Kurt Ingvall

Kurt-Erik Ingvall (30. maaliskuuta 1925 Helsinki – 8. marraskuuta 1987 Helsinki) oli suomalainen näyttelijä. Roolitulkinnoissaan häntä kiitettiin taidostaan yhdistää älyllinen analyyttisuus vimmaiseen, jopa raivoisaan alkuvoimaan. Äidinkieleltään ruotsinkielinen Ingvall hallitsi täysin myös suomenkielisen näyttämötyöskentelyn. Elokuvayleisölle hän tuli tutuksi muun muassa Valentin Vaalan komedioista. Hänelle myönnettiin Pro Finlandia -mitali vuonna 1975.

Ura ja elämä

Kurt Ingvallin vanhemmat olivat yli-insinööri Erik Zacharias Ingvall ja Karin Krohnberg. Vuonna 1946 hän avioitui kirjeenvaihtaja ja laulaja Margit Maria Ahlforsin kanssa. Pariskunnalle syntyi poika Klas-Olof (1947) sekä tytär Karin Maria (1948).

Teatterissa

Peruskoulutuksen jälkeiset opintonsa Ingvall aloitti Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa. Elämänura alkoi kuitenkin avautua teatteritaiteen suuntaan, kun kriitikko Eric Olsoni näki Ingvallin näyttelevän Bragen näyttämön 40-vuotisjuhlanäytännössä. Olsoni oli yhteydessä Ruotsalaisen teatterin johtajaan Nicken Rönngreniin, joka taivutteli Ingvallin kääntämään kurssinsa kohti näyttämötaiteita.

Vuonna 1946 Kurt Ingvall aloitti opinnot Ruotsalaisen teatterin oppilaskoulussa, valmistuttuaan 1948 hänet kiinnitettiin samaisen teatterin näyttelijäkaartiin. 1950- ja 1960-luvulla hän toimi joitakin kausia suomenkielisessä Intimiteatterissa sekä ruotsinkielisissä Lilla Teaternissa ja Åbo Svenska Teaterissa. Keväällä 1967 Ingvall toimi Åbo Svenska Teaterin vt. teatterinjohtajana ja edelleen vuosina 1968–1971 Ruotsalaisen teatterin apulaisjohtajana Helsingissä. Vuodesta 1975 alkaen hän toimi myös Sibelius-Akatemian puheilmaisun opettajana. Ingvall jäi sairauseläkkeelle teatterista 1979.

Ingvallin taiteellisiin voittoihin luetaan erityisesti roolityöt August Strindbergin psykologisissa draamoissa. Myös hänen Hamlet-tulkintansa vuonna 1964 jäi aikakirjoihin. Henrik Ibsenin näytelmässä En folkfiende joulukuussa 1978 hän tulkitsi Peter Stockmannin osan.[1] Musikaalissa Oklahoma Ingvall taasen esiintyi soolotanssijana. Hänen jäähyväisroolinsa oli George näytelmässä Kuka pelkää Virginia Wolfia.

Elokuvissa ja televisiossa

Elokuvissa Ingvall näytteli ainoastaan suomeksi. Hänen ensimmäinen valkokangasroolinsa oli sivuosa lääkärinä Teuvo Tulion ja Regina Linnanheimon draamassa Rikollinen nainen. Vuonna 1954 hänellä oli miespääosa Valentin Vaalan komediassa Huhtikuu tulee ja seuraavana vuonna hän tulkitsi Tarmo Perttulaa niin ikään Vaalan komediassa Minä ja mieheni morsian. Vuonna 1968 hän näytteli lehtoria televisioelokuvassa Kuuma kissa?. Värielokuvassa Ingvall näyttäytyi ensi kerran 1973 pankinjohtajana Matti Kassilan komediassa Meiltähän tämä käy.

Yle TV2:n dokumentaarisessa näytelmäsarjassa Sodan ja rauhan miehet (1978) Ingvallin roolina oli Erik Heinrichs. Viimeiseksi televisiotyöksi jäi varatuomari Kalevi Kaukosen rooli sarjassa Vihreän kullan maa (1987). Ingvall kuoli kesken sarjan teon. Hänen roolihahmonsa oli mukana sarjan 14 ensimmäisessä jaksossa. Jaksosta 16 lähtien Kaukosen roolin näytteli Martti Katajisto.

Ingvall teki uraa myös Radioteatterissa.

Filmografia

Elokuvista on julkaistu DVD:nä muun muassa Rikollinen nainen, Se alkoi sateessa ja Isaskar Keturin ihmeelliset seikkailut.[2]

Lähteet ja viitteet
  • Sanna Holmberg: ”Ingvall, Kurt (1925–1987)”, Suomen kansallisbiografia, osa 4. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2004. ISBN 951-746-445-2. / Teoksen verkkoversio.
  • Elonet Kurt Ingvall
  • Finnkino.fi (Arkistoitu – Internet Archive)

Aiheesta muualla
This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.