Kuvakirja

Varsinaista kuvakirjaa Suomessa edelsivät kuvitetut lastenkirjat, joissa tekstiä oli elävöitetty muutamalla kuvalla. Ensimmäinen Suomessa ilmestynyt kuvitettu lastenkirja, jonka sekä kuvittaja että kirjoittaja olivat suomalaisia, oli Sakari Topeliuksen vuonna 1847 julkaisema satukokoelma Sagor. Kirjan mustavalkoisesta kuvituksesta vastasi hänen vaimonsa Emilie Topelius. Myöhemmin Topeliuksen kirjoja kuvittivat muun muassa taidemaalarit Berndt Godenhjelm ja Robert Wilhelm Ekman. Toinen tunnettu 1800-luvulla kuvitettuja lastenkirjoja julkaissut kirjailija oli Hugo von Becker, jonka teoksia kuvitti muun muassa Albert Edelfelt.[7]

Ensimmäiset Suomessa ilmestyneet varsinaiset kuvakirjat olivat käännöksiä. Tiettävästi ensimmäinen suomenkielinen kuvakirja oli Kaisa rouva ja hänen kissansa vuodelta 1865, joka perustui englantilaiseen lastenkamariloruun Old Dame Trot and Her Comical Cat. Kirja oli kuvitettu mustavalkoisilla kuparipiirroksilla.[8] 1860-luvun lopulla ilmestyi Suomessa myös saksalaisen Oskar Pletschin suomennettu teos Pienokaiset (1869), sekä myös saksalaisen Heinrich Hoffmannin teos Jörö-Jukka, jonka ensimmäinen suomennos ilmestyi vuonna 1869.

Ensimmäinen kokonaan kotimainen kuvakirja ilmestyi vuonna 1875 sekä suomeksi että ruotsiksi. Kirja oli nimeltään Lapsien elämästä (Ur lifvets vår). Toinen 1870-luvulla ilmestynyt kuvakirja oli Sakari Topeliuksen Barnens sommar på landet, jonka kuvitti taidemaalari Alexandra Frosterus-Såltin. Se ilmestyi 1878, mutta käännettiin suomeksi vasta 1882 nimellä Lasten kesäinen elämä. Kummassakin teoksessa vallitsi maalaisidylli, ja lapset leikkivät pulleina ja onnellisina[9]

Tunnetuimmat suomalaiset lastenkirjakuvittajat 1900-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä olivat Rudolf Koivu ja Martta Wendelin, joita on kutsuttu ruotsalaisten John Bauerin ja Elsa Beskowin suomalaisvastineiksi.[10]

Taidemaalariksi kouluttautunut Martta Wendelin aloitti kuvittajan uransa WSOY:n kirjankustantamossa vuonna 1919. Wendelin kuvitti muun muassa Anni Swanin ja Mary Marckin nuortenkirjoja, viihderomaaneja sekä satukirjoja kuten Sakari Topeliuksen Lukemisia lapsille -sarjaa.[11] Kuvitustaiteessaan Wendelin vahvisti arkkityyppisiä ihanteita äideistä ja heidän enkelimäisistä lapsistaan, kodista ja isänmaasta.[12]

Rudolf Koivun keskeisiä kuvitusaiheita olivat paitsi pehmeä suomalainen luonto, myös itämainen eksotiikka.[13] 40-vuotisen uransa aikana hän kuvitti yli sata kirjaa, muun muassa monien kotimaisten klassikoiden, kuten Sakari Topeliuksen, Anni Swanin, Jalmari Finnen, Arvid Lydeckenin ja Larin-Kyöstin tekstejä. Rudolf Koivun itse kirjoittamia satuja julkaistiin ainakin Joulupukki-lehdessä.[14]

1940-lukua on pidetty anniltaan köyhänä Suomen kirjallisuushistoriassa. Sotavuodet madalsivat julkaisukynnystä ja kaunokirjallisuuden taso oli aiempaa heikompi. Tästä huolimatta 1940-luvulla käytiin jo tärkeää keskustelua lastenkirjallisuuden merkityksistä, tavoitteista ja sisällöistä.[15]

1950-luvulla lastenkirjailijat halusivat jättää Topeliuksen kirjallisen perinnön taakseen ja luoda kirjallisuutta, joka vastasi vallitsevia oloja paremmin. Sodat ja niitä seurannut yhteiskunnallinen muutos synnyttivät tarpeen aivan uudenlaiselle lastenkirjallisuudelle. Elintason nousu ja lapsiluvun kasvu edistivät myös kiinnostusta lapsille suunnattua kirjallisuutta kohtaan. Vuonna 1952 Tammi alkoi julkaista alun perin amerikkalaista kuvakirjasarjaa Little Golden Books nimellä Tammen kultaiset kirjat. Värikylläiset ja teemoiltaan eksoottiset kirjat viehättivät haaleaan painojälkeen tottuneita suomalaislapsia.[16]

