Kuittinen

Kuittinen[1] (ven. Ку́йтежа, Kuiteža; karjalaksi Kuittine[2]) on maalaiskunta ja sen keskuskylä Karjalan tasavallan Aunuksen piirissä Venäjällä. Se sijaitsee Mäkriänjoen varrella 19 kilometriä Aunuksesta itään.[3] Kylässä on 800 ja kunnassa 1 100 asukasta (vuonna 2012)[4].

Kuittinen
Куйтежа, Kuiteža
Kuittine
vaakuna
vaakuna

Kuittinen

Koordinaatit: 60°59′30″N, 33°13′0″E
Valtio Venäjä
Tasavalta Karjalan tasavalta
Piiri Aunuksen piiri
Hallinto
 – Asutustyyppi kylä
 – Hallinnon tyyppi maalaiskunta
Pinta-ala
 – Kokonaispinta-ala 350 km²
Väkiluku (2012) 1 100
Aikavyöhyke UTC+3 (MSK)









Kuittisen kunta Aunuksen kansallisen piirin kartalla.

Maantiede ja asutus

Kuittisen kunnan pinta-ala on 350 neliökilometriä[5]. Se rajoittuu etelässä Aunuksen piirin Mäkriän, lännessä Aunuksen ja Koveran ja pohjoisessa Kotkatjärven kuntiin sekä idässä Kuujärven kuntaan ja Leningradin alueeseen. Pinta-alasta 87,3 % on metsää, 6,4 % luonnonsuojelualuetta, 2,9 % maatalousmaata ja 1,9 % vesistöjä[6].

Kunnan länsiosa kuuluu Aunuksen tasankoon. Idässä kohoaa Äänisen ja Laatokan vedenjakaja.[7] Seudulla virtaavat Alavoisenjoki, sen sivujoet Mäkriänjoki (Megrega) ja Ulvanka, Mäkriänjokeen laskevat Tšilmozerka ja Pätsioja (Petšnaja), Ulvankan sivujoki Kadoi sekä Mäkriänjärveen (Megrozero) laskeva Bolotnaja[8]. Hyötykaivannaisiin kuuluvat turve ja suomalmi[9]. Luonnonsuojelualueita ovat Kohtasuon, Levotsuon ja Tšilimsuon luonnonmuistomerkit[10]. Ympäristön kokonaistila on hyvä[11].

Keskuskylän lisäksi kuntaan kuuluu Vasoinkylän eli Jokiselän taajama (ven. Retšnaja Selga) sekä Mägrätjärven (Megrozero) ja Suurenselän kylät[12]. Vuoden 2010 väestönlaskennan mukaan kunnan asukkaista 63 % on kansallisuudeltaan karjalaisia, 31 % venäläisiä, 4 % valkovenäläisiä ja 1 % ukrainalaisia[13]. Kunnan alueella on kaksi puutarhapalsta-aluetta[11].

Historia

Serebrjakovin kauppiasveljekset rakensivat 1870-luvulla kylään vesivoimalla toimineen rautatehtaan[3]. 1900-luvun alussa Kuittinen lähikylineen muodosti Nekkulan volostiin kuuluneen kyläkunnan[14]. 1920-luvulla perustettiin Aunuksen piirin Kuittisen kyläneuvosto, jossa vuonna 1933 oli 1 900 asukasta[15][16] .

Kuittisen kylänosat Isaila (Isajevka), Järtsylä (Jartšelitsa), Kangas (Nabor), Uusihiekka (Novyje Peski), Tsärhälä (Tšarhalitsa) sekä kone- ja traktoriaseman asutus yhdistettiin virallisesti vuonna 1957[17]. Vuodesta 1959 aina 1990-luvulle asti siellä toimi Kuittisen turkissovhoosi. Vuodesta 2003 lähtien kylässä vietetään siellä asuneelle runoilija Vladimir Brendojeville omistettua kirjallisuusjuhlaa.[3]

Liikenne, talous ja palvelut

Kuittisen kautta kulkee Mäkriän ja Kuujärven välinen asfaltoitu maantie, josta haarautuu asfaltoitu tie Yllöseen[18]. Länsipuolella sen ohittaa Pietarin ja Murmanskin välinen M18-valtatie[3]. Kylästä on linja-autoyhteys Aunukseen ja Kuujärvelle[19].

