Krimin tataarit

Krimin tataarit (qırımtatarlar, къырымтатарлар - myös qırımlar / qırımlılar; "krimiläiset") ovat tataarikansa, jonka kotimaa on Ukrainalle kuuluva Krimin niemimaa. Heitä elää myös suurina määrinä ympäri Eurooppaa, Aasiaa ja Pohjois-Amerikkaa. Vanhastaan Krimin tataarit puhuvat krimintataarin kieltä.

Krimin tataarit
Krimin tataarien lippu.
Krimin tataarien lippu.
Toğay bey
Islam III Gerai
Taras Triasylo
Noman Çelebicihan
Mustafa Qırımoğlu
Merkittävät asuinalueet
Krim
243 400
 Turkkinoin 5 000 000[1]
 Romania30 000[1]
 Yhdysvallat30 000[1]
 Bulgaria15 000[1]
 Saksa20 000[1]
Kielet krimintataari, venäjä, ukraina
Uskonnot islam

Kielellisten erojen lisäksi geneettiset tutkimukset ovat osoittaneet Krimin tataarien omaavan eri esi-isät kuin Volgan- ja Siperian tataarit (kaksi muuta tataari-pääryhmää), ja täten on kyseenalaistettu, että pitäisikö kyseistä ryhmittymää edes kutsua tataareiksi. Termi on yleisnimitys, joka juontaa juurensa Kultaisen ordan aikakaudelle. Vaihtoehtoisesti heitä onkin kutsuttu vain "krimiläisiksi".[2][3]

Historia
Krimin tataari ja puolalainen ratsuväen sotilas taistelussa, maalannut Juliusz Kossak.

Ensimmäiset Krimin turkkilaisiin kansoihin kuuluneet asukkaat olivat hunneja, jotka valloittivat alueen 400-luvulla. Myöhempinä vuosisatoina hunneja seurasivat useat muut paimentolaiskansat. 600-luvun loppuun mennessä Krimistä oli tullut osa kasaarien valtakuntaa ja sen myöhemmin hajotessa alueelle tulivat petsenegit, jotka asettuivat alueelle 900-luvulla. Petsenegejä puolestaan seurasivat kiptšakit, jotka hallitsivat aluetta parin vuosisadan ajan. Kiptšakkien kieli jätti vaikutteita nykyiseen Krimin tataarin kieleen.[1]

Tšingis-kaanin johtamat mongolit valloittivat Krimin 1240-luvulla ja suuren Mongolivaltakunnan hajottua Krimistä tuli osa Kultaista ordaa. Kultaiseen ordaan ja sitä kautta Krimille levisi islam ja valtakunta myös turkkilaistui. Krimin tataarit tuli terminä käyttöön 1200-luvulla. Kultainen orda hajosi edelleen kun Hacı Giray yritti epäonnistuen saada johtajuuden käsiinsä, mutta päätyikin pakenemaan Krimille. Krimillä hän perusti Krimin kaanikunnan vuoden 1428 paikkeilla. Kaanikunnan alueisiin kuului nykyisen Krimin lisäksi myös alueita eteläisestä Ukrainasta. Krimin kaanikunta tunnusti Ottomaanien ylivallan alueella sopimuksella, jonka allekirjoitti kaani Mengli Giray I vuonna 1475.[1]

Tulevina vuosisatoina Krim oli merkittävä tekijä valtakamppailussa Venäjän ja Ottomaanien välillä Krimin toimiessa puskurina näiden kahden välillä estäen Venäjän laajentumisen etelään. Ottomaanien nimellinen ylivalta Krimin kaanikuntaan nähden päättyi vuonna 1774 solmittuun Kutšuk Kainardžin rauhansopimukseen. Venäjä liitti Katariina Suuren johdolla sisäisiin vaikeuksiin ajautuneen kaanikunnan itseensä vuonna 1783. Venäjän keisarikunta yritti aktiivisesti slaavilaistaa aluetta, mikä johti tataarien sortoon ja suureen muuttoliikkeeseen nykyiseen Turkkiin. 1860-luvulle mennessä tataarit olivatkin menettäneet enemmistöasemansa Krimillä.[1]

