Kubatšilaiset

Kubatšilaiset (omakielinen nimitys гIугъбуг,[1] gugbug) ovat Venäjällä Dagestanin Dahadajevin piirin Kubatšin taajamasta kotoisin oleva etninen ryhmä. Monet heistä ovat muuttaneet Dagestanin kaupunkeihin sekä Azerbaidžaniin, Keski-Aasiaan ja Venäjälle.[2]

Virallisesti kubatšilaisia pidetään dargeina ja heidän puhumaansa kielimuotoa kubatšia dargin kielen murteena. Eräiden tutkijoiden mukaan he ovat erillinen kansa ja heidän kielensä itsenäinen kieli. Kubatšilaiset itse katsovat, että heillä on oma kansallinen ja kielellinen identiteettinsä.[3]

Neuvostoliiton vuoden 1926 väestönlaskennan mukaan kubatšilaisia oli 2 600 henkeä. Nykyään heitä arvioidaan olevan noin 5 000 henkeä, joista 95 % puhuu kubatšia.[4] Venäjän vuoden 2002 väestönlaskennassa rekisteröitiin kuitenkin vain 88 kubatšilaista.[5]

Etninen historia
Kubatšin taajamaa.

Kubatšilaiset mainitaan historiallisissa lähteissä 500-luvulta alkaen. Tuolloin heistä käytettiin iranilaista nimitystä zirihgeranit ”panssaripaidan tekijät”. Sama merkitys on myöhemmällä turkkilaisella nimityksellä kubatšit. Zirihgeranin eli Kubatšin kylä oli yksi Kaukasian koillisosan keskuksista, joka maksoi veroa Persialle. Vuosina 738–739 sen valloittivat arabit ja vuonna 1396 Timur Lenkin joukot. 1200–1300-lukujen vaihteessa kylän asukkaat kääntyivät muslimeiksi. 1500–1600-luvuilla kubatšilaiset taistelivat itsenäisyydestään Kaitagin ja Kazikumuhin hallitsijoita vastaan. 1700-luvulla seudulle hyökkäsivät persialaisen Nadir-šaahin joukot. Vuonna 1813 Dagestan liitettiin Venäjään, minkä jälkeen Kubatši kuului Kaitagin–Tabasaranin piirikuntaan.[6]

Elinkeinot ja aineellinen kulttuuri

Kubatšilaisten perinteisiä elinkeinoja ovat erilaiset käsityöammatit. Maanviljelyn ja karjanhoidon merkitys oli vähäinen. Miehet harjoittivat metalli- ja kultasepänammatteja sekä käsittelivät kiveä, puuta ja luuta. Naiset kutoivat, ompelivat sekä valmistivat huopia ja jalkineita. Kubatšissa tuotetut taiteellisesti korkeatasoiset aseet, astiat ja korut tunnettiin laajalti koko Kaukasiassa ja sen ulkopuolella. Vuonna 1924 perustettiin kultasepänartteli, josta vuonna 1960 tuli yksi Dagestanin suurimmista taidekäsityöyrityksistä.[6]

Perinteisiä asumuksia ovat vuorten etelärinteille ahtaasti rakennetut monikerroksiset kivitalot, joiden alimpia kerroksia käytettiin karjasuojina ja varastoina. Asuinhuoneiden erikoisuus ovat eräänlaiset ”kotimuseot”, joihin on kerätty paikallisia ja Lähi-idän maissa valmistettuja metalliastioita sekä eri puolilta maailmaa tuotua keramiikkaa. Ruokavalion perustana ovat jauhot, liha ja maitotuotteet. Suosittuja ruokalajeja ovat vehnä- ja maissijauhoista valmistettu hinkal, erilaiset keitot ja täytetyt piirakat. Perinteiset kansanpuvut ovat nykyään jääneet pois käytöstä.[7]

Yhteiskunta ja henkinen kulttuuri

Yhteiskuntajärjestys perustui 1900-luvun alkuun saakka perhe- ja sukuyhteisöihin. Avioliitot solmittiin yleensä sukuyhteisön kesken. Serkkujen ja pikkuserkkujen väliset avioliitot olivat yleisiä. Huomattava merkitys oli naimattomien miesten seuroilla, joiden kokouksiin liittyi monimutkaisia seremonioita. Naisten asema oli heikko, mutta moniavioisuus harvinaista. Kyläyhteisö vastasi tapaoikeuteen ja islamilaiseen lakiin perustuneesta lainkäytöstä sekä kylän puolustuksesta ja suhteista ulkomaailmaan.[7]

Henkisen kulttuurin erityispiirteitä olivat miesten seuroissa ja häissä esitetyt rituaalitanssit. Suulliseen kansanperinteeseen on vaikuttanut erikoistuminen käsityöammatteihin. Juhlapäiviin kuuluu keväällä vietettävä uusivuosi.[7] Perinteinen uskonto on sunnalainen islam.[6] Sen rinnalla säilyi 1900-luvulle saakka myös luontoon liittyviä esi-islamilaisia uskomuksia.[8]

Lähteet
  • Pismennyje jazyki mira: Jazyki Rossijskoi Federatsii. Sotsiolingvistitšeskaja entsiklopedija. Kniga 2. Moskva: Academia, 2003. ISBN 5-87444-191-3. (venäjäksi)
  • Narody Rossii: entsiklopedija, s. 212. Moskva: Bolšaja Rossijskaja entsiklopedija, 1994. ISBN 5-85270-082-7. (venäjäksi)

Viitteet
  1. Pismennyje, s. 277
  2. Krasnaja kniga jazykov narodov Rossii: Entsiklopeditšeski slovar-spravotšnik, s. 34. Moskva: Academia, 1994. ISBN 5-87444-018-6. (venäjäksi)
  3. Pismennyje, s. 285–286
  4. Pismennyje, s. 277–279
  5. Vserossijskaja perepis naselenija 2002 goda. 4.1. Natsionalnyi sostav naselenija perepis2002.ru. Arkistoitu 6.2.2009. Viitattu 19.9.2010. (venäjäksi)
  6. Narody Rossii, s. 212
  7. Narody Rossii, s. 213
  8. Narody Rossii, s. 214
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.