Kristiina

Kristiina otti valtaistuimen vastaan 8. joulukuuta 1644, jolloin Ruotsi oli edelleen osallisena kolmikymmenvuotisessa sodassa (1618–1648). Ruotsin joukkoja 1642–1645 johtaneen Lennart Torstenssonin operaatiot olivat menestyksellisiä, eikä Saksan rintamalta enää tullut viestejä tappioista. 

Kristiina omistautui aluksi innokkaasti hallinnon tehtäviin. Hän halusi hallita itse, minkä vuoksi joutui pian erimielisyyksiin vanhan valtakunnankansleri Axel Oxenstiernan kanssa. Oxenstierna syrjäytettiin ja tämä vetäytyi hallintotehtävistä. Epäsuosio ulottui myös hänen poikiinsa. Kristiina sai ison voiton koko oxenstiernalaisesta puolueesta, kun hän vuonna 1648 ajoi läpi alhaissäätyisen Johan Adler-Salviuksen nimittämisen valtaneuvokseksi. Vaikka valtakunnankansleri ei enää koskaan saanut takaisin vaikutusvaltaansa, parantui hänen suhteensa kuningattareen uudelleen ja hänen mielipiteensä saivat merkitystä erityisesti ulkopolitiikassa. 

Ajan mittaan alettiin puhua kuningattaren henkilökohtaisista suosikeista. Ensimmäinen ja kuuluisin oli Magnus Gabriel De la Gardie. Kristiina ihastui häneen ja hukutti tämän suosionosoituksiin. Diplomaatit väittivät, että kuningatar oli rakastunut De la Gardieen, kunnes tämä lopulta teki lopun juoruilusta ja hoputti tämän naimakauppaa serkkunsa Maria Eufrosynen kanssa. Itse hallintoon De la Gardiella ei ollut suurempaa vaikutusta ja hän päätyi lopulta Kristiinan epäsuosioon. Kuningattaren hallintokauden loppupuolella Klaus Tott ylennettiin suosikiksi, mutta hänellä oli vielä vähemmän vaikutusta politiikkaan kuin De la Gardiella oli ollut.  

Kuningatar Kristiina oli Persian suurkuninkaan Kyyros II Suuren (noin 576–529 eaa.) suuri ihailija. Toinen Kristiinan ihailema historiallinen henkilö oli Makedonian kuningas Aleksanteri Suuri (356–323 eaa.).

Kristiina oli kiinnostunut paitsi politiikasta myös taiteista ja tieteistä. Hän keräili taideteoksia, kirjoja ja käsikirjoituksia. Saksalais-roomalaisen keisarin Rudolf II:n taidekammio tuotiin sotasaaliina Tre Kronor -linnaan ja kuningattaren kirjanostajat matkustivat ympäri Eurooppaa. Ruotsiin saapui eri maiden oppineita. Heihin lukeutuivat muun muassa alankomaalaiset Isaac Vossius ja Nicolas Heinsius, ranskalaiset Claudius Salmasius ja Samuel Bochart sekä saksalaiset Johan Henrik Boeclerus, Kristian Ravius ja Johannes Schefferus.^lähde? Huomattavin heistä oli René Descartes, joka kuitenkin pian saapumisensa jälkeen joutui keuhkokuumeen kouriin ja kuoli. Myöhemmin on spekuloitu kuoleman ehkä johtuneen myrkytyksestä.[1] 

Myös Georg Stiernhielm ja Olof Rudbeck kuuluivat Kristiinan suojatteihin. Oppineet pitivät joskus Tre Kronor -linnassa kokouksia, joista puhuttiin akatemiana. Ulkomaalaisia kuitenkin katsottiin Ruotsissa karsaasti, he kiusasivat myös toisiaan ja pian osoittautui, että kuningattarella ei ollut keinoja saada heitä jäämään Ruotsiin. Luvattuja eläkkeitä ei maksettu eikä kuningattaren kirja- tai käsikirjoitusostoksiin riittänyt rahaa. Nämä ja muut olosuhteet aiheuttivat sen, että useimmat oppineet lähtivät Ruotsista muutaman vuoden kuluessa.

