Kummitus

Kummitus, aave tai haamu on uskomuksissa kuolleen ihmisen tai eläimen sielu, joka kulkee elävien maailmassa, usein samoilla paikoilla kuin eläessään. Tätä elävien maailmaan jäämistä kutsutaan kummitteluksi. Kummittelevien sielujen väitetään usein yrittävän saattaa loppuun jotain tehtävää, joka jäi elämässä tekemättä, tai kärsivän rangaistusta pahoista teoistaan. Kummitusten katsotaan usein olevan jonkinlaisessa välitilassa, kuolleina, mutta kykenemättöminä siirtymään esimerkiksi helvettiin tai taivaaseen. Kummitustarinoita esiintyy ympäri maailmaa. Suomalaisista noin 10 % uskoo kummituksiin.[1]

Kummitus
Ominaisuudet
Muut nimet Aave
Haamu
Henkiolento
Status Elävä kuollut
Tuntomerkit Aavemainen hahmo, joskus ihmisenlainen, toisinaan ilman erityistä muotoa
Esiintyminen Kaikkialla maailmassa, mm. rakennuksissa, luolissa ja synkissä metsissä
Voimat Mm. Kyky mennä objektien läpi, lentokyky, kyky riivata, kuolemattomuus
Luonteenpiirteet Voivat olla vihaisia, koska eivät jostain syystä pääse henkimaailmaan
Kansanperinne
Kansanperinteen
alkuperä		 Muinainen eurooppalainen kansantarusto
Samanlaiset
olennot		 Banshee
Kuolema
Suhteet
Henry Fuselin teos Hamletista ja isän kummituksesta.
William Hopen ottama, väärennökseksi paljastunut henkivalokuva.

Suomalaisessa kansanperinteessä haamu ja aave (tai vaihtoehtoisesti hahmo tai emuu) ovat olleet yksi ihmisen kolmesta sielusta, jotka ovat vastanneet ihmisen hyvinvoinnista. Haamun poistumiseen ruumiista on katsottu johtavan ihmisen sairastumiseen, tai jos sen nähtiin liikkuvan ihmisen ruumiista irrallisena, ennenaikaiseen kuolemaan.[2]

Piirteitä

Kummittelun katsotaan liittyvän lähes aina johonkin paikkaan, jossa kummitus on ollut eläessään. Joskus harvemmin kummituksen myös väitetään seuraavan elossa olevia sukulaisiaan.

Haamut kuvataan usein läpinäkyvinä, varjomaisina, sumumaisina tai luurankoina. Haamu voi myös välillä näkyä kuten elävä ihminen, mutta kadota sitten oudosti. Yleensä ajatellaan, että haamu voi kulkea aineen läpi, eikä sitä voi koskettaa, mutta että se voi koskettaa ihmisiä tai siirrellä esineitä. Väitetään, että haamun läpi kulkiessa saattaa tuntua erittäin kylmältä. Kummitustaloissa kerrotaan usein olevan poikkeuksellisen kylmiä kohtia, jotka liikkuvat, vaikka itse olentoa ei näkyisikään. Jotkut ajattelevat haamun olevan ektoplasmaa.

Ihmisten lisäksi kerrotaan eläimien ja jopa esineiden ja asioiden kummittelevan. On esimerkiksi varsin paljon tarinoita kummitustaloista ja -laivoista miehistöineen. Kummitustaloksi sanotaan sekä rakennusta, jossa on kummituksia että rakennusta, joka itse kummittelee. Tarinan mukaan eräästä linnasta puretun lattian sanottiin joskus näkyvän katonrajassa, jossa se ennen oli sijainnut. Kuuluisin esimerkki kummituslaivasta lienee Lentävä hollantilainen.

Kummituksiin kohdistuu niihin uskovissa kansoissa ja yksilöissä pelkoa. On myös tarinoita kummituksista, jotka ovat varoittaneet ihmistä tai pelastaneet ihmisen, ja jotka eivät vahingoita ihmisiä. Monia aaveisiin liittyviä kauhuelokuviakin on tehty.

Yleisyys

Vuonna 2011 tehdyn kansainvälisen tutkimuksen mukaan 14 prosenttia ihmisistä uskoi ”kuolleiden esivanhempien yliluonnollisiin voimiin”. Uskovista kolme prosenttia sanoi, että edesmenneillä on varmasti yliluonnollisia voimia ja 11 prosentin mukaan kyvyt ovat todennäköisiä.[1]

Taiwanissa, Etelä-Afrikassa ja Turkissa yli puolet ihmisistä uskoi kummituksiin. Usko oli yleistä myös katolisissa maissa kuten Filippiineillä, Meksikossa ja Chilessä. Euroopassa kummitususko oli vahvinta Ukrainassa. Suomessa 10 prosenttia uskoi kummituksiin. Syyksi kummitusten ja muiden henkiolentojen suhteelliseen harvinaisuuteen Pohjoismaissa arvellaan luterilaisuuden perinteisesti tuomitsevaa suhtautumista.[1]

Tieteellisiä teorioita

Erään käsityksen mukaan kummitushahmojen näkeminen liittyy infraääniin ja silmämunan resonointiin noin 19 Hz:n kohdalla. Lisäksi infraäänet aiheuttavat useille ihmisille epämukavan olon.[3] Teorian jäljille päästiin 1998 tutkija Vic Tandyn kohdattua laboratoriossa lähestyvän harmaan olennon tilassa, jossa myös muut kertoivat nähneensä kummituksia. Suoritettuaan mittauksia tutkijakaverinsa kanssa, he huomasivat erään huoneen kohdan olevan altis 18,98 hertsin infraäänelle johtuen huoneen ilmastoinnista ja ilman kierrosta[4]. Myös tutkija Richard Wiseman on tutkinut ilmiötä.

Katso myös

Lähteet
  1. Kataja-Lian, Marika: Kummitukset eivät juuri kammota suomalaisia – arkipäivän taikausko taas on sitkeää Yle Uutiset. 5.11.2013. Viitattu 7.4.2016.
  2. Risto Pulkkinen: Suomalainen kansanusko, s. 143–147. Gaudeamus, 2018.
  3. Infrasound linked to spooky effects NBC News. 7.9.2003.
  4. Infrasound The Skeptic’s Dictionary. 9.12.2010. Robert T. Carroll.

    Kirjallisuutta
    • Aaltonen, Sami: Aavetaloja. Kustannusosakeyhtiö Nemo, 2002. ISBN 952-5180-47-6.

    Aiheesta muualla

     

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.