Kuolemantanssi
Kuolemantanssi (ransk. La Danse Macabre, engl. Dance of death, ital. La Danza Macabra, saks. Totentanz) on myöhäiskeskiajan kirkkotaiteessa esiintyvä aihe, joka kuvaa vertauskuvallisesti kuoleman yleismaailmallisuutta eli universaaliutta. Kuolemantanssi-aiheiset maalaukset sisältävät yleensä henkilöityneen kuoleman, joka johtaa tanssivien hahmojen joukkoa hautaan. Usein hautaan marssivassa kulkueessa esiintyy hahmoja kaikista yhteiskunnan kerroksista – kuninkaita, paaveja, munkkeja, nuoria, maatyöläisiä jne. Se on symbolikuva siitä, että kuolemassa kaikki ovat samanarvoisia. Aihe tunnetaan jo 300-luvulta alkaen, mutta se yleistyi Jean Le Fèvren La Danse Macabre -runon ilmestyttyä vuonna 1376.[1]


Kuuluisimmat kuolemantanssit ovat ranskalaisissa ja saksalaisissa kirkoissa usein esiintyvät fresko-aiheet. Ne tehtiin yleensä mustan surman tunnelmissa muistuttamaan ihmisiä heidän elämänsä hauraudesta ja maallisen kunnian katoavaisuudesta. Bernt Notke maalasi 1400-luvun lopulla Lyypekin Mariankirkkoon loisteliaan Kuolemantanssin, mutta kirkko paloi vuonna 1942. Notken työpajan maalaama Kuolemantanssi on kuitenkin edelleen tallella Tallinnan Niguliste-kirkossa, joka toimii nykyään museona ja konserttisalina.[2]
Suomen ainoa säilynyt kuolemantanssikuvaelma on 1500-luvun alussa tehdyssä seinämaalauksessa Inkoon kirkossa.[3][4]
Kuolemantanssi on aiheena suosittu myös musiikissa. Klassiset säveltäjät, kuten Franz Liszt ja Camille Saint -Saëns ovat tehneet aiheesta sävellyksiä. Aihetta ovat suosineet myös erilaiset heavy metal -yhtyeet, kuten Iron Maiden kappaleella Dance of Death, joka löytyy yhtyeen julkaisemalta samannimiseltä levyltä (2003). Suomalainen metalliyhtye Catamenia on tehnyt Kuolon Tanssi -kappaleen Chaosborn-albumille ja saksalaisella Absurd-yhtyeellä on kappale nimeltä Pesttanz. Teemaa on jatkanaut okkultistista rokkia tekevä Ghost Dance Macabre -kappaleella 2018.
- Bernt Notke, Tallinnan kuolemantanssi, 1463.
- Hieronymus Bosch, Edenin puutarha, 1480–1505.
- Max Slevogt, Kuolemantanssi, 1868.
- Inkoon kirkko, Kuolemantanssi.
- Inkoon kirkko, Kuolemantanssi.
Katso myös
Lähteet
- Medieval Studies Dance of Death Oxford Bibliographies. Viitattu 4.1.2016.
- Bernt Notke (†1509) Dode dans. Viitattu 4.1.2016.
- HS:n kulttuuritoimitus suosittelee: Kirja-, elokuva- ja menovinkit kylmään kesään Helsingin Sanomat. Arkistoitu 7.7.2014. Viitattu 4.1.2016.
- Inkoon kirkko Inkoo. Viitattu 4.1.2016.
Aiheesta muualla
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kuolemantanssi Wikimedia Commonsissa