Kukkaiskieli

Kukkaiskieli oli 1800-luvun loppupuolella tapa välittää salattuja viestejä seurusteluikäisten välillä. Siinä tiettyihin kukkiin liitettiin tiettyjä ominaisuuksia ja tunteita. Näitä assosiaatioita julkaistiin pieninä kirjasina viktoriaanisen ajan Britanniassa, Ranskassa ja Yhdysvalloissa. Kukka- ja kirjakauppiaat levittävät sanastoja edelleen. Kukkien ja tunteiden yhdistäminen on yhdistelmä kansanperinnettä, mytologiaa, uskontoa ja kasvin fyysisiä ominaisuuksia.

Violetti syreeni kuvaa ensirakkautta kukkaiskielessä.

Persian ja turkin kieliä on käytetty lähteenä osaan assosiaatioista. Lady Mary Wortley Montagun matkakirjeet Turkista julkaistiin vuonna 1763. Ne ja Aubry de Mottrayen kuvaus matkastaan Turkissa maanpaossa olleen Kaarle XII:n hoviin 1727 toivat Länsi-Eurooppaan kuvauksia kukkaiskielestä.

Iso osa kukkaiskielestä on vaipunut unholaan, mutta edelleen tummanpunaisilla ruusuilla ilmaistaan intohimoista rakkautta, keltaisilla ystävyyttä ja platonista rakkautta, ja siniset ja valkeat kukat, etenkin kallat, neilikat ja iirikset, liitetään kuolemaan ja surunvalitteluihin.