Kristillinen taide
Kristillinen taide on uskonnollista taidetta, joka sisältää kristinuskolle ominaisia teemoja ja kuvastoa. Kristillisen taiteen muodot vaihtelevat eri kirkkokuntien ja aikakausien välillä. Lähes kaikki kristilliset yhteisöt kuitenkin käyttävät taidetta jossain määrin välittääkseen uskonnollisia tunteita ja viestejä.
| Osa artikkelisarjaa: |
| Kristillinen kulttuuri |
|---|
 |
|
|
|
|
|
|
| Osa artikkelisarjaa |
| Kristinusko |
|---|
 |
_British_Museum.jpg.webp)
Kaikkien eri kirkkokuntien taiteelle yhteistä kuvastoa ovat etenkin Jeesusta ja hänen elämänvaiheitaan ja opetuslapsiaan käsittelevät aiheet. Myös Vanhan testamentin kuvaamat tapahtumat ja henkilöt ovat kristillisessä taiteessa yleisiä aiheita. Etenkin katolisen kirkon ja ortodoksisen kirkon piirissä myös Neitsyt Maria ja kirkon kanonisoimat pyhimykset ovat keskeisiä hahmoja.
Kristillisen taiteen synty ja edeltäjät
Kristillisen taiteen syntyyn vaikuttivat muun muassa seuraavat asiat. Ensinnäkin juutalaisuus kielsi kuvan teon Jumalasta.[1] Toiseksi Egyptissä oli palsamoitujen ruumiiden kasvoliinaan maalattu vainajan kasvot. Tämä oli tärkeä kristillisen taiteen edeltäjä. Kolmanneksi tapa, jolla antiikin myyttejä kuvattiin, vaikutti kristilliseen taiteeseen.
Antiikin myyttien mukaan Orfeus oli palannut manalasta. Orfeus kuvattiin nuorena parrattomana miehenä, jolla oli hartioillaan lammas. Tämä kuva-aihe siirtyi suoraan kristinuskon Kristus ja hyvä paimen -teoksiin. Ne ovat vanhimpia kuvia Kristuksesta.[2] Myös riikinkukko siirtyi suoraan pakanallisesta eli ei-kristillisestä kuvastosta kristilliseen. Sitä käytettiin haudoissa symboloimaan iankaikkista elämää.
Katakombitaide – vainotun kristinuskon taide
Katakombi on maanalainen hautakäytävä tai hauta-alue. Vainotut kristityt kokoontuivat usein niissä. Katakombien seiniltä löytyy vanhin kristillinen taide. Se ei tarkoittanut suuria eikä taiteellisesti korkeatasoisia teoksia, vaan yksinkertaisia seinäpiirustuksia, jotka kuvasivat kristittyjen uskoa. Ne olivat samalla uskontunnustuksia, eli symbolien käyttö oli keskeistä. Tyypillinen kuva tässä mielessä oli kala, koska kala-sana on kreikaksi ”Ikthys”, joka sisältää alkukirjaimet alkukristillisestä uskontunnustuksesta ”Jeesus Kristus, Jumalan Poika, Pelastaja”.
Katakombitaiteessa karitsa oli yleinen kuva-aihe ja se kuvaa Kristuksen uhrikuolemaa. Kolmas tärkeä aihe oli kyyhkynen oliivipuun oksa suussa. Kyyhkynen toi Nooalle tiedon vedenpaisumuksen loppumisesta,[3] joten tämä kuva-aihe kuvaa toivoa. Vanhatestamentillinen Joona ja valas -aihe oli myös yleinen katakombeissa. Se viittaa Kristuksen ylösnousemukseen (Joona oli kolme päivää valaan vatsassa,[4] Jeesus kolme päivää kuolleena).[5][6] Ihminen kädet ylhäällä on tyypillinen kuva alkukristillisyydessä. Se on juutalainen rukousasento.[7]
Katakombeista löytyy Jeesuksen Kristuksen kuvia vain vähän. Kristus-monogrammi eli khii-roo-tunnus oli sen sijaan yleinen (muodostuu kreikankielisen Kristus-sanan (XPIΣTOΣ) kahdesta ensimmäisestä kirjaimesta).
