Kuitti

Suomessa käteiskaupasta on ollut pakollista tarjota kuitti asiakkaalle vuoden 2014 alusta alkaen. Laki kuitintarjoamisvelvollisuudesta käteiskaupassa (30.8.2013/658) koskee niitä yrityksiä, joiden liikevaihto on yli 10 000 euroa. Sen mukaan tavaran tai palvelun ostajalle on tarjottava maksusuorituksesta laadittu kuitti, jos maksu suoritetaan käteisellä rahalla tai siihen rinnastettavalla maksutavalla. Kuitti voidaan tarjota sähköisesti. Laissa on myös tarkkaan määritetty pakolliset tiedot, jotka kuitissa on oltava.[2]

Laki ei kuitenkaan koske[2]

• automaatista tapahtuvaa myyntiä
• arpajaislainsäädännössä tarkoitettua toimintaa;
• markkina- ja torikauppaa ulkotiloissa, lukuun ottamatta alkoholijuomien vähittäismyyntiä ja anniskelua;
• sähköistä kaupankäyntiä, laskun maksamista
• ja muita sellaisia maksutilanteita, joissa ostaja voi itsenäisesti maksaa tavaran tai palvelun ilman elinkeinonharjoittajan läsnäoloa.

Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen mukaan kuittia ei tarvitse tulostaa, jos asiakas ei sitä halua.[3]

Mikäli ostetulla tuotteella on takuu, käytetään kuittia usein takuutodistuksena. Käytännön maksutapahtumissa kuitti voi olla pienestä paperinpalasta (~lämpöpaperikuitti) tai suuremmissa kaupoissa useista sivuista koostuva dokumentti. Jos kuluttaja valittaa yritykselle laitteen rikkoutumisesta, yritys ei voi kieltäytyä korjaamisesta vain sen perusteella, ettei takuun voimassaoloa ole näytettävissä. Takuukuitin olemassaolo ei ole ratkaiseva tekijä arvioitaessa, kuuluuko vian korjaaminen yrityksen vastuulle vai ei.

Lain mukaan kuitissa on oltava seuraavat tiedot[2]:

• elinkeinonharjoittajan nimi, yhteystiedot ja Y-tunnus
• kuitin antamispäivä
• kuitin tunnistenumero tai muu yksilöivä tieto
• myytyjen tavaroiden määrä ja laji sekä palvelujen laji
• tavaroista tai palveluista suoritettu maksu ja suoritettavan arvonlisäveron määrä verokannoittain taikka arvonlisäveron peruste verokannoittain.

• Kuluttajavirasto: Kuitti