Kupro

Kupro on kupari-ammoniakkimenetelmällä selluloosasta valmistettava muuntokuitu. Kupron kauppanimiä ovat mm. Bemberg,[1] Bemsilke, Bamsilke, Cupioni, Cupresa ja Cuprama.

Kuproa

Kuproa kutsuttiin aiemmin myös nimellä kuparisäteri.[2]

Kuprokuituja valmistetaan nykyisin puuselluloosasta kuten viskoosia. Alun perin kuprokuidut valmistettiin puuselluloosan sijaan puuvillan niin sanotusta lintteristä (engl. linters). Se on puuvillan siemeniin kuitujen erotuksen jälkeen jäävää lyhyttä kuitua, joka ei sovellu kehrättäväksi.[3][4] Kehruuliuos valmistetaan liuottamalla selluloosa kuparioksidiammoniakkiin: ensin selluloosa jauhetaan yhdessä saostetun kuparihydraatin kanssa, sitten seos käsitellään konsentroidulla ammoniakilla. Näin saatu kehruuliuos saostetaan hitaasti kuumalla vedellä, jolloin selluloosa koaguloituu märkä- tai venytyskehruuta varten.[2]

Kuprokuidun kehitti Louis Despeissis vuonna 1890 Ranskassa. Kuidun valmistusmenetelmän kehittely kuitenkin jatkui Saksassa ja 1908 saksalaisyritys J.P. Bemberg toi markkinoille Bemberg-silkin. Valmistuskustannuksiltaan halvempi viskoosi kuitenkin yleistyi ja Bembergiä ja japanilaista Asashia lukuun ottamatta kuidun valmistus loppui ensimmäisen maailmansodan alkuun mennessä. 1990-luvulla kuprokuidun suosio elpyi muodissa.

Kankaana kupro on silkkimäistä ja siitä valmistetaankin alusasuja. Kupron suurin käyttökohde on vuorikankaana. Kuproa hoidetaan viskoosin tavoin.

Lähteet

Maija Suova (toim.): Emännän tietokirja I–II, 4. uudistettu laitos, s. 89. WSOY, 1958.
Lublin, J. ja Willny, H.: Kauppatavarat: Pukimet ja kudonnaiset, s. 47. Helsinki: Tammi, 1948.
Tekokuiduista^{[vanhentunut linkki]}, Linnan Kangas Oy. Viitattu 19.6.2014.
Hannelore Eberle, Hermann Hermeling, Marianne Hornberger, Roland Kilgus, Dieter Menzer, Werner Ring, suom. Pirjo Luoto: Ammattina vaate, s. 34. Alkuteos Fachwissen Bekleidung. WSOY, 2002. ISBN 951-0-26522-5.

Finatex - Kupro Finatex. Arkistoitu 29.4.2013. Viitattu 13.12.2011.
Marja Vanhatalo: Kuidut ja langat 2009. Virtuaali ammattikorkeakoulu. Viitattu 13.12.2011. ^{[vanhentunut linkki]}
Hanna Kaitaniemi ja Kirsti Kostia: Tekstiilikuitujen nykypäivää (syyskuu 1998) kaspaikka.fi. 1998. Arkistoitu 28.12.2008. Viitattu 13.12.2011.
Calvin Woodings: Regenerated cellulose fibres, s. 4-5. Woodhead Publishing, 2001. Teoksen verkkoversio (viitattu 13.12.2011). (englanniksi)
Material Name: cupro fiber 12.6.2009. Museum of Fine Arts, Boston. Arkistoitu 24.5.2008. (englanniksi)

This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.

[suova-1] Maija Suova (toim.): Emännän tietokirja I–II, 4. uudistettu laitos, s. 89. WSOY, 1958.

[LUBLIN-2] Lublin, J. ja Willny, H.: Kauppatavarat: Pukimet ja kudonnaiset, s. 47. Helsinki: Tammi, 1948.

[3] Tekokuiduista^{[vanhentunut linkki]}, Linnan Kangas Oy. Viitattu 19.6.2014.

[4] Hannelore Eberle, Hermann Hermeling, Marianne Hornberger, Roland Kilgus, Dieter Menzer, Werner Ring, suom. Pirjo Luoto: Ammattina vaate, s. 34. Alkuteos Fachwissen Bekleidung. WSOY, 2002. ISBN 951-0-26522-5.