Kun on tunteet

Kun on tunteet on suomalainen mustavalkoinen elokuva vuodelta 1954. Sen pohjana ovat Maria Jotunin novellit "Rakkautta", "Matami Röhelin", "Josefiina" ja "Maantiellä" kokoelmasta Rakkautta (1907), "Kun on tunteet" ja "Hilda Husso" kokoelmasta Kun on tunteet (1913), "Käärme paratiisissa", "Pietari Suuren tapainen" ja "Onnellinen Heliina" kokoelmassa Tyttö ruusutarhassa (1927) sekä novelli "Rohdoskaupassa" kokoelmasta Norsunluinen laulu (1947). Sekä ohjauksesta että kuvauksesta vastaa Erik Blomberg. Hän on myös tuottanut elokuvan. Käsikirjoituksesta huolehti Mirjami Kuosmanen.

Kun on tunteet

Elokuvan juliste.
Ohjaaja Erik Blomberg
Käsikirjoittaja Mirjami Kuosmanen
Perustuu Maria Jotunin novelleihin
Tuottaja Erik Blomberg
Säveltäjä Ahti Sonninen
Kuvaaja Erik Blomberg
Leikkaaja Erik Blomberg
Pääosat Maija Karhi
Rakel Laakso
Sasu Haapanen
Kaisu Leppänen
Eeva-Kaarina Volanen
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomi
Tuotantoyhtiö Kansan Elokuva Oy
Ensi-ilta 13. elokuuta 1954
Kesto 75 minuuttia
Alkuperäiskieli suomi
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Elokuvassa on peräti neljätoista päähenkilöä, joista Maija Karhin tulkitsema Viia nousee hieman muita suurempaan osaan. Hänen kauttaan siirrytään kohtauksesta toiseen. Viian ja talonmies Joosuan (Tarmo Manni) lemmentarina on jonkinlainen sidostarina episodimaisessa elokuvassa. Varsinainen episodielokuva Kun on tunteet ei kuitenkaan ole, kuten ei myöskään Jotunin novellien elokuvallinen vastine.

Suomen kansallisfilmografia 5 luonnehtii elokuvaa yhtenäiseksi kokonaisuudeksi, pienoiskuvaksi Jotunin novellien maailmasta. Neljätoista novelleista valittua henkilöä liitetään toisiinsa dialogein ja monologein. Kaikkia yhdistää ympäristön lisäksi rakkauden teema ja tihennetyn ajan luoma jännite. Kun on tunteet tapahtuu yhden päivän aikana pikkukaupungissa, jota esittää Porvoon vanhakaupunki. Elokuvaa on verrattu Max Ophülsin Arthur Schnitzler -elokuvaan La Ronde (Intohimojen karuselli) vuodelta 1950.

Näyttelijät
Sasu Haapanen – kauppias Eriksson Rauni Luoma – Josefiina
Emmi Jurkka – Hilda Husso Tarmo Manni – talonmies Joosua
Maija Karhi – piika Viia Senni Nieminen – leskirouva Myyri
Aku Korhonen – Pekka, Voilokin isäntä Rauha Rentola – onnellinen Heliina
Mirjami Kuosmanen – Hulta Hempukka Henny Waljus – Lettuska
Raakel Laakso – torikauppias Pentti Viljanen – suutari Lettunen
Kaisu Leppänen – matami Röhelin Eeva-Kaarina Volanen – Röhelinin asiakas

Tarina

Elokuva alkaa suutari Lettusen naisasioista. Hulta Hempukka on vietellyt hänet ja Lettuska on saanut tarpeekseen. Talonmies Joosuan ja onnellisen Heliinan keskustelun kautta siirrytään leskirouva Myyrin makuuhuoneeseen. Hän käy piikansa Viian kanssa loputtoman tuntuista väittelyä siitä, kävikö joku mies Viian luona sopimattomaan aikaan. Sanailua kestää yhdeksän minuuttia ja siinä on käänteitä kerrakseen. "Ihan niin kuin Pietari Suuri", toteaa Viia emännästään.

Viian ja Joosuan pikku kuhertelun kautta siirrytään synkkäsävyiseen kohtaukseen, jossa raskaana oleva nainen tulee asioimaan matami Röhelinin luona. Hän aikoo antaa vauvansa Röhelinin kasvatettavaksi. Seuraavaksi mennään torille Voilokin isännän Pekan reessä. Matkaan tarttuu myös Joosua ja sen aikana puhutaan ummet ja lammet. Torilla on myös Viia, joka tapaa puheliaan pelastusarmeijalaisen Josefiinan ja tekee kauppaa torikauppiaan kanssa.

Pian seurataan Viian ja Joosuan romanssin edistymistä liiterissä, jonka jälkeen käydään vilkaisemassa tapahtumia Lettusen asunnossa. Viian ja Joosuan romanssi taas edistyy siihen malliin, että he käväisevät ostamassa vihkisormukset. Tämän jälkeen siirrytään jälleen Lettusen asuntoon, jossa kehittyy kolmiodraama. Lettuska ja Hulta Hempukka kiistelevät, kummalle Lettunen kuuluu. Lopulta naiset käyvät käsiksi toisiinsa ja saavat kumpikin taikinat naamallensa. Tuvassa riehumisen jälkeen seuraa Hilda Husson lähes seitsenminuuttinen puhelinkohtaus. Lopuksi seurataan elokuvan keskeisimmän parin Viian ja Joosuan herkkiä hetkiä yön vähitellen laskeutuessa pikkukaupungin ylle.

Arviot

Aikalaiskriitikoista Valma Kivitie antoi elokuvalle Elokuva-Aittaan vuonna 1954 kirjoittamassaan artikkelissa viisi tähteä. Hän kehui myös alkuperäismateriaalin eli novellien kirjoittajan tarkkasilmäistä ihmiskuvausta. Myös Helsingin Sanomien kriitikko Paula Talaskivi ilahtui Jotunin novellien löytämisestä elokuvaan. Kivitie kiitteli valojen ja varjojen luomaa tunnelmaa ja arvioi näyttelijäsuoritukset kauttaaltaan onnistuneiksi. Leo Nordberg kehui Uudessa Suomessa kuvauksen rauhallisuutta.[1]

Televisioesitysten yhteydessä eräät kriitikot kiittivät elokuvaa niin kerronnallisesti, näyttelijätyön kuin erityisesti sisällön kannalta.[2] Tekijät ovat tavoittaneet "elävän draivin". Muoto on edellä aikaansa, vasta 2000-luvulla samanlainen rakenne on tullut muotiin. Mutta arvostelijan mielestä vielä muodon ohikin menee sisältö.[3]

Palkinnot

Lähteet
  • Suomen kansallisfilmografia 5, ISBN 951-861-206-4

Viitteet
  1. Lehdistöarvioita, Elonet.fi, viitattu 17.9.2013
  2. Päivän elokuvia, Tv-maailma, 33/2011 sivu 17
  3. JK: Kun on tunteet, Päivän elokuvia, Tv-maailma, 37/2013 sivu 17
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.