Kristiinan toistaiseksi salaiset sympatiat katolilaisuutta kohtaan alkoivat vaikuttaa Ruotsin ulkopolitiikkaan. Ruotsi muun muassa puolsi arkkiherttua Ferdinandin valintaa Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisariksi eikä siten vastannut odotuksiin, joita saksalaisten valtioiden protestanttisilla säädyillä oli. Myös muut olosuhteet myötävaikuttivat siihen, että tilanne Kristiinan viimeisinä hallintovuosina oli heikko.

Kristiinan hallintokaudella aatelistolle jaettavien perinnöllisten läänitysmaiden määrä kasvoi valtavasti. Hänen holhoojahallituksensa ei niitä jakanut, mutta vuosien 1644—1654 välisenä aikana läänityksinä annettujen kreivi- ja vapaaherrakuntien määrä kasvoi Ruotsissa kahdeksasta 44:ään. Suomen alueella läänitysten määrä kasvoi Kristiinan aikana kahdesta kahdeksaantoista. Tämän lisäksi Käkisalmen läänissä oli yhdeksän läänitysaluetta.[2] Valtion talous oli sekaisin ja hovin menot moninkertaistuivat viimeisinä vuosina. Budjetin perusta horjui ja Ruotsi oli pakotettu moniin lyhytnäköisiin toimiin, kuten lainanottoon, seuraavan vuoden tulojen käyttöön sekä palkkojen ja tukien pienentämiseen. 

Kristiina luopui kruunustaan 1. päivänä kesäkuuta 1654, jolloin myös säädyt sopivat Kristiinan elatuksesta. Sopimuksessa Kristiina varasi itselleen muun muassa oikeuden suvereniteettiin, hoviväkensä hallitsemiseen sekä vastuuvapautukseen velasta, johon valtio hänen aikanaan oli mahdollisesti joutunut.                                                  

Kristiinan elatuksesta huolehtivat Norrköpingin kaupunki ja linna, Saarenmaan, Gotlannin ja Öölannin saaret, saksalaiset paikkakunnat Poel, Neukloster ja Wolgast sekä muutamat Pommerissa sijaitsevat maatilat.  Kuningattarella oli myös oikeus nimittää tuomareita, virkamiehiä ja jopa kirkollisia toimijoita ja saada noin 200 000 riikintaalerin suuruista elatusrahaa. Kristiinan kuoleman jälkeen Ruotsin kruunu ottaisi elatuksesta huolehtivat maat takaisin, eikä kuningatar sitä ennen saisi myydä niitä muille. 6. kesäkuuta 1654 järjestettiin Uppsalan linnassa juhlallisuudet, joissa Kristiina luopui kruunustaan. Samana päivänä kuninkaaksi kruunattiin Kristiinan serkku Kaarle X Kustaa. 

Kristiina lähti Uppsalasta päivä kruunusta luopumisen jälkeen. Laivue oli valmiina kuljettamaan hänet Manner-Eurooppaan, mutta Kristiina halusi mieluummin kulkea maitse. Hän oli jo edellisenä vuonna lähettänyt edeltä muun muassa seinävaatteita, taide-esineitä, kirjoja ja käsikirjoituksia. Hän vietti viimeisen yönsä Ruotsissa Halmstadin linnassa varhaissyksyllä 1654, ja sieltä hän matkusti miehen asuun pukeutuneena Tanskan läpi. Kristiina viipyi muutaman päivän ajan Hampurissa ja jatkoi valepukuisena matkaansa saksalaisten alueiden ja Alankomaiden läpi Belgiaan, jossa asettautui joksikin ajaksi asumaan Antwerpeniin. Siellä hänen taide-esineensä ja kirjansa purettiin laatikoistaan, ja jonkin ajan kuluttua hän myi ja panttasi arvoesineitään, jotta hänen rahansa riittäisivät juokseviin kuluihin. Vuoden lopulla Kristiina matkasi Brysseliin ja kääntyi salassa katolilaisuuteen jouluyönä 1654. Viivyttyään Brysselissä vuoden Kristiina lähti kaupungista syksyllä 1655. 3. marraskuuta hän kääntyi virallisesti katoliseen uskoon Innsbruckissa ja matkasi sen jälkeen Itävallasta Italiaan.

