Kujala

Kujala on Lahden kaupunginosa. Maaseutuvaltainen Kujala sijaitsee Tampereelta Lahden kautta Kouvolaan johtavan valtatie 12:n eteläpuolella ja Helsingistä Lahden kautta Jyväskylään johtavan E75:n itäpuolella.

Kujalan maatalousoppilaitoksen itäiset rakennukset toukokuun alussa 2008 punatiilisestä entisestä navetasta konevaja-heinälatoon sekä kuivuriin. Keltaisen kuivurin taakse valmistui Kujalan logistiikkakeskus. Kaksi valkeaa rakennusta mäen päällä ovat asuntoja. Alkuperäisestä kokonaisuudesta on sikalan ja konevajan väliseltä alueelta jo puretti kaksihuoneistoinen rivitalo, minkä länsipäässä asui oppilaitoksen puutarhuri.

Kujalan nimen synnystä ei ole varmaa tietoa, mutta koulutilan pohjoispuolella on tie, jota on kutsuttu Koivukujaksi ja jolta moottoriliikenne on lopetettu.

2022 on havaittu, että alueen maaperässä on kasvinsuojelumyrkkyjen jäämiä ja metallijäämiä, mitkä ovat johtuneet maatalousoppilaitostoiminnasta. [1]

Kujalan maatalousoppilaitos

Kujalassa oli toiminut 1927 Itä-Hämeen tietopuolinen karjanhoitokoulu, josta tuli Kujalan maatalousoppilaitos ja joka oli toiminut maakunnallisena maatalousoppilaitoksena. Sille perustettiin rinnakkaiseksi Päijät-Hämeen maatalousoppilaitos Asikkalaan ja Lahden maatalousoppilaitoksen toiminta päättyi.

Entisen Kujalan maatalousoppilaitoksen tiloissa toimii muun muassa hevostalleja, maneesi, ympäristöprojekteja sekä työllisyyskursseja.

Kujalan logistiikkakeskus

Alueelle on kaavoitettu Kujalan logistiikkakeskus.[2]

Alkuvaiheen jälkeen sinne ovat sijoittuneet Vihanneskolmio Oy, Posti ja Lehtimäen liikenne. Rautatieyhteyttä ei käytä mikään sijoittuneista yrityksistä Kujalasta käsin.

Korvenranta, Linnainen ja Ämmälä

Kujalan kaupunginosaan kuuluu useita kyliä, kuten Korvenranta, Nastolan rajalla Linnainen sekä etelässä Ämmälä. Kujalasta Ämmälään johtavan tien varrella on Pipon moottorirata, jossa ajetaan mm. mikroautoilla.

Linnaisissa on 201 hehtaarin laajuinen Linnaistensuon luonnonsuojelualue, joka koostuu lehtometsästä ja suosta.

Lähteet

Aiheesta muualla

This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.