Kuoppakyyt

Kuoppakyiden koko vaihtelee 30-senttisistä käärmeistä neljä metriä pitkäksi kasvavaan surukukuun (Lachesis muta). Useilla lajeilla on myrkyllisyydestä kertova varoitusväri, ja varsinaisilla kalkkarokäärmeillä on hännässään varoittava helistin.[5]

Nuoli osoittaa kauhukalkkarokäärmeen (Crotalus durissus) aistinkuopan etukammion aukkoa.

Kuoppakyyt ovat saaneet nimensä niiden sierainten ja silmien välissä kummallakin puolella päätä sijaitsevista aistikuopista.[3][4] Aistikuoppa koostuu kahdesta kammiosta, joiden välissä on läpinäkyvä kalvo. Etukammio aukeaa melko selvästi käärmeen pään sisään, ja siihen johtava aukko näkyy usein sierainaukkoja paremmin. Kuoppakyitä kutsutaankin joissain paikoissa ”nelisieraimisiksi”. Sen sijaan takakammion aukko on yleensä piilossa ja sijaitsee aivan silmän edessä.[3] Läpinäkyvässä kalvossa on paljon aistinhermoja, joiden ansiosta käärme aistii infrapunasäteilyä samaan tapaan kuin ihmissilmä näkee valoa. Siten kuoppakyyt voivat saalistaa tasalämpöisiä eläimiä, vaikka ne eivät näkisi silmillään mitään.[3][4][5] Samaa aistia käärme käyttää arvioidakseen sopivia paikkoja auringossa paistatteluun ja viilentymiseen.[5]

Kuoppakyitä tavataan pääasiassa Pohjois- ja Etelä-Amerikassa sekä Aasian etelä- ja kaakkoisosissa.[4] Lisäksi yksi laji, halyskäärme (Gloydius halys), elää Uralin ja mahdollisesti myös Volgan suistossa Itä-Euroopassa.[4][6] Toisin kuin varsinaisisia kyykäärmeitä (Viperinae), kuoppakyitä ei tavata lainkaan Afrikassa.[3]

Useimmat kuoppakyyt elävät kuivilla aroilla tai kalliomaastossa, mutta jotkut elävät viidakoiden puissa, vedessä tai veden läheisyydessä. Monet lajit pärjäävät kylmässäkin ilmastossa, esimerkiksi himalajanmokkasiinikäärme (Gloydius himalayanus) tulee toimeen 2000–4000 metrin korkeudessa jäämassojen tuntumassa.[4]

Suurin osa kuoppakyistä synnyttää eläviä poikasia, jolloin munat kuoriutuvat jo emon ruumiissa.[3][4][5] Vain surukuku ja muutamat muut lajit munivat.[3][4] Poikasten synnyttäminen on käärmeille edullista, sillä emon sisällä munat ovat suojassa pedoilta ja alhaisilta lämpötiloilta.[4][5] Luultavasti tämän ansiosta kuoppakyyt pärjäävät kylmissä seuduissa ja ovat voineet levittäytyä laajalle alueelle.[4]

Kuoppakyyt ovat ruokavalioltaan melko vaihtelevaisia. Lajista riippuen ne syövät nisäkkäitä, lintuja, linnunmunia, sammakoita, kaloja, muita käärmeitä, kilpikonnia sekä hyönteisiä ja niiden toukkia. Ne kuitenkin suosivat tasalämpöisiä ravintoeläimiä.[4]

Alaheimoon kuuluu 22 sukua:[2]

• Vesimokkasiinit (Agkistrodon)
• Atropoides
• Bothriechis
• Bothrocophias
• Keihäskäärmeet (Bothrops)
• Calloselasma
• Cerrophidion
• Kalkkarokäärmeet (Crotalus)
• Deinagkistrodon
• Garthius
• Gloydius
• Kyömynenäkyyt (Hypnale)
• Lachesis
• Metlapilcoatlus
• Mixcoatlus
• Ophryacus
• Ovophis
• Porthidium
• Protobothrops
• Kääpiökalkkarokäärmeet (Sistrurus)
• Aasiankuoppakyyt (Trimeresurus)
• Tropidolaemus