Krimin tataarien kansallinen liikehdintä sai alkunsa 1900-luvun alussa. 1910-luvulla syntyi useita tataarien vapautukseen tähtääviä maanalaisia liikkeitä. Venäjän vallankumouksen yhteydessä vuonna 1917 nämä liikkeet nousivat tataarien johtoon. Marraskuussa 1917 pidettiin Krimillä paikalliset parlamenttivaalit , jotka johtivat Krimin demokraattisen tasavallan itsenäisyysjulistukseen. Bolševikit kuitenkin kukistivat tasavallan lyhyiden yhteenottojen jälkeen. Venäjän sisällissodan yhteydessä Krim vaihtoi usean kerran omistajaa valkoisten ja punaisten välillä. Punaiset veivät voiton ja he perustivat vuonna 1921 Krimin autonomisen neuvostotasavallan. Krimin tataarien älymystö hävitettiin lähes tyystin puhdistuksissa 1920–1930-luvuilla.[1]

Krimin tataarien pakkosiirron muistomerkki Sudakissa.

Toisen maailmansodan sytyttyä ja Saksan hyökättyä Neuvostoliittoon vuonna 1941 saksalaiset valloittivat Krimin saman vuoden syksyyn mennessä. Neuvostoliiton joukot valloittivat alueen takaisin vuonna 1944. Toukokuussa 1944 koko Krimin tataariväestö pakkosiirrettiin Keski-Aasiaan ja Siperiaan syytettynä saksalaismielisyydestä. Kuljetusten huonot olosuhteet johtivat lähes puolen kuljetettavista kuolemaan jo matkalla. Perilläkään olot eivät olleet paljon paremmat. Samaan aikaan todisteita tataarien olemassa olosta hävitettiin Krimillä. Paikannimet venäläistettiin ja alueelle muutettiin venäläisiä uudisasukkaita.[1]

Krimin tataarien kansallinen liike heräsi taas vuonna 1956, jolloin alettiin vaatia paluuoikeutta Krimille. Neuvostoliittolaiset viranomaiset eivät kuitenkaan kiinnittäneet asiaan huomiota ennen 1980-luvun vapaamman politiikan aikaa. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut tällöinkään, jolloin Krimin tataarien johto alkoi vuodesta 1989 kannustaa tataarien takaisinmuuttoa laittomasti.[1] Myöhemmin suuri osa karkotetuista on palannut jälkeläisineen kotimaahansa. Voimakkaimmillaan Krimin tataarien paluumuutto Uzbekistanista, Venäjältä, Tadžikistanista, Kazakstanista ja Kirgisiasta oli vuosina 1989–1992, mutta heikkeni sen jälkeen Ukrainan talouskehityksen jouduttua vaikeuksiin. Krimin tataarit suosivat muiden aiemmin karkotettujen tavoin maaseutupaikkakuntia paluumuuttonsa kohteena Ukrainassa.[4] Ukrainan itsenäistyessä takaisin muuttaneet tataarit ovat ajautuneet konfliktiin useampaan otteeseen Ukrainan ja Venäjän välillä. Tataarit kannattavat pääasiassa Krimin pysymistä osana Ukrainaa, kun taas alueen venäläisenemmistö kannattaa liittymistä Venäjään.[1]

Nykytilanne

Vuoden 2001 Ukrainan väestönlaskennassa 12,1 % (243 400) Krimin autonomisen tasavallan asukkaista ilmoitti olevansa Krimin tataareja.[5] Krimin lounaisosassa sijaitsevan Sevastopolin kaupunkipiirin alueella krimintataareja oli vuonna 2001 noin 1 800.[6] Venäjän miehitettyä Krimin tuhannet Krimin tataarit pakenivat miehittämättömän Ukrainan puolelle. Toukokuussa 2014 heitä arvioitiin olevan Ukrainan puolella 8 000 ja heistä Lvivin kaupungissa noin 1 000.[7] Ukrainan korkein neuvosto tunnisti Krimin tataarit alkuperäiskansaksi maaliskuussa 2014 maan menetettyä Krimin hallinnan.[8]

Varsin tuoreina paluumuuttajina Ukrainan Krimin tataarien kielitaidossa venäjä oli selvästi ukrainaa osatumpi kieli. Ukrainassa asuneet Krimin tataarit taisivat venäjää vuoden 2001 väestönlaskennassa kertomansa mukaisesti selvästi yleisemmin (noin 85 % sujuvasti) kuin Ukrainan ukrainalaiset kertoivat itsestään (noin 68 %).[4] Silti äidinkielekseen venäjän ilmoitti vain 6,1 prosenttia Ukrainan Krimin tataareista.[9]

Noin 150 000 Krimin tataaria elää vielä Keski-Aasiassa, pääasiassa Uzbekistanissa. Arviolta viisi miljoonalla Turkin asukkailla on krimintataarisukujuuret. Merkittävä Krimin tataarien asuinalue on myös Dobrudžan alue, jonka Romanian puoleisessa osassa elää 30 000 Krimin tataaria ja Bulgarian puoleisessa osassa noin 15 000. Pienempiä krimintataarivähemmistöjä elää myös muun muassa Latviassa, Valko-Venäjällä, Venäjällä ja Puolassa.lähde?

