Ajanlasku

Ajanlasku tai kronologia tarkoittaa menneiden ja tulevien tapahtumien ajallisten suhteiden määrittämistä arjen ja historian näkökulmasta. Ajanlaskentaan käytettävää järjestelmää kutsutaan kalenteriksi. Ajanlaskennalla on ollut suuri merkitys kaikille järjestäytyneille yhteiskunnille. Sitä käytetään ennustamaan jaksoittain toistuvia luonnon tapahtumia ja kiertoja sekä ihmisten välisen yhteistyön suunnitteluun. Ajanlasku toimii myös kulttuurisen identiteetin rakentajana, sillä ajanlasku aloitetaan aina jostakin kulttuurin itseymmärrykselle merkittävästä tapahtumasta.

Määritelmä

Ajanlasku ja ajan mittaaminen erotetaan yleensä toisistaan siten, että ajanlaskussa on kysymys vuorokautta pidempien yksiköiden kuten kuukausien ja vuosien muodostamasta järjestelmästä, mutta vuorokautta lyhemmät yksiköt kuuluvat ajan mittaamisen ja aikajärjestelmän alaan.[1]

Tarve

Ajan käytön yleisin tarve on luonnonkiertokulkujen ennustaminen, esimerkiksi sen, milloin Aurinko laskee. Toinen käyttökohde on ihmisten välisen yhteistoiminnan suunnittelu. Nämä tarpeet yhdessä ihmisen eliniän kanssa ovat johtaneet nykymuotoiseen ajanlaskentaan, jossa suurin yksikkö on vuosi eli Maan kiertoaika Auringon ympäri ja siten vuodenaikojen vaihtelu. Kaksi muuta keskeisintä kiertoa ovat Kuun kierto Maan ympäri ja Maan pyöriminen akselinsa ympäri. Yksiköiden määrittelyn ongelmat johtuvat siitä, että näiden keskinäiset suhteet eivät ole kokonaislukuja, mutta kuitenkin halutaan, että jaksolliset tapahtumat sijoittuvat aina samaan kohtaan aikajaksoa.

Kuukalenteri ja aurinkokalenteri

Nykyisin käyttämässämme ajanlaskussa kuukaudet eivät enää olekaan yhtä pitkiä kuin Kuun todellinen kiertoaika; sitä vastoin karkausvuosien avulla kalenterikuukaudet saadaan pysymään tuhansien vuosien ajan samana vuodenaikana. Tällaista kalenteria sanotaan aurinkokalenteriksi. Sen sijaan kuukalentereissa kuukausi alkaa aina uudenkuun aikaan, mutta kalenterikuukaudet eivät satu aina samaan vuodenaikaan. Monissa kulttuureissa on käytetty myös yhdistettyä kuu-aurinkokalenteria eli lunisolaarista kalenteria, joissa kuukausi vaihtuu aina uudenkuun aikaan, mutta määrävälein vuoteen lisätään ylimääräinen kuukausi, jotta kalenterikuukaudet pysyvät aina suunnilleen samana vuodenaikana.

Historia
Kesäkuu. Suomalaista alkuperää oleva Turussa käytetty pyhimyskalenteri vuosilta 1340-1360.

Varhaisimmat säilyneet kalenterit

Varhaisin kuukalenteriksi tulkittu löytö on Ranskasta löydetty, 28 000 eaa. ajoitettu Cro-Magnonin ihmisen kaivertama luu. Varhaiseksi kalenteriksi on tulkittu myös 11 000 eaa. ajoitettu Ranskan La Placardista löydetty kotkanluusta tehty kalenteri. Varhaisin tiedetty vuosiluku on Egyptistä 4241 eaa. Varhaisimmat nilometrit ja kalenterit taas on ajoitettu 4000 eaa.[2]

Eri kulttuureissa

Kaikissa kulttuureissa on olemassa jonkinlainen tapa mitata ja jaotella aikaa. Ajanlaskun nollahetki on eri kulttuureissa yleensä määritelty jonkin kyseisen yhteiskunnan historiallisen tapahtuman mukaan.

Muinaisessa Egyptissä oli jo varhain käytössä aurinkokalenteri. Egyptiläisen kalenterin mukaan vuodessa oli 365 päivää. Egyptin vanhin tunnettu päivämäärä on vuodelta 4236 eaa. Sen ajanlasku alkoi kyseisestä vuodesta. Egyptiläiseen kalenteriin pohjautuvat nykyisinkin käytössä olevat koptilainen ja etiopialainen kalenteri.

