Kreikka

Kreikka (kreik. Ελλάδα, Elláda, kath.kreik. Ελλάς, Ellás, m.kreik. Ἑλλάς, Hellas), virallisesti Kreikan tasavalta tai Helleenien tasavalta[5] (kreik. Ελληνική Δημοκρατία, Ellinikí Dimokratía), on valtio Etelä-Euroopassa, Balkanin niemimaan Välimeren ympäröimässä eteläkärjessä. Maa käsittää Manner-Kreikan lisäksi myös laajan saariston. Kreikan väkiluku on noin 10,8 miljoonaa ja pinta-ala 131 957 neliökilometriä. Sen pääkaupunki ja suurin kaupunki on Ateena.[1][2]

Helleenien tasavalta
Ελληνική Δημοκρατία
(Ellinikí Dimokratía)
Kreikan lippu. Kreikan vaakuna.
lippu vaakuna
Kreikan sijainti kartalla.  Kreikka  Euroopan unionin jäsenmaat
Kreikan sijainti kartalla.
  Kreikka
  Euroopan unionin jäsenmaat
Valtiomuoto tasavalta
Presidentti Katerína Sakellaropoúlou
Pääministeri Kyriákos Mitsotákis
Pääkaupunki Ateena (664 046 as.)
38°00′N, 23°43′E
Muita kaupunkeja Thessaloniki, Patras, Iraklion, Lárisa, Vólos
Pinta-ala
– yhteensä 131 957 km² [1] (sijalla 95)
– josta sisävesiä 0,867 %
Väkiluku (2011) 10 815 197 [2] (sijalla 76)
– väestötiheys 80,91 as. / km²
– väestönkasvu –0,03 % [1] (2016)
Viralliset kielet kreikka
Valuutta Euro (€) (EUR)
BKT (2015)
– yhteensä 286 miljardia USD[1]  (sijalla 55)
– per asukas 26 400 USD
HDI (2019) 0,888 [3] (sijalla 32)
Elinkeinorakenne (BKT:sta)
– maatalous 4,0 % [1]
– teollisuus 15,2 % [1]
– palvelut 80,8 % [1]
Aikavyöhyke UTC+2
– kesäaika UTC+3
Itsenäisyys
– Osmanien valtakunnasta
julistautui 25. maaliskuuta 1821, tunnustettu 3. helmikuuta 1830
Lyhenne GR
– ajoneuvot: GR
– lentokoneet: SX
Kansainvälinen
suuntanumero		 +30
Tunnuslause Elefthería í thánatos (”Vapaus tai kuolema”)[4]
Kansallislaulu ”Ýmnos eis tin Eleftherían (”Hymni vapaudelle”)”

Edeltäjä(t)  Kreikan kuningaskunta

Kreikan sijainti on strateginen Euroopan, Aasian ja Afrikan risteämäkohdassa. Maan naapurimaat ovat Albania, Pohjois-Makedonia, Bulgaria ja Turkki. Kreikka jaetaan perinteisesti yhdeksään maantieteelliseen alueeseen, jotka ovat Manner-Kreikan Keski-Kreikka, Peloponnesos, Thessalia, Epeiros, Makedonia ja Traakia sekä saariston Egeanmeren saaret, Jooniansaaret ja Kreeta. Kreikka on vuoristoinen ja maanjäristysherkkä. Saaristoon kuuluu laskutavasta riippuen 2 000–6 000 saarta. Maan rannikko on Euroopan pisin.[6]

Kreikan historia on pitkä. Maa on ollut asuttu vähintään 200 000 vuoden ajan. Kreikka on Euroopan varhaisimman korkeakulttuurin minolaisen kulttuurin syntymäpaikka. Antiikin Kreikka oli koko länsimaisen sivistyksen kehto, ja länsimaisen demokratian, filosofian, tieteen ja taiteen syntymäpaikka. Myöhemmin Kreikasta tuli osa Makedonian valtakuntaa. Sittemmin se oli keskeinen osa Rooman valtakuntaa ja sen perillistä Bysantin valtakuntaa. Vuoteen 1500 mennessä Osmanien valtakunta oli vallannut suuren osan maasta. Osassa maata valtaa piti myös Venetsian tasavalta. Kreikka aloitti vapaustaistelun vuonna 1821 ja itsenäistyi Osmanien valtakunnasta lopullisesti vuonna 1830.[7] Osoituksena pitkästä historiasta Kreikassa on 18 Unescon maailmanperintöluettelon kohdetta.[8]