Paikallisista työllistäjistä tärkeimpiä ovat erilaiset palvelut. Nykyään alueella ei ole toimivia maatalousyrityksiä.[20] Suurin osa työvoimasta käy töissä kunnan ulkopuolella[21].

Keskuskylän palveluihin kuuluvat lastentarha, peruskoulu, kirjasto, elokuvasali ja kolme kauppaa. Myös Jokiselässä on kauppa.[22]

Nähtävyydet

Suurenselän kylällä on historiallisen asutuksen status. Rakennusmuistomerkkeihin kuuluvat autioituneen Pätsin (ven. Petšnaja Selga) kylän tsasouna sekä Suuren- ja Pienenselän, Pätsin ja Hatun (Kamennyi Rutšei) vanhat asuin- ja talousrakennukset. Historiallisia kohteita ovat Pätsin karsikkometsä ja Kuittisen toisen maailmansodan muistomerkki.[23]

Lähteet

Viitteet
  1. Venäjän federaation paikannimiä, s. 117. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 2006. ISBN 952-5446-18-2.
  2. Respublika Karelija: Spisok nazvani naseljonnyh punktov na russkom, karelskom i vepsskom jazykah (v mestah kompaktnogo proživanija karelov i vepsov, s. 10. Petrozavodsk: Ministerstvo Respubliki Karelija po voprosam natsionalnoi politiki i svjazjam s religioznymi objedinenijami, Respublikanskaja termino-orfografitšeskaja komissija, Institut jazyka, literatury i istorii Karelskogo nautšnogo tsentra RAN, 2006. Teoksen verkkoversio (viitattu 26.5.2015).
  3. Karelija: entsiklopedija, tom 2, s. 121. Petrozavodsk: Petropress, 2009. ISBN 978-5-8430-0125-4.
  4. Generalnyi plan, s. 28.
  5. Generalnyi plan, s. 97.
  6. Generalnyi plan, s. 96–97.
  7. Generalnyi plan, s. 19.
  8. Generalnyi plan, s. 36–37.
  9. Generalnyi plan, s. 25–26.
  10. Generalnyi plan, s. 46.
  11. Generalnyi plan, s. 34.
  12. Zakon Respubliki Karelija ”O gorodskih, selskih poselenijah v Respublike Karelija” gov.karelia.ru. Arkistoitu 23.2.2009. Viitattu 31.8.2009. (venäjäksi)
  13. Haku vuoden 2010 väestönlaskennan tietokannasta (vieras-kirjautumisella) std.gmcrosstata.ru. Arkistoitu 27.3.2019. Viitattu 17.2.2014. (venäjäksi)
  14. Spisok naseljonnyh mest Olonetskoi gubernii po svedenijam za 1905 god, s. 66. Petrozavodsk: Olonetski gubernski statistitšeski komitet, 1907.
  15. Karjalan ASNT:n asuttujen paikkojen luettelo (Vuoden 1926 väestönlaskun ainehiston mukaan), s. 81. Petroskoi: KASNT:n tilastohallinto, 1928.
  16. Karjalan Autonominen Sosialistinen Neuvosto-Tasavalta: Asuttujen paikkojen luettelo (Vuoden 1933 väestönlaskun ainehiston mukaan), s. 52. Petroskoi: KASNT:n KTLH, Sojusorgutshet, 1935.
  17. Karelskaja ASSR: administrativnoje delenije, s. 76. Petrozavodsk: Gosudarstvennoje izdatelstvo Karelskoi ASSR, 1960.
  18. Generalnyi plan, s. 71.
  19. Generalnyi plan, s. 42.
  20. Generalnyi plan, s. 30.
  21. Generalnyi plan, s. 67.
  22. Generalnyi plan, s. 31–32.
  23. Objekty istoriko-kulturnogo nasledija Karelii monuments.karelia.ru. Arkistoitu 14.10.2013. Viitattu 13.10.2013. (venäjäksi)

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.