Vanha kiinalainen kalenteri on tyypillinen kuu-aurinkokalenteri. Siinä vuoden pituus oli 354 päivää eli 12 kuukautta, jotka alkavat aina uudenkuun aikaan. Määrävälein vuoteen lisätään 13. kuukausi, jotta kalenterikuukaudet pysyvät aina suunnilleen samana vuodenaikana.

Juutalaiset käyttivät jonkin aikaa Egyptistä lähtöään ajanlaskun alkukohtana (2 Moos). Nykyisinkin uskonnollisissa yhteyksissä käytetty juutalainen ajanlasku alkaa maailman luomisesta, joka ajoitetaan Talmudin kronologian perusteella tapahtuneen 3760 eaa. Vuoden 2006 syyskuussa alkoi juutalainen vuosi 5767. Juutalaisten vuoden pituus oli 354 päivää. Samoin kuin Kiinassa, lisättiin vuoteen juutalaisessakin kalenterissa määräajoin 13. kuukausi. Tämä tehdään kahdeksan kertaa 19 vuotta kestävän jakson eli Metonin jakson kuluessa.[3] Tämä seikka on vaikuttanut kristittyjenkin noudattamaan pääsiäisen määrittelyyn, sillä sen ajankohta riippuu sekä kevätpäiväntasauksesta että kuunvaiheista.

Antiikin Kreikan eri kaupunki­valtioissa oli käytössä useita toisistaan poikkeavia kalentereita. Kiinalaisen ja juutalaisen kalenterin tavoin useimmat niistäkin olivat kuu-aurinko­kalentereita, joissa vuoden pituus oli 354 päivää eli 12 kuukautta, mutta määrä­ajoin vuoteen lisättiin kolmas­toista kuukausi, jotta kuukauden pysyivät suunnilleen samana vuoden­aikana. Vuosilukujen sijasta kreikkalaiset käyttivät neli­vuotisia olympiadeja ja niiden järjestyslukuja. Olympiadit laskettiin vuodesta 776 eaa., ensimmäisen olympiadin ensimmäisestä vuodesta, jolloin pidettiin ensimmäiset Olympian kisat, joista on säilynyt kirjoitettuja tietoja.

Hellenistisen kauden Syyrian seleukidinen ajanlasku alkoi vuonna 312 eaa. Myös juutalaiset käyttivät sitä makkabialaisaikana.

Roomalaiset aloittivat jossakin vaiheessa ajanlaskun arvioidusta Rooman synnystä (n. 753 eaa.) Roomalaisten vuoden pituus oli alkujaan 304 päivää ja se muutettiin kalenteriuudistuksessa vuonna 700 eaa. 355 päiväksi. Julius Caesar uudistutti roomalaisten ajanlaskun Egyptistä saatujen tietojen pohjalta Juliaaniseksi ajanlaskuksi 1. tammikuuta 45 eaa. Muutoksen jälkeen vuoden pituus oli keskimäärin 365 1/4 päivää. Caesarin muutoksen vuoksi vuotta 46 eaa. kutsuttiin "sekaannuksen vuodeksi", koska sen vuoden pituus oli ajoittamisen vuoksi 445 päivää (vuoteen lisättiin 80 päivää).

Islamilainen kalenteri on puhdas kuukalenteri. Siinä vuosi on aina 354 tai 355 päivän eli 12 kuukauden pituinen. Täten kuukausi vaihtuu aina uudenkuun aikaan, mutta eri kuukaudet, esimerkiksi ramadan, eivät satu aina likimainkaan samaan vuodenaikaan vaan kiertävät noin 33 vuoden kuluessa kaikkien vuodenaikojen ympäri. Islamilainen ajanlasku alkaa siitä päivästä, jolloin profeetta Muhammedin katsotaan paenneen Mekasta Medinaan. Juliaanisessa kalenterissa päivä oli 16. heinäkuuta 622 jaa.[4]

Tehdessään pääsiäisen aikataulukkoa 500-luvun alussa apotti Dionysius Exiguus alkoi laskea vuosia olettamastaan Kristuksen syntymästä.[5] Vuosi 754 a.u.c. (ab urbe condita eli kaupungin (Rooman) perustamisesta) tuli uuden ajanlaskun vuodeksi 1. Kuukausien ja päivien osalta sen sijaan noudatettiin yhä roomalaisilta periytynyttä juliaanista kalenteria, joten esimerkiksi kristillisen ajanlaskun päiviä ja kuukausien pituuksia ei muutettu, joten esimerkiksi tammikuun 1. päivä 600 jaa. vastasi roomalaisen ajanlaskun mukaan tammikuun 1. päivää 1353 a.u.c.