Kirkkoisä Klemens Aleksandrialaisen (200-luvulla) suositus kristillisiksi tunnuksiksi olivat kala, laiva, ankkuri ja kyyhkynen.
Konstantinolainen käänne – kristinuskon ja Rooman valtakunnan yhteistyö
Rooman keisari Konstantinus Suuri alkoi ensimmäisenä suosia kristinuskoa. Kasteen Konstantinus otti vasta kuolinvuoteellaan. Hyvin samanlaista kuvaa levitettiin myöhemmin Kiovan ruhtinaan Vladimirin kasteesta vuonna 988.
Venäjällä korostettiin Vladimirin asemaa käyttämällä samanlaisia kuvia:
- Konstantinus Suuren kaste – Kiovan ruhtinaan Vladimirin kaste
- Konstantinus Suuri ja äitinsä Helena – Vladimir ja isoäitinsä Olga
Vuonna 325 Konstantinuksen koollekutsumassa Nikean kirkolliskokouksessa päätettiin, että Kristusta sai kuvata vain ihmisen hahmossa.
Mulviuksen sillan taistelu (missä Konstantinus Suuri voitti kilpailijansa Rooman keisariudesta) paikallistuu antiikin astrologiassa ajankohtaan, jolloin tähtikuviot olivat härkä, kotka, ihmishahmoinen jumala sekä leijona. Näitä alettiin käyttää evankeliumien kirjoittajien tunnuksina:
Ristiinnaulittua Jeesusta alettiin kuvata vasta 400-luvulla. Risti muodostui nopeasti Kristuksen lunastustyön ja kuoleman voittamisen merkiksi.
Idän kirkko
Antiikki
Aluksi Jeesus kuvattiin lyhyttukkaisena parrattomana nuorukaisena (kuten Orfeusta oli kuvattu). Toisen perinteen mukaan hänet kuvattiin parrakkaana ja tummatukkaisena (muistutti antiikin filosofeja; tämä tapa oli suosittu idässä).
Antiikin hedelmällisyysriittien kuvasto: viinirypäleet ja -köynnökset, viini ja viininpoljenta, ”pikkuenkelit” (putto-hahmot eli pulleat alastomat pikkupojat pienillä siivillä) sekä riikinkukko siirtyivät suoraan kristinuskon kuvastoksi esittäen paratiisia ja sen yltäkylläisyyttä, ylösnousemista ja ehtoollista.
Bysantti
- Pääartikkeli: Bysantin taide
500-luku oli Bysantissa loiston aikaa. Keisarina oli Justinianus I ja hänen puolisonsa oli Theodora. He rakennuttivat Konstantinopoliin Hagia Sofia -kirkon, joka oli omana aikanaan jättiläismäinen (kupolin halkaisija on 31 metriä ja se on 56 metrin korkeudessa).[8]
Mosaiikkityö oli näyttävä ja kestävä tapa tehdä kuvia kirkkoihin. Mosaiikkityö tehdään pienistä keraamisten laattojen paloista (palojen koko on noin sentti kertaa sentti). Vaivalloisuutensa ja kalleutensa vuoksi mosaiikkeja tehtiin yleensä vain kirkon arvokkaimpiin osiin.
Kun kristinusko oli levinnyt hoviin ja keisariin asti, alettiin myös Jeesusta kuvata hoviasussa kruunu päässä.
Koillis-Italian Ravennasta tuli suuri kirkkotaiteen keskus, kun Bysantin joukot valtasivat sen ja sinne rakennettiin upeasti tehtyjä kristillisiä mosaiikkitöitä.[8]
Pallon päällä istuva Kristus kuvaa Kristusta kaikkivaltiaana maailman hallitsijana.
Ympyrä on kaikkeuden ja iankaikkisuuden vertauskuva. Neliö kuvaa maailmaa. Neliömäinen sädekehä ihmisen pään ympärillä kuvaa sitä, että kuvan henkilö oli kuvan tekohetkellä elossa.
