Kuhilaslampi
Kuhilaslampi (ven. Кухиласлампи) on Venäjällä Karjalan tasavallan Sortavalan piirissä sijaitseva järvi, joka laskee Jänisjärveen.[lower-alpha 1][lower-alpha 2]
| Kuhilaslampi Кухиласлампи |
|
|---|---|
| Maanosa | Eurooppa |
| Valtiot | Venäjä |
| Alue | Karjalan tasavalta |
| Piiri | Sortavalan piiri |
| Koordinaatit | |
| Vesistöalue ja valuma-alueen tietoja | |
| Päävesistöalue | Nevan vesistö |
| Valuma-alue |
Jänisjoen vesistöalue Jänisjärven lähialue Kiekuanjoen valuma-alue |
| Järveen tulevat joet | Kiekuanjoki |
| Laskujoki | Kiekuanjoki Jänisjärveen |
| Järvinumero | 01040300211102000013407 |
| Mittaustietoja | |
| Pinnankorkeus | 64,8 m [lower-alpha 1] |
| Pituus | 0,88 km [lower-alpha 2] |
| Leveys | 0,8 km [lower-alpha 2] |
| Pinta-ala | 0,6 km² [1] |
| Saaria | ei saaria [lower-alpha 2] |
|
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]
|
|
Maantietoa
Kuhilaslampi on lähes 900 metriä pitkä, 800 metriä leveä, ja sen pinta-ala on noin 60 hehtaari. Järvi sijaitsee aivan Pienen Jänisjärven pohjoisrannan rantavyöhykkeellä. Sen erottaa suuresta järvestä vanhoissa suomalaisissa kartoissa merkitty rantamatalikko ja alavat soistuneet tai niityiksi otetut rannat. Rannat ovat matalat, paikoin soistuneita, mutta muualla hiekkapohjaisia ja kivisiä. Sen voi myös tulkita saman lahden pohjukaksi, jonka yhteydessä se sijaitsee. Lahden ja lammen välissä on lyhyt ja kapea uoma. Lammen rannoilla ei ole suomalaisella aikakaudella ollut asutusta ja nykyään on Jänisjärven pohjoiset alueet autioituneet kokonaan. Lähin asutus sijaitsee kymmenen kilometrin päässä Puikkolassa (ven. Пуйккола).[2][lower-alpha 1][lower-alpha 2]
Historiaa
Viime jääkaudella tapahtunut raskaan mannerjäätikön aiheuttama maanpainuminen aiheutti sen, että mannerjäätikön sulettua Jänisjärven seudulla muinainen Itämeri tulvi peittäen alueen veden alle. Jääkauden loppuvaiheessa alkanut maankohoaminen nosti järvialtaan ja sen lähiseudut Itämerestä. Kallioperä oli kuitenkin jäänyt luoteiseen päin kallelleen ja vesi tulvi Jänisjärven pohjoisrannoille ennemmän kuin muille rannoille. Maankohoaminen on ollut voimakkaampaa pohjoisrannoilla kuin etelärannoilla, missä laskujoki Jänisjoki sijaitsee, joten Jänisjärven rannat ovat vuosituhansia laskeneet alemmaksi. Luonnollinen johtopäätös on, että Kuhilaslampi oli aiemmin lahti, joka on pinnanalenemisen johdosta kuroutumassa omaksi järvekseen.[3]
Vesistösuhteita
Kuhilaslampi kuuluu Nevan vesistöalueessa Laatokan valuma-alueen Jänisjoen vesistöalueeseen, jossa Kiekuanjoki laskee Jänisjärveen. Jänisjärvi laskee vuorostaan Laatokkaan, jonka laskujoki Neva laskee Pietarissa Itämeren Suomenlahteen.[2][lower-alpha 2]
Kuhilaslampi sijaitsee aivan Kiekuanjoen alimmassa kohdassa ja lampi saa kaiken läpivirtaavan vetensä tästä joesta. Kiekuanjoen valuma-alueen pinta-alaa ei ole ilmoitettu, joten joen vesimääristä ei voi sanoa mitään tarkkaa [4]. Vesi jatkaa lammen läpi ja purkautuu kapeasta aukosta Pieni Jänisjärven yli kilometriseen lahteen.[2]
Lampi ja sen valuma-alue sijaitsee Soanlahden kalkkikivialueella, joka näkyy ympäröivillä kallioilla dolomiittiesiintyminä.[5]
Lähteitä
Huomioita
- Asia on luettu venäjänkielisen Wikipedian artikkelista ru:Кухиласлампи, jossa sille on lähde.
- Asia katsottu ja mitattu Internetin karttapalveluista kuten esimerkiksi Google Earth, GeoMixer tai ACME.
Viitteet
- Kuhilaslampi, Кухиласлампи (textual.ru) Venäjän valtion vesistötietokanta. Viitattu 28.1.2022. (venäjäksi)
- Kuhilaslampi. Kartassa: Topografinen kartta 1:100 000. Kartan verkkoversio Maanmittauslaitoksen Karjalan kartat -palvelussa (viitattu 28.1.2022)
- Forsberg, Oili: Jänisjoen reitin varhaisin asutus -inventointituloksia Värtsilästä ja Laatokan poh-joispuolelta.. Muinaistutkija, 2006, nro 1, s. 2–16. Suomen Arkeologinen Seura. ISSN 0781-6790. lehden verkkosivut (PDF). Viitattu 30.1.2022.
- Kiekuanjoki, Киекуанйоки, Киекуанйоки (textual.ru) Venäjän valtion vesistötietokanta. Viitattu 29.1.2022. (venäjäksi)
- Hackman, V.: Suomen Geologinen yleiskartta – kivilajikartan selitys, s. 75 ja 100. (karttalehti D2). Helsinki: Valtioneuvoston kirjapaino, 1933. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 30.1.2022). (Arkistoitu – Internet Archive)