Diadeemisifaka

Diadeemisifaka.

Kallo.

Diadeemisifaka on sifakoista suurikokoisin. Niiden paino on keskimäärin 6–8,5 kiloa. Ruumiin pituus on 500–550 mm ja hännän pituus 440–500 mm. Diadeemisifakan turkki on pitkä ja silkkimäinen. Väritys vaihtelee huomattavasti levinneisyysalueen eri osissa. Pää on tavallisesti valkoinen ja päälaelta niskaan kulkee musta kruunu. Karvaton naama on tummanharmaa tai musta ja silmät punaisenruskeat. Hartiat ja yläselkä ovat tummanharmaat vaalentuen alaselkään. Alaruumis ja häntä ovat vaaleanharmaat tai valkoiset. Hännän juuri saattaa olla kullankeltainen. Reidet ja käsivarret ovat oranssit tai kullankeltaiset. Kämmenet ja jalat ovat mustat. Rinta ja vatsa ovat valkoiset tai vaaleanharmaat. Tsinjoarivon alueen diadeemisifatkat ovat keskimääräistä kevyempiä ja väritykseltään tummempia.[3]

Diadeemisifakan levinneisyysalue kuuluu sifakojen suurimpiin. Se käsittää osia Madagaskarin itä- ja koillisosista. Etelässä levinneisyysalue rajoittuu Onivejokeen. Pohjoinen raja tunnetaan paljon huonommin. Mahdollisesti se kulkee Mananarajoella. Historiallinen levinneisyysalue ulottuu vielä pohjoisemmaksi Antainambalanajoelle.[1]

Lajia tavataan Madagaskarin itäosien sademetsissä. Paikoitellen sitä esiintyy pienilläkin metsälaikuilla.[1] Korkeimmillaan sitä tavataan noin 1 700 metriin saakka. Tavallisimmin esiintymisalueet ovat yli 700 metrin korkeuksilla.[3]

Diadeemisifakat liikkuvat pääosin puissa. Ne ovat päiväaktiivisia ja ne muodostavat useita uroksia ja naaraita käsittäviä ryhmiä. Yhdessä ryhmässä yksilöitä on tavallisesti kahdesta kahdeksaan yksilöä. Aikuisia uroksia on tavallisesti yksi tai kaksi ja naaraita yhdestä kolmeen. Ryhmät puolustavat 20–80 hehtaarin kokoista kotialuettaan, jonka partioimiseen käytetään huomattavasti aikaa. Päivittäin diadeemisafakat kulkevat 987–1629 metriä. Alue merkitään hajumerkein. Eri ryhmien kotialue ei yleensä ole päällekkäinen, eivätkä aluettaan puolustavat ryhmät tavallisesti kohtaa tosiaan.[1] Ajoittain esiintyy kuitenkin eri ryhmien välistä aggressiota. Diadeemisifakat tekevät useita erilaisia äännähdyksiä. Äännähdyksiä käytetään ryhmän koossapidossa, sekä hälyttämään mahdollisista uhista.[3]

Diadeemisifakat käyttävät ravinnokseen nuoria lehtiä, hedelmiä, hedelmien siemeniä ja kukkia.[3] Sadekaudella marraskuun ja huhtikuun välillä hedelmät ja siemenet muodostavat ravinnosta yli 80 %. Kuivalla kaudella toukokuusta lokakuuhun niiden osuus on vai 20 %.[1]

Diadeemisifaka on suhteellisen suurikokoinen ja sillä ei ole kovin montaa petoeläintä. Suurin uhka on fossa, joka voi etenkin rajoittuneella levinneisyysalueella uhata kokonaisia kantoja. Suuret petolinnut saattavat uhata nuoria yksilöitä[1], mutta varmasti niiden ei tiedetä saalistavan diadeemisifakoja.[1]

Diadeemisifakat parittelevat marraskuun ja tammikuun välillä. Naaraat ovat vastaanottavaisia korkeintaan muutamana päivänä vuodesta. Tiineys kestää 179 päivää. Poikasia on kerrallaan yksi ja se syntyy toukokuun ja heinäkuun välillä.[1] Poikanen kulkee emonsa mukana pitäen aluksi kiinni sen vatsapuolesta ja siirtyen kasvaessaan selkäpuolelle.[3] Sukukypsiksi noin viisivuotiaina tulevat urokset muuttavat naapuriryhmään. Naaraat saattavat pysyä saman ryhmän mukana. Luonnossa Diadeemisifakat voivat elää yli 25-vuotiaiksi.[1]

Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto eli IUCN on luokitellut diadeemisifakan äärimmäisen uhanalaiseksi lajiksi. Kantojen uskotaan olevan laskussa ja sen levinneisyysalue on laikuttainen. Itä-Madagaskarin sademetsiä uhkaa kaskiviljely ja puunhakkuut. Elinympäristöjen tuhoutumisen ohella lajia uhkaa metsästys ruuaksi. Joskus niitä pyydetään myös lemmikeiksi.[1]

Laji kuuluu CITES-sopimuksen liitteeseen I. Sitä tavataan kolmen kansallispuiston ja kolmen erityissuojelualueen alueella. Vuosina 2006–2008 joitakin yksilöitä päästettiin Analamazaotran alueelle, josta laji oli aikaisemmin kadonnut ja kanta siellä on sittemmin kasvanut.[1]