Tove Janssonin Kuinkas sitten kävikään ja Kuka lohduttaisi Nyytiä? merkitsivät modernin ilmaisun läpimurtoa suomalaisessa kuvakirjatuotannossa. Janssoniakin modernimpaa ilmettä suomalaiseen kuvakirjaan toi Oili Tanninen, jonka tekniikka perustui keinotekoiseen värimaailmaan ja humoristisiin tussipiirustuksiin. Määrältään 1960-luvun kuvakirjatuotanto oli kuitenkin vaatimatonta ja vain muutaman tekijän varassa.[17]

1970-luvulla kuvakirjojen teemat siirtyivät yhä enemmän vastaamaan suomalaisen lapsen arkitodellisuutta.[18] Esimerkkeinä tällaisista kirjoista voidaan mainita Maikki Harjanteen Minttu- ja Vanttu-kirjat ja Camilla Mickwitzin Jason- ja Emilia-kirjat. 1970-luvulla kuvitusuransa aloittivat myös kolme kansainvälisesti tunnettua suomalaiskuvittajaa, Kaarina Kaila, Pekka Vuori ja Hannu Taina.

Rudolf Koivu -palkinto on Rudolf Koivun elämäntyön kunniaksi vuodesta 1949 jaettu palkinto, joka jaetaan lasten- ja nuortenkirjan kuvittajalle. Palkinto jaetaan nykyisin joka toinen vuosi. Palkinnon saaneisiin kuvittajiin kuuluvat muun muassa Tove Jansson, Mauri Kunnas, Kristiina Louhi ja Mika Launis. Useimmin palkinto on myönnetty kuvittaja Erkki Tantulle, joka sai palkinnon vuosina 1952, 1956, 1967 ja 1969.

Suomen Nuorisokirjailijat ry. jakoi Suomalainen kuvakirja -palkintoa vuosina 1982–1999. Vuosina 1989–1992 palkinto jaettiin nimellä Lasten Oman Kirjakerhon kuvakirjapalkinto. Viimeisen, vuonna 1999 jaetun Suomalainen kuvakirja -palkinnon sai Pekka Vuori teoksestaan Korvatunturi.

Kuvittajat ry jakaa Kieku, Kaiku ja Kukko -kuvittajapalkinnot joka toinen vuosi tunnustuksena ansioituneille kuvittajille. Kieku-palkinto myönnetään elämäntyöstä, Kaiku-palkinto annetaan kuvittajatulokkaalle ja Kukko-palkinto oppimateriaali- ja tietokirjakuvittajalle. Palkinnon saaneita kuvakirjan kuvittajia ovat mm. Oili Tanninen, Marika Maijala sekä Aino Havukainen ja Sami Toivonen.[19]

Suomen Kirjailijaliitto on jakanut Tirlittan-palkintoa vuodesta 1993. Palkinto myönnetään uudistavasta, yllättävästä tai muuten merkittävästä lasten- ja nuortenkirjasta. Palkinto jaetaan vähintään joka toinen vuosi. Tirlittan-palkinnon saaneisiin kuvakirjailijoihin kuuluvat muun muassa Maikki Harjanne ja Lea Pennanen.

Finlandia Junior -palkinto on Suomen Kirjasäätiön vuonna 1997 perustama palkinto, joka myönnetään vuosittain ansiokkaalle lasten- tai nuortenkirjalle. Finlandia Junior -palkinnon saaneita kuvakirjoja ovat muun muassa Tyttö ja naakkapuu (Riitta Jalonen ja Kristiina Louhi, 2004) sekä Tatun ja Patun Suomi (Aino Havukainen ja Sami Toivonen, 2007).

Suomen nuorisokirjailijat ry jakaa Arvid Lydecken -palkinnon vuosittain korkeatasoisesta suomen- tai ruotsinkielisestä lastenkirjasta. Palkinnon rahoittaa Kustannusosakeyhtiö Tammi. Palkinto on myönnetty muun muassa Camilla Mickwitzin kuvakirjalle Jason muuttaa maasta (1979).

Otavan Kirjasäätiö myöntää Kaarina Helakisa -palkintoa ensisijaisesti lasten- ja nuortenkirjallisuuden tekijöille tunnustuksena ansiokkaasta työstä suomalaisen kirjallisuuden hyväksi. Palkintoa on jaettu vuodesta 1999. Palkinnon saaneita kuvakirjailijoita ovat Kristiina Louhi (2001), Mauri Kunnas (2003), Maikki Harjanne (2004) sekä Aino Havukainen ja Sami Toivonen (2006).

