Kuttila

Kuttila on kylä Halikon kunnan pohjoisosassa Vaskiolla, Varsinais-Suomessa. Kuttila on yksi Vaskion keskustan muodostavista kylistä, ja sillä sijaitsee Vaskion kirkko sekä Vaskion koulu. Kylä sijaitsee keskustan eteläosassa Vaskionjoen ja Kuusjoen yhtymäkohdassa. Kuttilan kyläalueeseen kuuluu myös pieni osa kunnan luoteisosassa olevasta Kumion alueesta.

Historia

Kuttila on perustettu vasta myöhäiskeskiajalla asutuksen levitessä Halikonjokea ylöspäin. Varhaisin maininta Kuttilasta on vuodelta 1461, jolloin kylä siirtyi asiakirjojen mukaan Naantalin luostarin haltuun. Kylä palasi yksityisomistukseen vuonna 1531, ja samoihin aikoihin siitä erotettiin Sahan kylä omaksi kyläkseen. Vuonna 1709 Kuttila ja sen naapurikylä Jokisato päätyivät Joensuun kartanon omistukseen noin sadaksi vuodeksi. Vuonna 1909 Jokisadon kylä liitettiin Kuttilaan ja vuonna 1919 kaikki kylän kantatilat yhdistettiin yhdeksi suureksi maatilaksi.

Koko Vaskio kasvoi merkittävästi siirtoväen asuttamisesta, ja Vaskion keskustan kehittyessä Kuttilan pohjoisosa kasvoi kiinni keskustan muihin kyliin. Kuttila on kasvanut hiljalleen aiemminkin, sillä kylään perustettiin kansakoulu vuonna 1895, siirrettiin Vaskion rukoushuone vuonna 1908 ja lopulta kylässä toimi myös terveyskeskus 1950-luvulta 2000-luvun alkuun saakka.

Kuttilan kylä ja Sahan kylän kartta[1] vuodelta 1708 maanmittari Johan Vettervikin tekemä.

Maantiede

Kuttilan maastoa leimaavat syvissä uomissaan virtaavat joet. Kylää myös halkoo Salo–Aura-tie. Vaskionjoen ja Kuusjoen yhtymästä syntyvä Halikonjoki virtaa verkkaisesti etelään. Joen alkupäässä on Kuttilankoski, jonka kohdalla on joen ylittävä silta. Jokien pientareet ovat koko lähiseudulle tyypillistä niittymaisemaa. Jokia ympäröivä maasto on peltoaukeaa, joskin jokien pohjoispuolella alue muuttuu harvakseltaan taajamaksi.

Lähteet

  • Turun maakuntamuseon Sarakum-projekti: Halikon kulttuuriympäristö ja arvot, Turun maakuntamuseo, 2005

Viitteet

  1. Digitoidun asiakirjan katselu astia.narc.fi. Viitattu 10.4.2021.

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.