Ikonoklasmi eli kuvakielto tai kuvainraasto syntyi Bysantissa 700-luvulla. Sen aloitti keisari Leo III vuonna 730. Perusteena oli väite, että kuvia palvottiin. Kaikki ihmistä esittävät pyhät kuvat tuhottiin ja korvattiin risteillä ja ornamenteilla (= geometrinen ja symmetrinen koriste). Kuvien tekijöitä ja munkkeja vainottiin, jopa munkinpuku kiellettiin. Ravenna ei kuulunut siihen aikaan enää Bysanttiin, joten sen taideaarteet säilyivät.[9]
Ikonit
Ikoni tarkoittaa kristillisessä merkityksessä ortodoksisella tavalla maalattua pyhää kuvaa (sana tulee kreikan kielestä). Ikonin tarkoitus aikoinaan oli synnyttää rukouksen mieltä ja opettaa lukutaidotonta kansaa. Ikonimaalaus ei ole kopiointia, vaan saman aiheen toistoa (kuvaa voi muokata hieman).[10]
Maria-ikoneissa on kirjaimet MP (=Mater) ja θV (=θeou) eli ”Jumalan Äiti”.
Jeesus-ikoneissa on kirjaimet IC (=Iesous) ja XC (=XPIΣTOΣ) eli ”Jeesus Kristus”.
Venäjällä Marian kunnioittamisesta tuli hyvin suosittua, koska se sulautui vanhaan maan äiti -kulttiin.
Venäjällä ja yleensäkin ortodoksisessa maailmassa on tyypillistä, että ikoneja suudellaan.
Kristus käsittätehty on ikoni, jossa on Kristuksen kasvot valkoisessa liinassa. Perimätiedon mukaan Jeesus kuivasi kasvonsa liinaan, johon jäi sitten hänen kasvojensa kuva.[11]
Läntisen kristillisen kuvataiteen historia
Keskiaika
Rooman valtakunnan sorruttua ja kansainvaellusten tuotua suuria määriä pakanallisia ei-kristittyjä germaani- ja muita kansoja kristilliselle alueelle alkoi kirkolla suuri lähetysurakka. Tätä tehtävää suorittivat erityisesti benediktiiniläismunkit. Koska kansa oli lukutaidoton, kirkon seinien ja sisäkaton maalauksista kansa oppi perusasioita Raamatusta ja pyhimysten elämästä (jumalanpalvelus oli latinaksi). Kirkkomaalauksista käytettiin nimitystä ”köyhien Raamattu” (latinaksi Biblia pauperum).
Keskiajalle oli tyypillistä symbolistinen taide eli tärkeintä ei ollut kuvan vastaavuus alkuperäiseen ihmiseen, vaan se, mitä sanomaa kuva pystyi kertomaan. Osana tätä oli arvoperspektiivi eli tärkeät asiat ja ihmiset maalattiin muita suurempina.
Keskiajalle kristinusko vaikutti voimakkaasti ihmisten ja koko yhteiskunnan arvomaailmaan. Tästä käytetään termiä keskiajan katolinen yhtenäiskulttuuri. Tärkeintä ei ollut maallinen elämä, vaan pyrkiminen tuonpuoleisuuteen. Ihminen kuvattiin hoikkana, jopa laihana, ja kalpeana – askeettisuuden ihannointi näkyi kuvakielessä. Esimerkiksi Pyhä Katariina Sienalainen (1347–1380) luokiteltaisiin nykyään varmaankin anorektikoksi.
Italialainen Giotto (1267–1337) oli ensimmäinen, joka alkoi keskiajalla kuvata ihmisiä todentuntuisesti. Hän oli täten tärkeä renessanssin edeltäjä.
