Kreutzin ryhmä

Kreutzin ryhmä 1. Ryhmä pieniä komeettoja, joiden arvellaan olevan peräisin yhdestä vuonna 1106 moneen osaan hajonneesta isommasta komeetasta. Ryhmään kuuluu 12 nimettyä komeettaa, mutta Kreutzin palasia on arvoitu olevan jopa 200 000.

2. Nimeä Kreutzin ryhmä käytetään myös yleisesti koskien kaikkia ns. auringonhipojakomeettoja, joita on löytynyt yli 2 000 kappaletta pääasiassa aurinkoa tutkivien satelliittien ja luotainten avulla.

Auringonhipojakomeetat – Yleistä tietoa

Auringonhipojakomeetat ovat komeettoja, joiden radat vievät ne äärimmäisen lähelle aurinkoa. Yleensä puhutaan 1–2 auringon säteen (auringon r=695 500 km) mittaisesta etäisyydestä, mutta käytännössä melkein kaikkia aurinkoa tutkivilla satelliiteilla, esim. SOHO:lla, löydettyjä komeettoja kutsutaan Kreutzin komeetoiksi ainakin lehdistössä.

Alkuperäiseen Kreutzin ryhmään kuuluu siis vain 12 isompaa komeettaa, joista kahden ratojen perusteella astronomi Brian Marsden on laskenut niiden kuuluneen vuoden 1106 suureen komeettaan. Yhteensä on arvioitu Kreutzin palasia olevan kuitenkin noin 200 000.

Kun aurinkoa alettiin tutkia satelliitien ja luotainten avulla 1970-luvun lopussa, havaittiin suuri määrä muitakin auringonhipojakomeettoja. Niitä on löytynyt esim. SOHO luotaimen avulla jo yli 2 000 kappaletta. Auringonhipojakomeetat eivät saavu aurinkokuntaan Oortin vyöhykkeeltä, vaan ne ovat ennemminkin isojen planeettojen painovoimakenttään kaappaamia tai muulla tavalla aurinkokuntaan ajautuneita. Niiden jaksot vaihtelevat välillä 400–2 000 vuotta. Neljä muuta Kreutzin ryhmän kaltaista ryhmää on löytynyt: Marsdenin ja Meyerin ryhmät sekä Kracht 1 ja Kracht 2. Joillakin niihin kuuluvilla komeetoilla arvellaan olevan yhteys alun perin isompaan komeettaan nimeltä 96P/Macholz.

Johtolankoja alun perin isomman ytimen hajoamisesta osiin

Kreutzin ryhmän komeetoista eräät olivat ikään kuin vailla ydintä, vaikka ne omasivat näyttävän pyrstön. Toiset olivat kirkkaita ja kookkaampia ytimeltään, mutta ne hajosivat silti perihelissä usein osiin ja himmenivät. Suuri osa auringonhipojakomeetoista osoittautui pettymyksiksi valovoimaan nähden. Erään auringonhipojakomeetan, Lovejoyn (C/2011 W3), ytimen kooksi on arveltu noin 500 metriä, kun ryhmään kuulumattomien komeettojen ytimistä näkee käytettävän lukuja välillä 4–40 kilometriä. Lovejoy lienee tähän ryhmään kuuluvista komeetoista kookaimpia, sillä se poikkeuksellisesti selvisi auringon ohituksesta hajoamatta osiin. Toinen selviytyjä on vuoden 1843 suuri komeetta. Kuitenkin on vaikea löytää lähteitä, joista kävisivät ilmi auringonhipojakomeettojen koot ja ulottuvuudet. Yleensä puhutaan kuitenkin kokoluokasta muutama kymmenen metriä. Näyttää siltä kuin auringonhipojakomeetaksi kutsutaan jokaista SOHO- tai muulla aurinkoa tutkivalla luotaimella havaittua kohdetta. Eräänkin vasta löydetyn komeetan kooksi arvoidaan 50 km ja nopeudeksi 500 km/s, ja sen on päätelty olevan Kreutzin ryhmään kuuluva komeetta.