Nykyinen Kreikka on parlamentaarinen tasavalta. Maa on Yhdistyneittein kansakuntien perustajajäsen sekä Euroopan unionin, OECD:n, WTO:n, ETYJ:in ja puolustusliitto Naton jäsen. Kreikka on markkinatalous ja Balkanin alueen suurin talous. Sen bruttokansantuote asukasta kohden on eri tilastoissa maailman 38.–40. suurin.[9][10] Merkittäviä elinkeinoja ovat muun muassa turismi ja laivanvarustus. Maan valuutta on euro. Kreikkalaisten enemmistö puhuu kreikan kieltä ja kuuluu ortodoksiseen kirkkoon.[1]

Nimi

Antiikin aikana kreikkalaiset viittasivat itseensä helleeneinä. Nimi ”Kreikka” on peräisin roomalaisten käyttämästä latinankielisestä nimestä Graecia.[1] Keskiajalla Bysantin valtakunnassa eli Itä-Roomassa ja vielä 1800-luvun alkuun saakka roomalaisen identiteetin omaksuneet kreikkalaiset viittasivat itseensä ”roomalaisina”. Antiikkiin palautuvat nimitykset helleenit ja Helleenien tasavalta otettiin käyttöön 1800-luvulla Kreikan itsenäistymisen, kansallisuusaatteen nousun ja kansallisen identiteetin etsimisen aikana.

Maantiede
Pääartikkeli: Kreikan maantiede

Kreikka käsittää Balkanin niemimaan eteläisimmän osan. Maan rajanaapurit ovat Albania, Pohjois-Makedonia ja Bulgaria pohjoisessa ja Turkki idässä. Manner-Kreikka muodostaa suuren niemen, joka työntyy itäiseen Välimereen. Sen länsipuolelle jää Välimeren osa Joonianmeri, itäpuolelle Manner-Kreikan ja Vähän-Aasian väliin Egeanmeri ja eteläpuolelle muu Välimeri. Manner-Kreikan eteläosassa erottuu saarenkaltainen Peloponnesoksen niemimaa, joka yhdistyy varsinaiseen Manner-Kreikkaan kapean Korintin kannaksen välityksellä. Manner-Kreikan ja Peloponnesoksen erottavat toisistaan Korintinlahti ja Saroninlahti. Pohjois-Kreikassa mantereesta työntyy Egeanmereen Chalkidikín niemimaa. Kreikan saaristo, johon kuuluu laskutavasta riippuen noin 2 000–6 000 saarta, sijaitsee pääosin Egeanmeressä (Egeanmeren saaret), mutta suuria saaria on myös Joonianmeressä (Jooniansaaret). Saaret ovat useimmiten ryhmittyneet saariryhmiksi. Egeanmeren etelälaidalla sijaitsee maan suurin saari Kreeta. Sen eteläpuolella sijaitsee Libyanmeri.[1][11]

Kreikka satelliittikuvassa.

Kreikan alue sijoittuu leveydelle 34°48′03″N – 41°44′56″N ja pituudelle 19°22′24″E – 29°38′42″E. Maan pinta-ala on 131 957 neliökilometriä, josta maapinta-alaa on 130 647 neliökilometriä ja vesialaa 1 310 neliökilometriä. Tämä tekee Kreikasta pinta-alaltaan maailman 97. suurimman valtion.[1] Maan suurin pituus pohjois-eteläsuunnassa on 793 kilometriä ja suurin leveys itä-länsisuunnassa 992 kilometriä.[12] Kreikan maarajojen yhteispituus on noin 1 110 kilometriä. Tästä Albanian vastaista rajaa on 212 kilometriä, Bulgarian rajaa 472 kilometriä, Pohjois-Makedonian rajaa 234 kilometriä ja Turkin rajaa 192 kilometriä. Kreikan rannikon yhteispituus on mutkikkaan rantaviivan ja laajan saariston ansiosta 13 676 kilometriä, mikä on suurin rantaviivan pituus koko Euroopassa[1][6] ja 11. suurin koko maailmassa. Noin puolet rantaviivasta on saaristossa.[11]

Kreikka jaetaan perinteisesti yhdeksään historiallis-maantieteelliseen alueeseen. Nämä ovat Keski-Kreikka, Peloponnesos, Thessalia, Epeiros, Makedonia, Traakia eli Länsi-Traakia, Egeanmeren saaret, Jooniansaaret ja Kreeta. Näitä alueita ei tule sekoittaa osin samannimisiin hallinnollisiin alueisiin.

