Kultarikko

Kultarikko (Saxifraga aizoides) on monivuotinen, keltakukkainen vuoristojen ja arktisten alueiden rikkokasvi.

Kultarikko
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Saxifragales
Heimo: Rikkokasvit Saxifragaceae
Suku: Lehtirikot Saxifraga
Laji: aizoides
Kaksiosainen nimi

Saxifraga aizoides
L.
Katso myös

  Kultarikko Wikispeciesissä
  Kultarikko Commonsissa

Ulkonäkö ja koko
Kultarikon kukinto.
Kultarikon lehtiä.
Kultarikon siemenkotia.

Löyhästi mätästävä kultarikko kasvattaa 5–15 cm pitkät, kohenevat ja monilehtiset varret. Kukattomat varret ovat huomattavasti kukallisia lyhyempiä. Lehdet ovat tasasoukkia, möyheitä ja tavallisesti ehytlaitaisia. Kukinto on harvakukkainen huiskilo. Kaksineuvoiset kukat ovat vaaleankeltaisia ja punapilkullisia, joskus punakeltaisia tai purppuranpunaisia. Kukan verhiö ja teriö ovat viisilehtisiä. Heteitä on 10 kappaletta. Emiö on kaksilehtinen ja enintään tyvestä yhdislehtinen, emilehtien tyvellä on mesisuomuja. Suomessa kultarikko kukkii kesä-elokuussa. Hedelmä on kaksiosainen, monisiemeninen kota.[1]

Levinneisyys

Kultarikkoa tavataan Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Euroopassa laji on lähinnä vuoristojen kasvi, jota kasvaa Britteinsaarten pohjoisosissa, Norjan, Ruotsin ja Suomen vuoristo- ja tunturialueilla, Kuolan niemimaalla, Uralilla, Islannin itäosissa, Huippuvuorilla, Alpeilla, Apenniinien pohjoisosissa, Luoteis-Balkanilla ja Karpaateilla. Pohjois-Amerikassa kultarikko on lähinnä arktisten alueiden laji, jota kasvaa Länsi- ja Pohjois-Kanadassa. Kultarikkoa esiintyy myös Grönlannissa.[2] Suomessa kultarikko on pohjoisen laji, jota tavataan kolmella alueella: Sallan-Kuusamon alueella, Enontekiöllä lähinnä käsivarren suurtuntureilla sekä Utsjoella ja Inarin pohjoisosissa.[3][4]

Elinympäristö

Kultarikko kasvaa lähinnä tuntureiden märillä puron- ja joenvarsilla, lähteiköissä, kallionhyllyillä ja lehtoniityillä. Laji on kalkinvaatija.[3]

Lähteet
  • Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.

Viitteet
  1. Retkeilykasvio 1998, s. 226, 228.
  2. Den virtuella floran: Gullbräcka (myös levinneisyyskartat) Viitattu 19.1.2012. (ruotsiksi)
  3. Retkeilykasvio 1998, s. 228.
  4. Lampinen, R., Lahti, T. & Heikkinen, M. 2012: Kasviatlas 2011: Kultarikon levinneisyys Suomessa. Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Helsinki. Viitattu 26.8.2012.

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.