Kuurilan junaturma

Kuurilan junaturma tapahtui 15. maaliskuuta 1957[1] Kalvolassa Kanta-Hämeen seudulla. Onnettomuudessa sai surmansa 26 henkeä ja 59 loukkaantui.[1] Onnettomuus on edelleen Suomen rauhanajan pahin junaturma.[2][1] Talvisodan aikana 12. maaliskuuta 1940 tapahtunut Turengin junaturma on maan eniten uhreja vaatinut rautatieliikenteen onnettomuus.[3][4]

Kuurilan junaturma
Ilmakuva onnettomuudesta.
Ilmakuva onnettomuudesta.
Päivämäärä 15. maaliskuuta 1957
Aika 9.45
Paikka Kalvola
Valtio Suomi
Rataosa Riihimäki–Tampere
Liikennöitsijä(t) VR
Turman kuvaus yhteentörmäys
Tiedot
Junia osallisena 2
Juna(t) moottoripikajuna 41 ja yöpikajuna 64
Kuolleita 26
Loukkaantuneita 59

Tapahtumien kulku
Onnettomuuteen joutunut Dm4-vetovaunu kuvattuna kaksi vuotta aikaisemmin.

Onnettomuus tapahtui aamulla kello 9.45 noin kaksi kilometriä etelään Kuurilan rautatieasemalta metsäisessä kaarteessa. Poriin matkalla ollut moottoripikajuna 41 ja etelään matkalla ollut, Torniosta lähtenyt, Hr1-sarjan höyryveturin vetämä yöpikajuna 64 törmäsivät toisiinsa. Onnettomuudessa moottorijunan vetovaunu Dm4 nro 1607 tuhoutui täysin ja yöpikajunan veturi Ukko-Pekka Hr1 nro 1005 kaatui. Useita puu- ja metallirakenteisia vaunuja tuhoutui lähes täysin. Lähes kaikki kuolonuhrit olivat junien ensimmäisissä vaunuissa.[4]

Törmäys oli erittäin raju. Kevytrakenteinen moottorijunan vetovaunu tuhoutui täysin, kun satatonninen Ukko-Pekka jyräsi sen kirjaimellisesti keskeltä halki. Lisäksi moottorijunan ensimmäinen vaunu tuhoutui täysin. Yöpikajunan ensimmäinen vaunu, puurakenteinen makuuvaunu, kiilautui höyryveturin ja sen hiilivaunun alle ja murskaantui täydellisesti. Junahenkilöstöstä kuolivat molemmat moottoripikajuna 41:n kuljettajat sekä yöpikajuna 64:n kuljettaja. Junan lämmittäjä selvisi vähäisin vammoin.[5]

Junat törmäsivät kaarteessa, jossa näkyvyys oli metsikön vuoksi huono. Tämän vuoksi veturinkuljettajien suorittamista hätäjarrutuksista ei ollut apua, vaan junat törmäsivät toisiinsa.[3]

Syy

Onnettomuuden syy oli katkos liikenteenohjauksen tiedonkulussa. Noin 90 minuuttia aikataulustaan jäljessä olevalle yöpikajunalle 64 oli annettu määräys kohdata moottorijuna 41 Kuurilan rautatieasemalla, mutta kohtaus olikin viime hetkellä siirretty Iittalan asemalle. Muutos tähän saapui Riihimäen junankulun ohjauskeskuksesta.[5][6] Tietokatkon vuoksi moottorijuna sai luvan lähteä Iittalasta kohti Kuurilaa, vaikka yöpikajuna oli myös saanut lähtöluvan Kuurilasta kohti Iittalaa.

Kuurilan lähettäjä oli yrittänyt puhelinsoitolla vielä varmistaa kohtaavan junan saapumisen. Hän ei kuitenkaan saanut enää yhteyttä Iittalaan, eikä tuohon puheluun siis vastattu. Lähettäjä päätteli siten tästä, että tuo vastaantuleva juna jäisi odottamaan. Junat kohtasivat yksiraiteisella ratalinjalla tuhoisin seurauksin. Ennen junien yhteentörmäystä asemien junanlähettäjät tiesivät junaonnettomuuden varmasti tulevaksi. He soittivat alueen sairaaloihin jo ennalta hälytysvalmiuden. Säästöjen vuoksi juniin ei saatu lainkaan yhteyttä, eikä siten raideturmaa voitu enää estää.[3]

Onnettomuustutkinta ja sitä seurannut oikeudenkäynti

Teknisen tutkinnan ja sitä seuranneen oikeudenkäynnin jälkeen todettiin Kuurilan aseman junanlähettäjä syylliseksi. Hänet tuomittiin sakkoihin ja vahingonkorvauksiin. Oikeudenkäynnissä oli otettu huomioon junanlähettäjään kohdistuneet suuret henkiset paineet sekä tarvittavan yhteydenpidon mahdollisuuksien kuten radiopuhelinten puute. IS mainitsee junanlähettäjän olleen suhteellisen nuori henkilö. Turman uhrit taikka heidän omaisensa eivät juurikaan vaatineet tuomitulle junasuorittajalle tuon enempää sanktiota.[3]

Onnettomuuden jälkeen
Muistokivi turmapaikalla.