Kuvittaja, lastenkirjailija ja graafikko Kristiina Louhi on kirjoittanut Aino-lastenkirjasarjaa vuodesta 1984. Sarjasta on ilmestynyt yksitoista osaa vuoteen 2011 mennessä. Aino-kirjojen aiheet nousevat erilaisista arkisista ongelmatilanteista. Aino-sarjan ensimmäisessä osassa Aino on 2-vuotias, mutta kasvaa sarjan edetessä koululaiseksi. Aino-kirjoja on käännetty yli kymmenelle kielelle.[20] Euroopassa kirjojen vastaanotto on ollut innostuneinta Saksassa, jossa päähenkilöä kutsutaan Lenaksi.[21]

Tunnustuksena sarjasta Louhi on saanut muun muassa Rudolf Koivu -palkinnon vuonna 1989, Suomalaisen kuvakirjapalkinnon vuonna 1994, Kaarina Helakisa -palkinnon vuonna 2001 sekä Suomen tietokirjailijat ry:n tietoteospalkinnon Tietopöllö-palkinnon vuonna 2002.

Camilla Mickwitzin Jason-kirjat kertovat Jasonin ja hänen yksinhuoltajaäitinsä Kaarinan arkipäivän iloista ja ongelmista. Kirjasarjassa on kolme osaa: Jasonin kesä (1976), Jason muuttaa maasta (1978) ja Jason (1980). Kirjoista on otettu uusintapainoksia vielä 2000-luvullakin.

Mickwitz kertoi Jasonin tarinan ensimmäisen kerran animaatioelokuvina. Jasonin kesä valittiin vuonna 1975 Hollywoodin televisiofestivaaleilla parhaaksi animaatioelokuvaksi. Palkinto herätti myös kirjakustantamoiden mielenkiinnon ja Jasonista tehtiin myös kirjasarja.[22]

Mickwitzin Jason muuttaa maasta voitti Arvid Lydecken -palkinnon vuonna 1979, ja sai Finlandia Junior -raadilta kunniamaininnan vuonna 1977.

Aino Havukainen ja Sami Toivonen kirjoittavat ja kuvittavat sarjakuvamaiset Tatu ja Patu -kirjansa yhdessä. Tatu ja Patu lähestyvät arkipäiväisiä ilmiöitä ihmetellen ja selittävät kohtaamiansa ilmiöitä omalla, persoonallisella tavallaan.

Havukainen ja Toivonen ovat saaneet sarjasta Kaarina Helakisa -palkinnon vuonna 2006, Finlandia Junior -palkinnon vuonna 2007, sekä Lasten ja nuorten tietokirjapalkinto Tietopöllön vuonna 2010. Kirjasarjan oikeuksia on myyty tähän mennessä Alankomaihin, Albaniaan, Japaniin, Kiinaan, Latviaan, Liettuaan, Ranskaan, Ruotsiin, Saksaan, Serbiaan, Tanskaan, Turkkiin, Unkariin ja Venäjälle. Vuonna 2009 Tamperelainen Ahaa Teatteri teki teatterisovituksen kirjasta Tatun ja Patun outo loma.[23]

Maikki Harjanteen Minttu-kuvakirjasarja on ilmestynyt vuodesta 1978. Minttu-kirjoissa korostetaan yhdessäolon ja yhdessä tekemisen merkitystä, sukupolvien välistä vuorovaikutusta, sekä etsitään positiivisia ratkaisumalleja arkipäivän konflikteihin. Harjanteen tuotanto korostaa myös vihreitä arvoja sekä naisen ja miehen välistä tasa-arvoa.[24] Minttu on kirjasarjan alussa kolmivuotias, mutta kasvaa sarjan edetessä. Vanhimmillaan Minttu on esikouluikäinen.

Vuoteen 2012 mennessä Minttu-kirjoja on ilmestynyt lähes 40 kappaletta. Minttu-sarjassa on keskenään hyvin erilaisia kirjoja: pienikokoisista, vain vähän tekstiä sisältävistä kirjoista suurikokoisempiin, tietopainotteisiin kirjoihin. Harjanne on julkaissut myös lukuisia Minttu-sarjakuvia.[25] Minttu-kirjoja on suomen lisäksi julkaistu myös norjaksi, ruotsiksi, saksaksi ja tanskaksi.[26]

Harjanne palkittiin Kaarina Helakisa -palkinnolla vuonna 2004 ja Suomen Kirjailijaliiton Tirlittan-palkinnolla vuonna 2011.