Kristiinan hautamuistomerkki Pietarinkirkossa.

Vuoden 1655 lopulla Kristiina saapui Roomaan juhlallisin menoin ja otti käyttöönsä nimen Maria Alexandra, mutta allekirjoitti asiakirjoja edelleen entisellä nimellään. Hän asettui asumaan Farnesen palatsiin. Roomassa Kristiina tutustui muun muassa kardinaali Decio Azzolinoon, joka oli lahjakas ja vaikutusvaltainen kirkkopoliitikko. Sanotaan, että tämä oli ainoa mies, jota Kristiina koskaan todella rakasti. Tähän päivään asti säilyneissä kirjeissään Kristiina paljastaa miehelle intohimoisen rakkautensa. Azzolinosta tuli Kristiinan neuvonantaja, joka uudisti tämän hovia ja järjesteli taloutta.  

Vuonna 1659 Kristiina muutti nykyisin Corsinin palatsina tunnettuun Riarion palatsiin, josta tuli hänen pysyvä asuntonsa. Sinne hän alkoi koota taidekokoelmiaan. Ruotsalaisen kirjailijan Sven Stolpen mukaan Kristiina oli useiden vuosien ajan hallitseva hahmo roomalaisessa teatterielämässä sekä myös ”roomalaisen musiikkielämän keskipiste”.  

Pian Kristiina alkoi matkustella uudelleen. Hän vieraili muun muassa Ranskassa ja kävi Ruotsissakin kahteen otteeseen 1660-luvulla. Viimeiset kaksikymmentä vuotta elämästään Kristiina kuitenkin vietti Roomassa. Hän kuoli kotonaan lyhyen sairauden jälkeen vuonna 1689 ja hänet haudattiin ensimmäisenä naisena Pietarinkirkkoon suurin juhlamenoin. Riarion palatsissa sijaitsee Kristiinan kuolemasta kertova kivinen muistolaatta, johon on kirjoitettu hänen kuuluisin lausahduksensa: ”Synnyin vapaana, elin vapaana ja vapaana tulen kuolemaan”.

• Rouben Mamoulian on ohjannut vuonna 1933 Kristiinasta kertovan elokuvan Kuningatar Kristiina.[3] Elokuvassa Kristiinaa näyttelee Greta Garbo.
• Giorgio Simonelli on ohjannut vuonna 1950 Kristiinasta kertovan elokuvan Amori e veleni,[4] jossa Kristiinaa näyttelee Lois Maxwell.
• Anthony Harvey on ohjannut vuonna 1974 Kristiinasta kertovan elokuvan Kuningatar,[5] jossa Kristiinaa näyttelee Liv Ullmann.
• Göran Järvefelt on ohjannut vuonna 1988 Kristiinasta kertovan televisioelokuvan Christina.[6] Elokuvassa Kristiinaa näyttelevät Andreas Unge, Birgitta Svendén ja Margareta Hallin.
• Mika Kaurismäki on ohjannut vuonna 2015 Kristiinasta kertovan elokuvan Tyttökuningas.[7] Elokuvassa Kristiinaa näyttelee Malin Buska.
• Wilfried Hauke on ohjannut vuonna 2015 Kristiinasta draamadokumentin Christina Wasa - Die wilde Königin,[8] jossa Kristiinaa näyttelevät Agnes Eneborg ja Saga Gärde.

