Kummi

Kummi (venäjän sanasta kum, ven. кум, кума, lat. sponsor) on kristillisessä perinteessä kasteessa kirkkoon liitettävän hengellinen ohjaaja, hengellinen vanhempi, jonka tulee pääsääntöisesti kuulua samaan kirkkokuntaan kastettavan kanssa. Kummiuden tarkoitus on toisin sanoen kummilapsen uskonnollisesta kasvatuksesta huolehtiminen. Kummeja ei ole niissä kristillisissä ryhmissä, jotka eivät hyväksy vauvakastetta; toisaalta esimerkiksi evankelis-luterilaisessa kirkossa kummi vaaditaan niillekin, jotka kastetaan aikuisena.

Kummivanhemmat ja vanhemmat lapsen ristiäisissä.

Kummi-sana on laajentunut myöhemmin tarkoittamaan myös muutamia täysin maallisia asioita. Kummiin sanana ja käsitteenä liittyykin lähes pelkästään myönteisiä mielikuvia.

Henkilön miespuolista kummia voidaan kutsua nimellä kummisetä ja naispuolista nimellä kummitäti.

Historia

Kummijärjestelmästä on mainintoja jo toisella vuosisadalta. Kristitty filosofi Justinos Marttyyri kertoo henkilöistä, joille kerrottiin kastettavasta. Termit takaaja ja huolehtija olivat 200-luvulla nimitykset kummeista. 200 vuotta myöhemmin 400-luvulla rinnalle tulivat termit todistaja ja johdattaja. Aluksi kummien tehtävä oli selvittää, miksi kastetta pyydetään ja onko sille edellytyksiä. Hippotalyksen kirkkojärjestyksessä vuonna 215 kerrottiin myös lapsen kasteesta. Tällöin kummi vastasi lapsen puolesta kastajan kysymyksiin. Kummin tehtävä oli jo tuolloin johdattaa hänet kristilliseen elämään ja kertoa uskon asioista. Vuonna 430 Augistinus totesi, että kummiksi eivät kelpaa kerettiläiset tai julkisyntiset.

Vuodesta 813 saakka on kummeina toimiminen kielletty vanhemmilta. Ensimmäisen vuosituhannen lopulla ylestyi myös kaksi kummia (hengellinen isä ja äiti).

Varhaisella keskiajalla tuli germaanisiin kielin sanat kummisetä (engl. godfather) ja kummitäti (engl. godmother), joihin pohjautuu suomen kielen sana kummi. Puhuttiin hengellisestä sukulaisuudesta, ja se oli myös esteenä avioliitolle. Ruotsissa 1600-luvulla kummien määrä oli 2–3 henkilöä, mutta Suomessa vaihtelua oli suuresti vaihdellen johtuen esim. yhteiskunnallisesta asemasta. Enimmäismäärä oli kuusi ja aatelisilla yhdeksän kummia, sukupuolella ei ollut juuri merkitystä.

Uskonpuhdistuksen jälkeen kummien vaatimustaso pysyi lähes ennallaan luterilaisessa kirkossa. Vuonna 1686 Ruotsin kirkkolaissa säädettiin kummien vaatimustasosta. Kummien tuli tunnustaa luterilaisuutta, olla täysi-ikäisiä ja mm. katekismuksen osaavia. Rippikirjojen ylläpito helpotti kristinopin taitojen seurantaa 1660-luvulta alkaen. Rippikoulutoiminta vakiintui Suomessa 1700-luvulla. Se antoi todistuksen kristinuskon osaamisesta ja valmiuden toimia kummina. Vuodesta 1869 alkaen kummin piti olla Suomessa evankelis-luterilaisen kirkon jäsen ja elämässään nuhteeton. Rippikoulusta ja konfirmaatiosta tuli de facto.[1]

Kummi ja kummius ortodoksisessa kirkossa

Kummiudesta ei ole säädetty Raamatussa, mutta siitä on olemassa mainintoja apostolisissa säännöissä ja opetuksissa, kirkkoisien säännöissä ja kirkolliskokousten kanoneissa.

Alkukirkossa kastettavalla oli vain yksi kummi, myöhemmin kummien lukumäärä on vakiintunut kahdeksi. Siitä poikkeava lukumäärä ei ole ortodoksisen perinteen mukaista.

