Utagawa Kunisada

Kunisada syntyi vuonna 1786 Edon kaupungissa Honjōn kaupunginosassa vauraaseen perheeseen. Hänen isänsä omisti viidennen Tatekawan lautta-aseman, josta käsin liikennöitiin lauttareittiä Edon lävitse virranneen Sumida-joen yli.[5] Noin 15-vuotiaana Kunisada alkoi opiskella ukiyo-e-mestari Utagawa Toyokunin (1769–1825) johdolla. Hänen ensimmäinen tunnettu työnsä on 21-vuotiaana julkistettu sarja Keisei jūnitoki (’Kurtisaanien kaksitoista tuntia’) vuodelta 1807.[3] Vuonna 1812 Kunisada peri isänsä lautta-aseman ja samalla taatun toimeentulon koko loppuelämänsä ajaksi.[5]

Kunisadan ensimmäinen menestys tuli kirjankuvittajana.[3] Vuonna 1808 Kunisada kuvitti Shikitei Samban romaanin Otsu miyage domo matabei meiga sukedachi. Kirjasta tuli julkaisuvuotensa myydyin teos ja Kunisadasta kysytty kuvittaja.[5] Jo vuonna 1809 Kunisadalta tilattiin enemmän kuvakirjojen (e-hon) kuvituksia kuin hänen opettajaltaan Toyokunilta tai Katsushika Hokusailta.[6] Ukiyo-e-markkinoita johtivat kustantajat. He tilasivat puupiirroksia suunnittelijoilta, joiden töiden uskoivat myyvän hyvin.[7] 1810-luvun aikana Kunisadalta tilattiin yli 50 eri painokuvasarjaa, joten kustantajat uskoivat häneen.[3] Jo vuonna 1814 hän perusti oman ateljeensa ja alkoi ottaa oppilaita. Vuosikymmenen loppuun mennessä hän oli selvästi suositumpi kuin opettajansa.[3]

Vuonna 1827 Kunisada otti oppitunteja maalari Hanabusa Ikkeiltä (1749–1844)[5] ja jatkoi menestyvää uraansa painokuvien suunnittelijana. Suurin osa hänen tuotannostaan oli puupiirroksia kabuki-näyttelijöistä (yakusha-e), mutta hän kuvitti myös yli 100 e-hon-kuvakirjaa.[3] Ajan tapa oli julkaista puupiirroksia sarjoina. Kunisada julkaisi 1820-luvun aikana noin 110 puupiirroskuvasarjaa, joista monet olivat bijinga-genreä (kirjaimellisesti ’kauniiden naisten kuvia’). Kunisada seurasi tarkasti ostavan yleisön makua. Hän haki uusia aiheita ja muunsi tyyliään tarpeen mukaan. 1830-luvulla hän alkoi suunnitella myös maisemapuupiirroksia (fūkei-ga) ja kuvia kukista ja linnuista (kachō-e).[3]

Vuosina 1842–43 hallitsi Tokugawa-shōgunaatti pyrki hidastamaan ja osin kääntämään yhteiskunnallisten muutosten suuntaa. Kauppiasluokka chōnin oli vaurastunut ja perinteinen valtajärjestys oli uhattuna. Kaupankäyntiä pyrittiin rajoittamaan eri tavoin. Tenpō-uudistuksiksi kutsutut rajoitukset koskivat myös kustannustoimintaa ja puupiirroskuvien julkaisemista ja myymistä.[3] Esimerkiksi näyttelijöiden ja prostituoitujen kuvaamista painokuvissa rajoitettiin.[8] Kunisada hylkäsi monien muiden puupiirroskuvittajien tavoin näyttelijäkuvat ja alkoi suunnitella vähemmän riskialttiita bijinga-kuvia.[3] Sensuurin kiertämiseksi puupiirrokset kuvittivat runoantologioita.[9]

Genji-e-triptyykki ’Tyylikäs prinssi Genji’ , 1853. Rijksmuseum, Amsterdam.[10]