Onnettomuuden seurauksena langatonta viestintää asemien ja veturinkuljettajien välillä alettiin toden teolla kehittää. Tämän yhteyksien parantamisen oli hyvin pian tuon onnettomuuden jälkeen Rautatiehallituksen pääjohtaja Erkki Aalto luvannut.[3] Myös rautateiden liikenteenohjauslaitteita alettiin voimakkaasti kehittää inhimillisten erehdysten estämiseksi. Rautateillä oli jo käytössä radiolaite, jolla ratapihan vaihtotyön valvoja saattoi olla yhteydessä vaihtoveturiin. Uusi linjaradiojärjestelmä perustui muutaman kymmenen kilometrein välein oleviin tukiasemiin. Järjestelmä tuli ensiksi käyttöön vuonna 1962 välillä Toijala–Haapamäki.[7]

Onnettomuuden jälkeen yöpikajunan veturi Ukko-Pekka (Hr1) 1005 nostettiin kiskoille ja hinattiin Hämeenlinnaan. Myöhemmin veturi korjattiin, ja se palasi takaisin liikenteeseen. Huhtikuussa 2008 Ukko-Pekka oli Haapamäen höyryveturipuistossa. Puiston alkuaikana siitä käytettiin lyhyen aikaa nimikettä ”Tappajaveturi”, mutta mauttomana pidetty nimikilpi poistettiin jo ensimmäisenä kesänä.[8]

Toimittaja Veikko Ennala kertoo artikkelissaan ”Vuorokausi veturimiehenä” Apu-lehdessä lyhyesti Kuurilan onnettomuuden moottorijunan kuljettajasta.[9] Kirjoitus on lyhyt ylistyslaulu velvollisuudentunnolle, joka Ennalan mukaan piti kuljettajan loppuun asti ohjaintensa ääressä yrittämässä estää onnettomuutta.

Onnettomuuspaikan välittömässä läheisyydessä paljastettiin muistokivi turman 60-vuotispäivänä.[10]

Lähteet
  • Holopainen, Risto: Aikakausien törmäys: 50 vuotta sitten Kuurilassa. Veturimies, 2007, nro 1, s. 18–19. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 15.3.2016. (Arkistoitu – Internet Archive)
  • Resiina-lehtilähde tarkemmin?
  • Iltanen, Jussi: Radan varrella: Suomen rautatieliikennepaikat, s. 48, 73. Karttakeskus, 2009. ISBN 978-951-593-214-3.
  • Itkonen, Pertti: Kuurila 15.3.1957 Pertti Itkosen kotisivu. Arkistoitu 9.6.2009. Viitattu 14.7.2018.
  • Koljonen, Kari & Kunelius, Risto: On vain yhteinen suru: Onnettomuusjournalismin muutossuuntia Kuurilasta Konginkankaalle 1957–2004. Tiedotustutkimus Media & viestintä, 2005, 28. vsk, nro 1, s. 34-59. Helsinki: Tiedotusopillinen yhdistys. ISSN 0357-8070. Artikkelin verkkoversio.
  • Zetterberg, Seppo: Yhteisellä matkalla: VR 150 vuotta, s. 263, 366. Helsinki: WSOY, 2011. ISBN 978-951-0-34742-3.

Viitteet
  1. Cd-Facta 2005. Artikkeli Rautatieonnettomuus.
  2. Pietilä, Jyrki: Kun juna suistui kiskoilta eli lehtien turmauutisoinnin lyhyt historia. Veturimies, 1.12.2010, 101. vsk, nro 4, s. 26. Helsinki: Veturimiesten liitto. ISSN 0355-8207. Web arcive 2015 (Digipaper/Flash). Viitattu 26.2.2012.
  3. Kovanen, Vesa: Karmea kohtaaminen Kuurilassa. Ilta-Sanomat, 10.3.2018, nro 58 (Plus), s. 27. Helsinki: Sanoma Media Finland Oy. ISSN 0355-2055. Artikkelin maksullinen verkkoversio. Viitattu 22.8.2018.
  4. MMM – MitäMissäMilloin, Kansalaisen vuosikirja 1958: s. 32 (8. vsk)
  5. Raevuori, Antero: Kuolleita 26 – Kuurilassa sattui 60 vuotta sitten hirvittävä junaonnettomuus Seura. 25.3.2017. Viitattu 14.7.2018.
  6. Itkonen, Pertti: Kuurila 15.3.1957 Pertti Itkosen kotisivu. Arkistoitu 9.6.2009. Viitattu 14.7.2018.
  7. Karvonen, Markku: Kuurilan junaonnettomuudesta 59 vuotta – tästä lähti Suomen nousu matkapuhelinten ykkösmaaksi Yle Uutiset. 15.3.2016. Viitattu 14.7.2018.
  8. Vehkakoski, Vellamo: Tappajaveturin mainostaminen Haapamäen veturipuistossa loppui Helsingin Sanomat. 29.5.1992. Viitattu 14.7.2018.
  9. Ennala, Veikko: Vuorokausi veturimiehenä. Apu, 11.4.1964, nro 15.
  10. Leponiemi, Timo: Sinikka todisti 7-vuotiaana rauhanajan tuhoisinta junaturmaa – kunta ja VR torppasivat muistomerkin, joten hän järjesti sen itse Yle Uutiset. 15.3.2017. Yleisradio. Viitattu 17.7.2018.

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.