Renessanssi
Renessanssi (noin 1450–) tarkoitti antiikin ”uudelleen syntymistä” (ranskaa). Tällöin palattiin todentuntuisuuteen eli anatomisesti oikeaan ihmisen kuvaamiseen (kuten antiikin kreikkalaisissa patsaissa). Ihmisyyden korostaminen näkyi ihmisen voimakkuuden ja lihaksisuuden korostuksessa. Kuuluisia renessanssitaiteilijoita olivat muun muassa Michelangelo, Rafael ja Leonardo da Vinci. Tuon ajan paavit, piispat ja luostarit tilasivat heiltä paljon kristillistä taidetta.[12]
Uskonpuhdistus
1500-luvun protestanttinen reformaatio (tärkein reformaattori oli luterilaisen kirkon perustaja Martti Luther) pyrki selkiyttämään kirkkotilaa. Varsinkin reformoitu kirkko (Jean Calvin; Sveitsi, Hollanti, Skotlanti) pyrki hyvin pelkistettyyn ja paljaaseen kirkkotilaan. Joissain kirkoissa oli alttaritaulun sijaan raamatuntekstejä, esimerkiksi kymmenen käskyä.[13]
Reformaatioon liittyen oli länsi- ja keski-Euroopassa kuvainraastajien aika. He olivat ääriprotestantteja, jotka halusivat puhdistaa kirkot paitsi katolisesta opista, myös katolisesta kirkkotaiteesta. He särkivät pyhimysten patsaita ja yrittivät tuhota kirkkojen seinämaalauksia. Vähemmän tuhoisa ja yleinen tapa monessa protestanttisessa kirkossa oli se, että katolisen ajan kirkkomaalaukset maalattiin piiloon (varsinkin niin sanotun puhdasoppisuuden aikana 1500-luvun lopussa ja 1600-luvulla; näitä on myöhemmin pystytty palauttamaan).
Barokki
Barokin ajalla 1600-luvulla oli tyypillistä mahtavuus, raskaus, koristeellisuus ja spiraaliliike. Katolinen kirkko oli aloittanut vastahyökkäyksen protestantismia vastaan ja erityisesti protestantiselta uskolta takaisin valloitetuille alueille rakennettiin monia barokkityyppisiä kirkkoja (näin esimerkiksi Tšekissä). Katoliset barokkikirkot olivat usein äärimmäisen koristeltuja.
Yleisiä piirteitä läntisestä kristillisestä kuvataiteesta
Mandylion eli Pyhän Veronican liina tai hikiliina on lännessä samassa asemassa kuin ”Kristus käsittätehty” idässä. Legendan mukaan Veronica tarjosi ristiään kantavalle Jeesukselle liinaa, johon Jeesus pyyhki hikiset kasvonsa.[14] Liinaan jäi Jeesuksen kasvojen kuva. Samaan pyrkimykseen nähdä Jeesuksen oikeat kasvot liittyy myöhemmin Torinon käärinliina. Monet uskovat sen syntyneen Jeesuksen ylösnousemisen yhteydessä. Tieteellisten tutkimusten mukaan Torinen käärinliina on peräisin keskiajalta.
Kuninkaiden kumarrus ja Jeesus-lapsi on hyvin yleinen kuva-aihe läntisessä kristillisyydessä (kuninkaat = kolme itämaan tietäjää).[15] Keskiajalla varsinkin pohjois-Saksa oli kolmen kuninkaan palvonnan keskus. Kölnin tuomiokirkossa uskottiin olevan kolmen kuninkaan pyhäinjäännöksiä eli reliikkejä. Kun kristinusko levisi Pohjoismaihin, Ruotsin vaakunaan tuli kolme kruunua (Tre Kronor).