Satellittiajan havainnot muista auringonhipojakomeetoista

Ensimmäiset havainnot tehtiin Solwind- eli P78-1-sotilassatelliitilla aurinkoa tutkittaessa vuonna 1979. Astronomi Brian Marsden on tutkinut ja kirjoittanut Kreutzin ryhmän komeetoista sekä muista auringonhipojakomeetoista, ja hän on julkaissut numeerisia arvoja niiden rataelementeistä.

Myöhemmät auringon tutkimussatelliitit, esim. SOHO, ovat löytäneet satoja tai tuhansia auringonhipojakomeettoja, joita kaikkia on alettu nimittää Kreutzin ryhmään kuuluviksi. Perinteisillä menetelmillä löydettävät komeetat ovat paremmin säästyneet tältä nimeltä ja luokittelulta.

SOHO laukaistiin avaruuteen vuonna 1995, ja vuodesta 2000 lähtien tähtiharrastajat ovat etsineet kotikoneillaan komeettoja SOHOn kuvista, jotka olivat tuolloin jo harrastajien saatavissa Internetin välityksellä. Englantilainen Mike Oates, joka oli kotikoneilla komeettojen etsimisen aloittajia, löysi jo tuolloin nopeassa tahdissa sata komeettaa. Paradoksaalista on, että auringonhipojakomeettoja ei juuri kannata edes nimetä, kun ne melkein heti löydettäessä tuhoutuvat auringon läheisyydessä.

Alkuperäisen Kreutzin ryhmän historiaa

Saksalainen Heinrich Kreutz Kielistä huomasi vuoden 1880 pyrstötähden rataa laskiessaan, että sen radassa oli samankaltaisuuksia vuosien 1843 ja 1668 pyrstötähtien ratojen kanssa. Heräsi kysymys, olivatko kaikki nuo komeetat yhden ja saman joskus hajonneen komeetan osasia. Aihetta kysymykseen antoi vielä se seikka, että vuoden 1880 komeetalla ei havaittu aluksi lainkaan ydintä vaan vain 30 asteen pyrstö. Kaksi vuotta myöhemmin 1882 löydettiin uusi Kreutzin ryhmän komeetta ja 1887 jälleen yksi. Mutta seuraavia saatiin odottaa 1900-luvun puoliväliin asti: Komeetta 1945 VII du Toit, Pereyran komeetta 1963 ja Ikeya-Seki 1965.

On päätelty, että vuoden 1106 suuri komeetta hajosi osiin ja muodosti nykyisen alkuperäisen Kreutzin ryhmän jäsenet. Eräät lähteet arvelevat, että osiin hajonnut komeetta on vuodelta 371 eaa. Aristoteleen ja eräiden muiden näkemä komeetta, mutta vuoden 371 eaa. komeetta on saattanut olla myös Halleyn komeetta. Ainakin näin voi päätellä, kun lasketaan 76 vuoden syklejä alaspäin vuodesta 1986 alkaen.

Alkuperäiseen Kreutzin ryhmään kuuluvat 12 komeettaa olivat:

1. Vuoden 1668 komeetta –
2. Suuri maaliskuun komeetta 1843 I – 513 vuoden jakso
3. Suuri eteläinen komeetta 1880 I –
4. Suuri syyskuun komeetta 1882 II – 759 vuoden jakso
5. Suuri eteläinen komeetta 1887 I –
6. du Toit komeetta 1945 VII –
7. Pereyra komeetta 1963 V – 903 vuoden jakso
8. Ikeya-Seki komeetta 1965 VIII – 880 vuoden jakso
9. White-Ortiz-Bolelli komeetta 1970 VI –
10. Howard-Koomen-Michels komeetta 1979 XI –
11. Solwind 2 komeetta 1981 I –
12. Solwind 3 komeetta 1981 XIII –

Lähteet
This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.