Kumano

Kumano (jap. 熊野) on alue Japanin Honshūn saarella Kiin niemimaan eteläosassa. Se käsittää Mien ja Wakayaman prefektuurien eteläosat Tyynenmeren rannikolla. Hallinnollisen merkityksensä se menetti jo Taika-uudistuksissa vuonna 645. Sittemmin sitä on käytetty vanhana yleisnimenä entisen Meiji-restauraatiota edeltäneen Kiin provinssin Muron piirikunnalle.[1][2]

Daimonzaka-rinne, osa Kumanon pyhiinvaellusreittejä

Edo-kaudelta Kumanon länsiosia on nimitetty suu- eli etu-Kumanoksi (jap. 口熊野, kuchi-Kumano), itäosia sisä-Kumanoksi (jap. 奥熊野, oku-Kumano). Alueella sijaitsevia kaupunkeja ovat Mien prefektuurissa Kumano ja Owase, Wakayaman prefektuurissa Tanabe ja Shingū. Etelärannikkoa seurailee JR:n Kisei-rautatielinja.[1][2]

Kumano on Kiivuoriin kuuluvaa vuoristoista ja vaikeakulkuista aluetta, jota halkovat syvät, mutkittelevat jokilaaksot. Pohjoisessa maasto nousee 1 122 metriä korkealle Ōtōvuorelle. Suurimpia jokia ovat Kumano ja Koza. Myös alueen rannikko on pitkälti rikkonainen ja mutkitteleva. Ilmasto on Kuroshiovirran ansiosta subtrooppinen ja runsassateinen; vuorilla sataa jopa 4 000 mm vuodessa. Alueelta saadaankin hyvälaatuista sugi- ja japaninsypressipuuta. Metsätalouden lisäksi toinen merkittävä elinkeino on kalastus.[1][2]

Kumano tunnetaan erityisesti kolmesta šintolaisesta pyhäköstään (Kumano sanzan), joista tuli tärkeä pyhiinvaelluskohde jo Japanin klassisella kaudella. Ne ovat Hongū-taisha, Hayatama-taisha ja Nachi-taisha. Pyhäkköjen yhteydet Kiotoon olivat vanhastaan heikot, mutta muun muassa taitavan markkinoinnin avulla ne nousivat jo varhain aatelin, myöhemmin keskiajalla sotilasluokan ja sittemmin myös tavallisen kansan suosioon. Myös alueelle johtavat pyhiinvaellusreitit ovat hyvin vanhoja. Ne on hyväksytty yhdessä kolmen pyhäkön kanssa Unescon maailmanperintöluetteloon osana kohdetta ”Kii-vuoriston pyhät paikat ja pyhiinvaellusreitit”.[1][2]