• Laura Ruohonen on ohjannut ja käsikirjoittanut vuonna 1999 kuunnelman Kuningatar K,[9] jossa Kristiinaa näyttelee Leea Klemola.

• Pedro Calderón de la Barca on kirjoittanut 1600-luvulla autosakramentaalin La protestación de la fe.[10]
• Jeanette Granberg Stjernström on kirjoittanut näytelmän Drottning Kristina.
• August Strindberg on käsikirjoittanut vuonna 1901 Kristiinasta kertovan näytelmän Kristiina.[11]
• Laura Ruohosen ohjaama ja käsikirjoittama Kristiinasta kertova näytelmä Kuningatar K sai kantaesityksensä Suomen Kansallisteatterissa vuonna 2003,[12] jossa Kristiinaa näytteli Wanda Dubiel.[13]
• Michel Marc Bouchardin käsikirjoittama näytelmä Christina, The Girl King sai kantaesityksensä vuonna 2014 Kanadassa, Stratford-festivaalilla.[14]

• Alessandro Nini sävelsi vuonna 1840 Kristiinasta kertovan oopperan Cristina di Svezia.[15]
• Giuseppe Lillo sävelsi vuonna 1841 Kristiinasta kertovan oopperan Cristina di Svezia.[16]
• Jacopo Foroni sävelsi vuonna 1848 Kristiinasta kertovan oopperan Cristina, regina di Svezia.[17]
• Sigismond Thalberg sävelsi vuonna 1855 Kristiinasta kertovan oopperan Cristina di Svezia.[18]
• Friedrich Wilhelm von Redern sävelsi vuonna 1860 Kristiinasta kertovan oopperan Christine de Suede.[19]

• Evald Ferdinand Jahnsson on kirjoittanut vuonna 1884 historiallisen romaanin Muuan suomalainen soturi Kristiina kuningattaren aikakaudelta, jossa Kristiina esiintyy eräänä kirjan hahmona.
• Zachris Topelius on kirjoittanut vuonna 1899 Kristiinan hallintokaudelle sijoittuvan historiallisen romaanin Tähtien turvatit.
• Herta J. Enevoldsen on kirjoittanut vuonna 1978 kaksi Kristiinasta kertovaa romaania: Heltekongens datter[20] ja En dronning værdig.[21]
• Eeva-Liisa Oksanen on kirjoittanut vuonna 2015 historiallisen romaanin Kapinantekijä ja Kuningatar.[22]

• Sid Meier's Civilization VI -strategiapelin vuonna 2019 julkaistussa laajennososassa Civilization VI: Gathering Storm, Kristiina toimii Ruotsin kuningaskunnan johtajana.[23]

• Björn Melander on ohjannut vuonna 1981 Ruotsin SVT-televisioyhtiölle minisarjan Drottning Christina, jossa Kristiinaa näyttelevät Hanna Elgstrand ja Lena Nyman.[24]

• Hjortsjö, Carl-Herman (1967). Drottning Christina – Gravöppning i Rom 1965. Corona Förlag.
• Rodén, Marie-Louise (2008). Drottning Christina: en biografi. Stockholm: Prisma. ISBN 978-91-518-4903-4
• Stolpe, Sven (1974). Drottning Kristina. 2, Efter tronavsägelsen. Stockholm: Bonnier. ISBN 91-0-039241-3
• Stolpe, Sven (2004). Kristina – Drottning och rebell. Veritas Förlag. ISBN 9189684273

Ä Valda Skrifter / René Descartes. Natur och Kultur. 1998. ISBN 91-27-07105-7 Ä Wrangel, E. "Drottning Christina et Le grand Cyrus, ett kapitel ur en afhandling om Drottning Christina och den pretiösa societen". Pro Novitate. Festskrift.

• Livrustkammaren – Kristinas Brev (Arkistoitu – Internet Archive). Luettu 14.3.2016.
• Rodén, Marie-Louise (2007). Drottning Kristina – visiönär i nytt ljus. Populär Historia. Luettu 14.3.2016.