Vuonna 1844 58-vuotiaalle Kunisadalle annettiin kunnianimi Toyokuni III ja hänet nimitettiin Utagawa-koulukunnan johtavaksi opettajaksi. Kun Kunisadan oma opettaja Utagawa Toykokuni oli kuollut vuonna 1825, arvonimen Toyokuni ja johtavan opettajan paikan oli perinyt Utagawa Toyoshige (1777-1835), joka oli naimisissa Toyokunin tyttären kanssa.[11] Kunisada ei pitänyt nimen edellistä haltijaa arvossa, joten hän kutsui itseään nimellä Toyokuni II.[3] Jälkimaailma tuntee kuitenkin Kunisadan nimellä Toyokuni III.[11]

Tenpō-uudistusten sensuuri hellitti 1840-luvun lopulla ja markkinoilla alkoi uusi näyttelijäkuvien trendi. Myös Kunisada palasi näyttelijäkuvien pariin.[3] Hän jatkoi myös bijinga-kuvien suunnittelua.[8] Kunisada johti suurta ateljeetaan kuin tuotantolaitosta, menestyi kaupallisesti ja vaurastui.[12] Joidenkin arvioiden mukaan Kunsadan puupiirrosten laatu laski loppukauden töissä.[13] Kaikki arvioijat eivät ole samaa mieltä. Heidän mukaansa myös loppukauden töissä oli korkealaatuisia puupiirroksia.[12]

Kunisada jatkoi työskentelyä kuolemaansa saakka. Kunisada kuoli 78-vuotiaana vuonna 1865.[13] Hänen merkitystä ja arvostustaan kuvaa se, että neljä eri kustantajaa julkaisi hänen muistokuvansa, kun yleensä muistokuvia julkaistiin vain yksi.[3]

Valtaosa Kunisadan tuotannosta oli yakusha-e-genren näyttelijäkuvia. Ennen Tenpō-uudistuksia vuonna 1842 Kunisadan puupiirrokset kuvasivat tiettyä kabuki-esitystä ja näytelmää. Uudistusten sensuurin seurauksena myös Kunisada lopetti näyttelijäkuvien tekemisen.[16]

Tenpō-uudistusten sensuuri hellitti vuoteen 1847 mennessä ja markkinoilla alkoi uusi näyttelijäkuvien trendi. Myös Kunisada palasi näyttelijäkuvien pariin. Kuvat kuitenkin paketoitiin myyntiin uudella tavalla. Kuvista rakennettiin suuria keräilysarjoja. Näyttelijöitä ei enää nimetty, vaikka yleisö tunnistikin suosikkinsa kasvoista ja rooliasuista.[17] Seuraavan kahden vuosikymmenen ajan Kunisada hallitsi yakusha-e-genren markkinoita.[3] Pelkästään vuonna 1852 julkaistiin yksitoista sarjaa Kunisadan signeraamia kuvia, joissa oli yhteensä 400 näyttelijäkuvaa.[18]

Näyttelijäkuvien lisäksi Kunisada suunnitteli bijinga-kuvia kauniista naisista.[19] Kunisadan varhaisissa bjinga-kuvissa näkyy Kitagawa Utamaron (1753–1806) vaikutus. Utamaron tyyliä ja aiheita jäljittelevästä Kunisadasta tuli Edon johtava bijinga-suunnittelija 1810-luvun lopulla. Hänen kuvansa olivat Utamaron kuvia realistisempia.[20] 1820- ja 1830-luvilla Kunisada oli Edon johtava bijinga-suunnittelija yhdessä Keisai Eisenin (1790–1848) ja Kikukawa Eizanin (1787–1867) kanssa. Kaupallisten puupiirroskuvien markkinat olivat kuitenkin muutoksessa. Puupiirrokset ja kirjat levisivät yhä laajemmalle Edon ulkopuolelle. Markkinoista tuli entistä hajanaisemmat ja syntyi selkeitä asiakassegmenttejä. Taitavana liikemiehenä Kunisada huomasi muutoksen ja ryhtyi suunnittelemaan erilaisia tuotteita eri ostajaryhmille. Kuvien hintaan ja painolaatuun tuli entistä enemmän vaihtelua.[21] Vuoden 1842 Tenpō-uudistuksissa prostituoitujen esittäminen puupiirroksissa kiellettiin kokonaan. Kunisada jatkoi muiden ukiyo-e-suunnittelijoiden tavoin bijinga-kuvien suunnittelua. Nyt kuvien naiset eivät enää olleet prostituoituja vaan kotirouvia, tarjoilijoita, historian kuuluisia naisia tai tunnettujen romaanien tai runojen hahmoja.[22]

