Kyläkuri

Kyläkuri voidaan lievimmillään määritellä kyläläisten väliseksi ja yhtä kylää koskevaksi spontaaniksi silmälläpidoksi. Aktiivisempaa kyläkuria edustaa kyläläisten yhteispäätöksellä ja yhteisvoimin ylläpitämä kuri, jossa voidaan käyttää myös ruumiillista rangaistusta tai väkivaltaa.

Suomessa kyläkuri organisoitui varsinkin eteläisen ja keskisen Pohjanmaan rintapitäjissä vuoden 1742 kyläjärjestysohjeen vaikutuksesta, jolloin näiden maakuntien kyliin luotiin oma hallintokoneisto oltermannilaitos. Kylän johtoon asetettiin tällöin oltermanni ja hänelle apulaiseksi kaksi kylän lautamiestä (bisittare), joista muodostui kylänoikeus. Näiden maakuntien syrjäkylissä oltermannilaitos ei saavuttanut aivan yhtä tärkeää hallinnollista merkitystä.

Säännöllisesti kokoontunut kyläkokous valitsi kylänoikeuden jäsenet tavallisesti yhdestä kolmeen vuodeksi kerrallaan. Kylänoikeudella oli oikeus valvoa kyläyhteisön yhteistoimintaa sekä sakottaa yhteisistä asioista velvollisuutensa laiminlyöneitä kyläläisiä. Sakotukset kehnoista tulisijoista, aidoista, ojista tai järjestysrikkomuksista olivat maakuntien rintapitäjissä varsin yleisiä.

Järjestäytynyttä kylähallintoa toteutettiin paikoin myös Satakunnassa, Varsinais-Suomessa ja Hämeessä sekä 1800-luvun lopulla Karjalankannaksen pitäjissä. Pohjois-Pohjanmaallakin oltermannit olivat tunnettuja, mutta siellä he toimivat pääasiassa vain tulisijojen tarkastajina. Kuusamossa tunnettiin myös nimitys poro-oltermanni. Näissä maakunnissa oltermannihallintoon keskittynyt kyläkuri ei kuitenkaan saavuttanut samaa hallinnollis-yhteiskunnallista merkitystä kuin Etelä- ja Keski-Pohjanmaalla.

Kyläkuria täydensivät yleinen kirkkokuri sekä Etelä-Pohjanmaalla lisäksi pitäjäkuri. Kotipiirissä vaikutti kotikuri.