Kuohari

Kuohari on perinteinen ammattikunta, jonka tehtävä on kuohita uros-eläin, eli poistaa tältä kivekset. Kuohittu eläin on kuohilas. (Eri eläinlajien kuohilaiden nimityksiä löytyy artikkelista kastraatio) Kuohareita pidettiin usein likaisina tai vastenmielisinä samaan tapaan kuin joissain paikoissa niitä, jotka teurastivat arvokkaimpia ja rakkaimpia eläimiä hevosia, tai teloittivat ihmisiä. Kuoharin työ saattoi olla alimpien sosiaaliluokkien työtä, sillä jos vain melkein mitä tahansa muuta työtä oli saatavilla, siihen mentiin mieluummin. Kuohintaan liittyvästä vastenmielisyydestä kertoo jo kuoharin ammatin olemassaolo. Eläimet olisi pystytty kuohitsemaan itse, kun usein eläimet teurastettiinkin itse. Joillain alueilla kuohinta tehtiin kuitenkin itse ilman sen kummempia inhon tunteita, esimerkiksi Lapissa poroja ei kuohittu millään teräaseella vaan poro purtiin eli kivekset murskattiin puremalla jolloin ei tehty vertavuotavaa avohaavaa.[1]

Suomessa kuohari oli usein myös noita, ja kuoharin työhön kuului usein loitsujen lukeminen työn onnistumiseksi, varsinkin tulehdusten ehkäisemiseksi. Noita saattoi tehdä kuoharin töitä, koska noidan maine oli jo muutenkin ristiriitainen. Kristillisenä aikana noitiin kohdistui sekä suurta arvostusta, että suurta inhoa ja pelkoa, pitkälti samaan tapaan kuin vainajiin ja jollain tavoin myös pyhään eläimeen karhuun. Sekä noitia, vainajia että karhuja kunnioitettiin erityisen yliluonnollisuuden ja suurten voimien vuoksi, mutta myös pelättiin vieraan henkimaailman arvaamattomina edustajina.

Kuoharin työvälineenä oli veitsi tai puukko, joka desinfioitiin tulella ennen kuohintaa. Tulen desinfioiva vaikutus käsitettiin myyttisen maailmankuvan puitteissa ja käsittein. Tulella käsittelyn tarkoitus oli kerätä veitseen taikavoimaa tai haltijoita, tulen väkeä, joka tunnetusti karkotti muita, sairauksia aiheuttavia väkiä. Itse kuohinta-asekin on loitsujen mukaan syntynyt tulen tapaan taivaasta pudoten.

Hygienian käsite oli pitkään tuntematon kansan keskuudessa, kunnes peruskoulutus alkoi sitä levittää, mutta taikatempuksi käsitetyn tulella puhdistuksen vaikutus oli joka tapauksessa hygieeninen. Itse asiassa vanhan lääketieteen mukainen hygienia ei aina painottanut tulen käyttöä ihmisen tai eläimen kehon käsittelyyn tarkoitettujen välineiden puhdistuksessa, ja sen oppien mukaan saatettiin käyttää väkeviä nesteitä (kuten alkoholia), ja niiden puuttuessa myös vettä. Tämä oli paitsi myyttisen maailmankuvan, myös nykylääketieteen vastaista, veden haltijat kun juuri olivat pahimpien sairastuttajien joukossa, ja vesi ei tehokkaasti tuhonnut sairauksia aiheuttavia mikro-organismeja.

Nykyisin kuohinnan tekee länsimaissa yleensä eläinlääkäri.