Ksenija Balta

Ksenija Balta (s. 1. marraskuuta 1986 Minsk, Valko-Venäjän SNT, Neuvostoliitto) on virolainen yleisurheilija, jonka päälajit ovat pituushyppy ja seitsenottelu. Balta pitää hallussaan naisten 100 m ja 200 m juoksun sekä pituushypyn ulkoratojen Viron ennätyksiä, joiden lisäksi hän on hypännyt pituudessa myös sisäratojen Viron ennätyksen.

Mitalit
Ksenija Balta
Ksenija Balta
Maa:  Viro
Naisten yleisurheilu
Sisäratojen EM-kilpailut
Kultaa KultaaTorino 2009pituushyppy

Balta sijoittui Madridin EM-hallikilpailuissa 2005 14:nneksi viisiottelussa. Myöhemmin samana vuonna hän saavutti pronssia junioreiden EM-kilpailujen seitsenottelussa Kaunasissa tuloksella 5747 pistettä. Göteborgin EM-kilpailuissa 2006 hän putosi 100 metrin juoksun alkuerissä ja pituushypyn karsinnassa.

Balta karsiutui Pekingin olympialaisissa 2008 pituushypyn loppukilpailusta. Myöhemmin samana vuonna hän oli IAAF:n yleisurheilufinaalissa toinen pituushypyssä tuloksella 665 cm. Sisäratojen EM-kilpailuissa Torinossa 2009 hän voitti kultaa pituushypyssä halliennätyksellään 687 cm. Berliinin MM-kilpailuissa 2009 hän oli kahdeksas tuloksella 662 ja IAAF:n yleisurheilufinaalissa viides. Dohan sisäratojen MM-kilpailuissa 2010 hän sijoittui neljänneksi tuloksella 663. Saman vuoden Barcelonan EM-kilpailuissa hän karsiutui pituushypyn ja 200 metrin loppukilpailusta.

Balta sijoittui Portlandin MM-hallikilpailuissa 2016 pituushypyssä seitsemänneksi. Amsterdamin EM-kilpailuissa hän oli neljäs tuloksella 665 ja Rio de Janeiron olympialaisissa 2016 kuudes tuloksella 679. Belgradin EM-hallikilpailuissa 2017 hän oli pituushypyssä viides tuloksella 679. Lontoon MM-kilpailuissa 2017 hän karsiutui loppukilpailusta. Hän sijoittui pituushypyssä kahdeksanneksi Birminghamin sisäratojen MM-kilpailuissa 2018 ja kuudenneksi Berliinin EM-kilpailuissa 2018. Vuodelle 2021 siirretyissä Tokion olympialaisissa hän karsiutui pituuden loppukilpailusta.

Henkilökohtaiset ennätykset

Ulkoradat

LajiTulosPaikkaVuosi
100 m11,35Tartto2014
200 m23,05Arles2006
400 m54,98Kohila2013
800 m2.09,80Kaunas2005
100 m aj13,89Rakvere2005
Korkeus174Arles2006
Pituus687Tallinna2010
Kuula11,94Tallinna2005
Keihäs37,60Kaunas2005
Seitsenottelu6180Arles2006

Sisäradat

LajiTulosPaikkaVuosi
50 m6,35Kuressaare2008
60 m7,29Tallinna2016
400 m54,79Tallinna2005
800 m2.13,93Tallinna2005
60 m aj8,16Tallinna2010
Korkeus173Tallinna2006
Pituus687Torino2009
Kuula13,24Tallinna2015
Viisiottelu4105Tallinna2005

Lähteet

  • Ksenija Balta Kansainvälinen yleisurheiluliitto. (englanniksi)
  • Ksenija Balta Tilastopaja (vaatii kirjautumisen, maksullinen palvelu). (englanniksi)
This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.