Kudosteknologia

Kudosteknologiassa yhdistetään solujen, teknologian ja materiaalien käyttö sekä sopivat biokemialliset ja fysikokemialliset tekijät parantamaan tai korvaamaan biologisia toimintoja.

Esimerkki kudosteknologian toteutuksesta
Potilaalta otetaan kudoskoepala eli biopsia, josta eristetään solut. Soluja viljellään ja kasvatetaan in vitro ja ne yhdistetään kudosteknologiseen kehikkoon (engl. scaffold). Näin muodostunutta kudosteknologista rakennetta stimuloidaan mekaanisin ärsykkein ja kasvutekijöillä, jotta rakenteesta tulisi mahdollisimman luonnollisen terveen kudoksen kaltainen. Sitten rakenne implantoidaan potilaaseen korvaamaan sairas kudos.

Kudosteknologia tähtää tuottamaan toimivaa korjauskudosta kudosvaurioitten korvaamiseksi. Kudosteknologian tarve on tullut siitä, että luovutuskudoksia on rajoitetusti saatavilla. Kudosteknologiassa hyödynnetään soluja ja biohajoavia biomateriaaleja rakentamaan tai korjaamaan kudoksia in vitro tai in vivo. Kudosteknologian kehitys on ollut voimakasta sitten 1980-luvun, kun kudosteknologian käsite silloin ensi kertaa esiteltiin: erilaistuneista soluista on edetty multipotentteihin kantasoluihin, primitiivisistä biomateriaaleista yksinkertaisin muodoin on edetty säädeltäviin biomateriaaleihin ominaisin muodoin ja kokoluokin ja mekanistiset näkemykset on otettu nykyisin huomioon.[1] Kudosteknologia on kehittynyt voittamaan kudossiirteisiin ja keinotekoisiin laitteisiin liittyvät puutteet eri syistä johtuvien kudosvaurioiden hoidossa. Kudosteknologia ja regeneratiivinen lääketiede tähtäävät toiminnallisen kudoksen luomiseen käyttämällä soluja, materiaaleja ja signalointimolekyylejä, jotka tunnetaan yhteiseltä nimeltä kudosteknologian triadi.[2] Williams (2006) on määritellyt kudosteknologian uuden kudoksen luomiseksi ihmisen kehon terapeuttiseksi uudelleen rakentamiseksi tarkoituksellisella ja kontrolloidulla valittujen kohdesolujen stimuloimisella, joka saavutetaan molekulaaristen ja mekaanisten signaalien systemaattisella yhdistämisellä.[3]