu 12.6.2021.
  13. Tervo, Tapani: Muinaismerestä Saimaaksi, s. 6–16. Imatra: Saimaa Geopark ry, 2020. ISBN 978-952-68862-1-3. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 12.6.2021). (Arkistoitu – Internet Archive)
  14. Jantunen, Tuija: Jääkaudet – Muinais-Itämeri, 2004, luku 11, s. 63–69
  15. Remes, Kaisa-Maria & al.: Imatran geoinventointi (docplayer.fi), Geologian Tutkimuskeskus, Kuopio, 2013, viitattu 7.4.2021, s.12–13
  16. Manninen, Ari: ”Kutveleen kanava”, Saimaa – koko tarina, s. 563–566. Helsinki: A Bonnier Group Company/Readme.fi, 2020. ISBN 978-952-321-783-6.

    Aiheesta muualla

    Kirjallisuutta
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.