Länsimaissa nykyään käytössä oleva gregoriaanisen kalenterin on laatinut 1500-luvulla paavi Gregorius XIII, ja se perustuu Julius Caesarin käyttöön ottamaan juliaaniseen kalenteriin. 500-luvulta lähtien ajanlasku aloitettiin Jeesuksen arvioidusta syntymävuodesta. Sitä ennen vuodet saatettiin laskea Rooman kaupungin perustamisesta (Ab urbe condita) tai konsulien mukaan.

Paavi Gregorius uudisti kalenteria vuonna 1582. Koska vuoden pituus todellisuudessa on hieman lyhempi kuin juliaanisen ajanlaskun edellyttämä 365 1/4 vrk, kevätpäiväntasaus oli aikojen kuluessa ehtinyt siirtyä maaliskuun 21. päivästä saman kuun 11. päivään. Tämän korjaamiseksi ja saadakseen vuoden juhlapäivät kohdalleen hän määräsi, että tuon vuoden lokakuun 4. päivän jälkeen tuli suoraan 15. päivä. Lisäksi vastedes oli karkauspäivä jätettävä pois silloin, kun vuosiluku on täysiä satoja mutta ei jaollinen 400:lla.[6] Tähän mennessä se onkin jätetty pois vuosina 1700, 1800 ja 1900, mutta ei vuosina 1600 ja 2000. Uudistus otettiinkin paavin määräämänä aikana käyttöön katolisissa maissa, mutta protestanttisissa ja ortodoksisissa maissa uuteen ajanlaskuun siirryttiin paljon myöhemmin, esimerkiksi Englannissa 1752, Ruotsissa ja Suomessa 1753[7] ja Venäjällä vasta 1918.

1792 Ranskassa tehtiin vallankumouksen jälkeen lyhytaikaiseksi jäänyt kalenteriuudistus, ns. "Järjen kalenteri", vallankumouskalenteri eli tasavaltalainen kalenteri, jossa oli 30-päiväisiin kuukausiin perustuva kalenteri, johon vuoden lopussa lisättiin viisi (karkausvuosina kuusi) ylimääräistä vapaapäivää. Siinä ajanlasku aloitettiin vuodesta 1792. Viikossa oli 10 päivää ja kuukaudessa oli täten 3 viikkoa. Napoleon palautti gregoriaanisen kalenterin 1806.[8]

Primstav

Yksinkertaisessa viikkokalenterilaitteessa eli reikäkalenterissa on kaiverrettu sopivaan sauvaan reiät jokaiselle viikonpäivälle. Joka aamu on sitten siirretty puunaula uuteen reikään. Luoteis-Siperian alkuperäiskansa ostjakkien tiedetään käyttäneen sellaista reikäkalenteria, jossa oli seitsemän reikää: kuusi arkipäiville ja yksi pyhäpäivälle. Vain pyhäpäivällä oli nimi. Reikäkalenteria kehittyneempi on norjalainen pykäläkalenteri (primstav), jossa kalenterivuosi jakautuu neljään 13 viikon jaksoon. Pykäläkalenterissa on kaksi tai neljä merkkireunaa. Viikkoon perustunut ja kuun vaiheista erillinen ajanlasku on ollut Pohjoismaissa käytössä ennen nykyistä kirkolliselle pohjalle rakentuvaa kalenteria. Sauvan muotoisista kalentereista kehittynein on riimusauva. Sen avulla pystyttiin laskemaan myös pääsiäisen vuotuinen sijainti.[9]

Lähteet

Viitteet
  1. Oja, Heikki: Aikakirja 2007, s. 21. Helsinki: Helsingin yliopiston almanakkatoimisto, 2007. ISBN 952-10-3221-9. Teoksen verkkoversio (viitattu 22.4.2010). (Arkistoitu – Internet Archive)
  2. David Ewing Duncan, "Kalenteri"
  3. Oja s. 54
  4. Oja, s. 57-59
  5. Oja, s. 35
  6. Oja, s. 44-46
  7. Oja, s. 46-48
  8. Oja, s. 63-64
  9. Vilkuna, Kustaa: Vuotuinen ajantieto. Vanhoista merkkipäivistä sekä kansanomaisesta talous- ja sääkalenterista enteineen, s. 358-363, 365-366. Otava, 1983. ISBN ISBN 951-1-01041-7.

    Aiheesta muualla
    • Convert a date, Tämä päivä eri kalentereissa ja laskuri, CalendarHome.com (englanniksi)
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.