• Kunisadan bijinga-kuvien muutos 1820-luvulta 1850-luvulle
• 
  Rikô sô (′Älykäs tyyppi′) sarjasta Tôsei sanjûni sô, noin 1822
• 
  Sarjasta Ukiyo 5 shiki awase, 1844
• 
  Ima ni agarisō sarjasta Imayō 32 sō, 1859

Kunisada muutti myöhemmissä bijinga-puupiirroksissaan ukiyo-en naiskuvaa selvästi realistisempaan suuntaan.[19] Uusia bijinga-kuvia eivät ostaneet enää pelkästään varakkaat ja urbaanit kaupunkilaiset. Myös kuvien aiheet muuttuivat. Niissä ei enää kuvattu pelkästään Yoshiwaran yläluokkaisia ja hienostuneita prostituoituja. Kuvien naiset olivat usein epävirallisilta ilotaloalueilta Honjōsta ja Fukagawasta. Alueet olivat Kunisadalle tuttuja, sillä hän oli kotoisin Honjōsta ja juorujen mukaan seurusteli fukagawalaisen geishan kanssa.[21] Kunisadan kuvien naiset eivät olleet genren aiempien mestarien Torii Kiyonagan (1752–1815) ja Utamaron kuvaamia idealisoituja pitkiä kaunottaria. Kunisadan kuvien naiset olivat tavallisia, usein aiempaa lyhyempiä, pyöreämpiä ja tukevampia.[19] Heidän olkapäänsä olivat lysyssä ja asentonsa usein kumara. Kuvat eivät olleet imartelevia, mutta todennäköisesti aiempaa lähempänä ilotalojen todellisuutta.[23] Kunisadan naisten seksuaalisuus ei ollut vihjailevaa vaan usein avointa. Heidän kasvojensa ilmeet olivat kabuki-näyttelijöiden tapaan usein liioiteltuja.[13]

• Kunisadan uusi bijinga
• 
  Ki sarjasta 5 kinu iro no somewake, noin 1847–1858
• 
  Aoisaka sarjasta Edo meisho hyakunin bijo, 1857
• 
  Ki ga sekiso sarjasta Imayō 32 sō, 1859

Kunisada suunnitteli puupiirroksia myös sumopainijoista (sumō-e) ja kuuluisista sotureista (musha-e).[14] Hän oli myös kysytty yksityisesti tilattujen surimono-kuvien suunnittelija.[3] Kunisada loi käytännössä yksin myös uuden genren genji-en, kun hän ryhtyi 1830-luvun puolivälissä julkaisemaan maailman vanhimman tunnetun romaanin Genjin tarinan kuvitettuja versioita. Genji-kuvat saivat paljon seuraajia ja jäljittelijöitä, mutta Kunisada hallitsi genren markkinoita 1835–1850.[24] Useimpien muiden ukiyo-e-mestareiden tavoin Kunisada suunnitteli myös eroottisia shunga-kuvia.[25]

1900-luvun alun länsimaisten kriitikkojen suhtautuminen Kunisadaan oli viileä. 1800-luvun alun jälkeen Ukiyo-essa oli tapahtunut muutos. Painokuvien ja kuvakirjojen yleisö oli laajentunut myös Edon ulkopuolelle. Kuvia ei tehty enää pelkille asianharrastajille. Painokuvia ja kirjoja julkaistiin aiempaa enemmän, usein sarjantuotantona. Niitä myytiin aiempaa halvemmalla. Seurauksena sekä kuvien että painojäljen laatu oli kirjavampi. Samaan aikaan kuvien sisältö muuttui. Niissä ei enää kuvattu idealisoitua kauneutta. Utagawa Kunisada ja hänen aikalaisensa Utagawa Kuniyoshi ja Keisai Eisen nimettiinkin yhteisellä nimellä ”dekadenteiksi”. Heidät nostettiin esille esimerkkeinä ukiyo-en rappiosta. Nykyisin Kunisadaa pidetään yhtenä ukiyo-en suurista mestareista.[26][27][28] Samalla on myös huomattu, että Kunisada oli yksi ukiyo-e-suunnittelijoista, jotka vaikuttivat eniten 1800-luvun japonismin syntyyn.[23]