Kuivatislaus

Kuivatislaus eli pyrolyysi (myös destruktiivinen tislaus) on kemiallinen reaktio, jossa orgaanisia kiinteitä aineita hajotetaan kuumentamalla hapen pääsemättä vaikuttamaan prosessiin. Nimitys johtuu siitä, että aine fraktioidaan ("tislataan") sellaisenaan (kuiviltaan); kyse ei kuitenkaan ole, kuten tislauksessa, aineensiirron yksikköoperaatiosta (fysikaalisesta reaktiosta), vaan kemiallisesta reaktiosta. Kuivatislaus on voimakkaasti pelkistävä reaktio, ja se pilkkoo makromolekyylejä komponentteihinsa, rikkoo estereitä ja amideja sekä erottaa pieniä molekyylejä. Tavallisimmat kuivatislaustuotteet (alitteet) ovat koksi, terva ja sysi. Tisleenä saatuja tuotteita ovat vesi, hiilimonoksidi, erilaiset hiilivedyt, etikkahappo, metanoli, ammoniakki, fenolit ja orgaaniset emäkset.

Pyrolyysissä käytetään joko vakuumia (tyhjiöpyrolyysi) tai inerttiä atmosfääriä, kuten typpeä syrjäyttämään ilman happi. Teollisuuden pyrolyysireaktiot tehdään pääsääntöisesti 200–500 °C:n lämpötilassa.

Teollisuudessa kuivatislataan muun muassa puuta, kivi- ja ruskohiiltä, turvetta ja hartsia. Puun kuivatislausta ovat muun muassa miilunpoltto ja tervanpoltto. Puun kuivatislauksessa eli puunhiillossa saadaan muun muassa tervaa, etikkahappoa, metanolia, asetonia ja tärpättiä. Kivihiilen kuivatislauksessa saadaan valokaasua, koksia, ammoniakkia, raakaa bentseeniä sekä kivihiilitervaa. Tervanpoltto on eräs kuivatislauksen perinteinen sovellus. Nykyaikainen rauta- ja terästeollisuus sai alkunsa vasta Abraham Darby I:n kehitettyä 1709 kivihiilen pyrolyysin, jolla saatiin masuunin raaka-aineeksi kelpaavaa koksia.^lähde?