Kummi valitaan kastettavalle tai kirkkoon liitettävälle ortodoksille aina. Kummius ei ole juridinen suhde vaan kristillinen, hengellinen suhde. Kummin tehtävänä on kasvattaa kummilastaan hengellisessä elämässä ja tavoissa. Kummin tulee tuntea oma uskontonsa edes perusteiltaan ja perustotuuksiltaan ja pystyä siirtämään nämä tietonsa ja taitonsa myös kummilapselleen. Kummius ei ole ortodoksisessa kirkossa pelkästään kunniatehtävä ja kasteen todistajana oleminen, vaan se on paljon monisyisempi ja velvoittavampi. Kummin tehtävänä on olla mukana ja avustajana kasteessa myös kasteeseen oleellisesti liittyvien muiden mysteerioiden (sakramenttien) toimittamisessa.

Suomen ortodoksisen kirkon kirkkojärjestyksen mukaan kirkon jäsenyyteen kastettavalla tulee olla yksi ortodoksinen kummi, ja tämän lisäksi hänellä voi olla muita kristillistä uskoa tunnustavia kummeja.[2]

Kummi ja kummius luterilaisessa kirkossa

Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa kummin tehtävä on olla vanhempien apuna lapsen kristillisessä kasvatuksessa. Kummina pitää olla vähintään yksi 15 vuotta täyttänyt evankelis-luterilaisen kirkon konfirmoitu jäsen. Suositus on ainakin kaksi kummia; kirkkojärjestyksen mukaan yksi kummi riittää "erityisestä syystä" ja kirkkoherran luvalla. Pakollisen kummin ohella kummina voivat toimia myös tiettyjen muiden kristillisten kirkkojen jäsenet. Näin kuitenkin kyseeseen tulevat vain kirkot, jotka hyväksyvät luterilaisen kirkon toimittaman kasteen päteväksi myös omassa kirkossaan.[3][4] Kummeja voidaan nykyään erityisluvalla myöhemmin lisätä, mutta kummiutta ei voi purkaa.[5]

Kummit katolisessa kirkossa

Katolisen kirkon kaste on säilynyt läpi vuosisatojen lähes samanlaisena. Katolisessa kirkossa on uusia kehityksiä kummiudessa. Kummeille esim. Ranskassa on ruvettu järjestämään kummivalmennuksia.[1]

Kummi-sanan muita merkityksiä

Uskonnottomissa nimiäisissä on muodostunut tavaksi nimetä vauvalle erityisiä aikuisia. Kummi-nimen lisäksi näitä kutsutaan toisinaan vaikkapa nimellä tukiaikuinen, kummeli (joka tarkoittaa merenkulussa reittiopastetta) tai haltijakummi.

Kummi käsitteenä on tullut myös kristillistä tapaa laajempaan käyttöön. Alakouluissa puhutaan koulukummeista, jotka isompina huolehtivat koulunsa aloittaneista ekaluokkalaisista ja ovat heille tukena ja esimerkkinä. Koulukummitoiminta tuli käyttöön 1990-luvulla ja on saanut lasten parissa suuren suosion.

Kehitysmaiden lasten kummius
Pääartikkeli: Kummilapsitoiminta

Nykyään kummi-käsite on laajennettu alkuperäisestä uskonnollisesta merkityksestään myös kehitysyhteistyöhön. Tällöin kummilla tarkoitetaan henkilöä, joka lahjoittaa kuukausittain tietyn rahasumman, jolla tuetaan yksittäistä kehitysmaassa asuvaa lasta.

Lähteet
  1. Pentti Lempiäinen: Pyhät toimitukset. Kirjapaja Oy, 2004.
  2. Oikeusministeriö: 6 § Kaste ja mirhalla voitelu. 12.12.2006/174 v. 2007. Ortodoksisen kirkon kirkkojärjestys Finlex.fi. 01.01.2007. Helsinki: Oikeusministeriö. Viitattu 13.3.2018. (suomeksi, ruotsiksi)
  3. Kirkollisten toimitusten kirja (III): Kasuaalitoimitukset, s. 15
  4. Suomen ev.-lut. kirkon kirkkojärjestys, luku 2 §17, luku 1 §4
  5. Suomen ev.lut. kirkko: Aamenesta öylättiin - kirkollinen sanasto: (Arkistoitu – Internet Archive)

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.