Keskiajalla maalauksissa ja veistoksissa kuvattiin usein pyhimyksiä ja apostoleja. Pyhät henkilöt tunnisti kuvissa heidän päätään tai koko vartaloaan ympäröivästä pyöreästä, soikeasta tai ristin muotoisesta sädekehästä. Apostolit puolestaan tunnisti heidän attribuuteistaan: Pietari (avain), Paavali (miekka), Andreas (Andreaksen risti), Jaakob vanhempi (pyhiinvaeltajan puku, sauva ja simpukankuori tai esitetty ratsastajana), Johannes (bysanttilaisessa taiteessa parrakas vanhus, länsimaisessa parraton ja lempeäkasvoinen, kädessä kalkki, josta nousee käärme), Filippus (ristisauva tai Antoniuksen risti), Bartolomeus (kirja ja veitsi, joskus nyljetty ihmisennahka), Tuomas (peitsi ja suorakulma), Matteus (kukkaro, piilukirves tai miekka), Jaakob nuorempi (vanutusjousi, nuija, sauva tai lippu), Juudas Iskariot (kukkaro) sekä Mattias (peitsi ja kirves).[16]
Triptyykki tarkoittaa kuvaa, joka on jaettu kolmeen lohkoon. Triptyykin taustana ovat keskiaikaiset alttarikaapit, joissa kahdella sivulohkolla voitiin peittää keskiosa, joka oli näkyvillä vain suurina juhlapäivinä.
Taide on ollut aina oman aikansa kuvaaja. 1700-luvun valistuksen ja tieteen nousun aikakausi (muun muassa 1600-luvun Isaac Newtonin vaikutus) näkyy muun muassa William Blaken töissä.
Moderni kristillinen kuvataide
Modernin kuvataiteen synty 1800- ja 1900-luvuilla (muun muassa impressionismi, ekspressionismi, kubismi, surrealismi, pop-taide…) tarkoitti uusien taidekäsitysten syntyä. Vanhat kristilliset kuva-aiheet ovat kuitenkin pitäneet pintansa. Monet taiteilijat haluavat esitellä oman näkemyksensä länsimaisen taidehistorian klassisista, kristillisistä aiheista (erityisesti ristiinnaulitsemisesta). Esimerkki tästä on Marc Chagallin työ Valkoinen ristiinnaulitseminen (1938)[17]. Salvador Dalí on maalannut paljon kristillisaiheisia töitä, esimerkiksi kaksi surrealistista ristiinnaulitsemista[18][19].
Katso myös
Lähteet
Kirjallisuus
- Due, Andrea & Laboa, Juan Maria: Kristinusko 2000 vuotta. Helsinki: Kirjapaja, 1998.
- The Catholic Encyclopedia - http://www.newadvent.org/cathen/
- http://www.ort.fi/sivut_ortodoksisuus/kirkkotaide/ikonitaide.php (Arkistoitu – Internet Archive)
- http://www.ortodoksi.net/tietopankki/esineet/ikonit/kasittatehty_kristus.htm (Arkistoitu – Internet Archive)
Viitteet
- 2.Moos. 20:4
- Due & Laboa 1998, s. 28.
- 1. Moos. 8:6–12
- Joona 2:1
- Luuk. 18:31–34
- Luuk. 24:1–8
- Ps. 63:4–5
- Due & Laboa 1998, s. 88-91.
- Peltomaa, Laulaja, Muola ym.: Uskonnon käsikirja, s. 390. Opintoverkko, Kariston kirjapaino Oy 2009.
- http://www.ort.fi/sivut_ortodoksisuus/kirkkotaide/ikonitaide.php (Arkistoitu – Internet Archive)
- http://www.ortodoksi.net/tietopankki/esineet/ikonit/kasittatehty_kristus.htm (Arkistoitu – Internet Archive)
- Andrea Due ja Juan Maria Laboa: Kristinusko 2000 vuotta, s. 200-203. Kirjapaja, Helsinki 1998.
- Peltomaa, Laulaja, Muola ym.: Uskonnon käsikirja, s. 391. Opintoverkko, Kariston kirjapaino Oy 2009.
- Andrea Due ja Juan Maria Laboa: Kristinusko 2000 vuotta, s. 27. Kirjapaja, Helsinki 1998.
- Matt. 2:1–12
- Valkeapää, Leena (toimitus): Taidehistorian sanasto Jyväskylän yliopisto - Taidehistoria. Viitattu 24.9.2019.
- http://www.abcgallery.com/C/chagall/chagall98.html
- http://en.wikipedia.org/wiki/File:Christ_of_Saint_John_of_the_Cross.jpg
- http://panathinaeos.files.wordpress.com/2009/04/dali1.jpg