Krimin tataarien asuinalueet ja väestöosuuden kehitys Krimin niemimaalla

Vuosina 1926 ja 1939 (ennen karkotusta) Neuvostoliitossa ja 2001 (paluumuuton enemmistö tapahtunut) Ukrainassa suoritettujen väestölaskentojen mukainen Krimin tataarien alueellinen osuus niemimaan paikallishallinnollisilla alueilla on kuvattu oheisissa kartoissa.

  • Krimin tataarien suhteellinen osuus (%) Krimin hallinnollisilla alueilla vuonna 1926.
    Krimin tataarien suhteellinen osuus (%) Krimin hallinnollisilla alueilla vuonna 1926.
  • Prosenttiosuus vuonna 1939.
    Prosenttiosuus vuonna 1939.
  • Prosenttiosuus vuonna 2001.
    Prosenttiosuus vuonna 2001.

Heimojako

Krimin tataarit jaetaan kolmeen heimoon. 55 % Krimin tataareista kuuluu tat-heimoon, joka asutti Krimin vuoristoista osaa ennen vuotta 1944. 30 % kuuluu yalıboylu-heimoon, jonka perinteinen asuinalue sijaitsee niemimaan eteläosassa ja 15 % kuuluu noğay-heimoon, joka aikaisemmin eli Krimin aroilla. tat- ja yalıboylu-heimojen piirteet ovat länsimaalaisia, kun taas noğay-heimolle on tyypillistä keskiaasialaiset piirteet.lähde?

Krimin tataarien keskusjärjestö on nimeltään Mejlis (Medžlis, Къырымтатар Миллий Меджлиси, Qırımtatar Milliy Meclisi), jonka puheenjohtaja oli vuoteen 2013 saakka Mustafa Jemilev, nykyisinmilloin? virkaa hoitaa Refat Tšubarov.lähde?

Lähteet
  1. Jeffrey E. Cole: Ethnic Groups of Europe, s. 84–87. ABC-CLIO, 2011. ISBN 978-1-59884-302-6. (englanniksi)
  2. Natalya Belitser: Crimean Tatar Identity and Related Issues 2019. Kyiv, Ukraina: Pylyp Orlyk Institute for Democracy. Viitattu 16.3.2023.
  3. Leitzinger, Antero: Mishäärit – Suomen vanha islamilainen yhteisö. (Sisältää Hasan Hamidullan ”Yañaparin historian”. Suomentanut ja kommentoinut Fazile Nasretdin). Helsinki: Kirja-Leitzinger, 1996. ISBN 952-9752-08-3. (s. 21-22)
  4. First All-National Population Census: historical, methodological, social, economic, ethnic aspects Tiedostomuoto pdf, Selite Chapter 3.2. Ethnic and language distribution of population, Luku 3.2, sivut 99-109/217. Teoksen tieteelliset päätoimittajina akateemikot I. F. Kuras ja S. I. Pirozhkov Ukrainan tiedeakatemiasta, Julkaisupaikka Kiova, Ajankohta 2004. Julkaisijat Institute for Demography and Social Studies, NAS of Ukraine ja State Statistic Committee of Ukraine, ukrcensus.gov.ua, Viitattu 4.3.2014 (englanniksi)
  5. Autonomous Republic Of Crimea: All-Ukrainian Population Census 2001 – National structure (englanniksi)
  6. About number and composition population of Sevastopol' City Council by data All-Ukrainian Population Census '2001 Julkaisija Ukrainan tilastokeskus, ukrcensus.gov.ua, Viitattu 4.3.2014 (englanniksi)
  7. Ukraine crisis: New hopes and fears for Crimea Tatar refugees BBC News. BBC. Viitattu 2.4.2015. (englanniksi)
  8. dt.ua
  9. About number and composition population of Ukraine by All-Ukrainian population census'2001 data Julkaisija Ukrainan tilastokeskus, ukrcensus.gov.ua, Viitattu 4.3.2014 (englanniksi)

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.