Pinnanmuodot
Ólympos, Kreikan korkein vuori.
Píndos-vuoristoa, Thessalian tasankoa ja Pineiós-joki.
Náxoksen saarta.
Ateenan kaupunkia Lykavittós-kukkulalta nähtynä.

Egeanmeren alue muodostaa oman tektonisen laattansa, Egeanmeren laatan. Se puristuu Euraasian laatan ja Afrikan laatan väliin. Tämän vuoksi Kreikka on yksi koko maailman seismisesti aktiivisimmista maista ja koko Euroopan maanjäristysherkintä aluetta.[13] Samasta syystä Kreikan alueella on myös aktiivisia ja uinuvia sekä suuri joukko sammuneita tulivuoria. Aktiivisin tulivuoritoiminta sijoittuu Egeanmeren poikki kulkevan niin kutsutun helleenisen kaaren alueelle. Kreikan ainoa varsinainen aktiivinen tulivuori on Santoríni. Sen kokonaisuuteen kuuluu varsinaisen Santorínin saariryhmän kalderan lisäksi joukko merenalaisia tulivuoria, kuten Koloúmpo. Jonkin verran vulkaanista toimintaa on edelleen myös Méthanalla ja Nísyroksella.[14]

Kreikka on vuoristoinen maa. Vuoristo kattaa noin 80 prosenttia maan pinta-alasta, mikä tekee Kreikasta Euroopan kolmanneksi vuoristoisimman maan Norjan ja Albanian jälkeen.[15] Mantereen vuoriketjut jatkuvat meressä niemimaina ja saarijonoina. Maan keskikorkeus on 498 metriä merenpinnasta.[1] Noin 67 prosenttia pinta-alasta on yli 200 metrin korkeudella merenpinnasta ja noin 13 prosenttia yli 1 000 metrin korkeudella merenpinnasta.[12] Kreikan korkein vuori on Ólympos (2 918 m) ja merkittävin vuoristo maan pohjois-eteläsuunnassa halkaiseva Píndos-vuoristo, jossa sijaitsee muun muassa toiseksi korkein huippu Smólikas (2 637 m). Myös suuri osa Kreikan saarista on vuoria, jotka kohoavat Egean nykyisin merenalaisesta maamassasta. Saariston korkein vuori on Kreetan Ída eli Psiloreítis (2 456 m).

Tasankoja, kuten rannikkotasankoa ja vuorten välisiä tasankoja, on Kreikan pinta-alasta noin 20 prosenttia.[12] Suurin tasankoalue on Keski-Makedoniassa ja koostuu Thessalonikin, Giannitsán ja Katerínin tasankoalueista, yhteispinta-alaltaan noin 2 616 neliökilometriä. Suurimmat yksittäiset tasangot ovat Thessalonikin tasanko (1 840 km²), läntinen Thessalian tasanko (1 267 km²), Giannitsán tasanko (1 180 km²), Sérresin tasanko (770 km²), Lárisan–Týrnavoksen tasanko (589 km²), Komotinín tasanko (510 km²) sekä Dráman tasanko (432 km²).[16]

Maapinta-alasta soveltuu jonkinlaiseen maatalouteen noin 63 prosenttia. Tästä yli puolet, kokonaispinta-alasta noin 35 prosenttia, on laidunmaata. Noin 20 prosenttia maasta soveltuu viljelyskäyttöön ja vain noin 9 prosenttia pysyvään viljelyskäyttöön. Metsää pinta-alasta on noin 30 prosenttia.[1]

Kreikan saariston suurimmat saaret ovat Kreeta, Euboia, Lesbos, Ródos, Chíos, Kefaloniá ja Korfu. Saaret jaetaan ylätasolla Egeanmeressä Manner-Kreikan itäpuolella sijaitseviin Egeanmeren saariin ja Joonianmeressä Manner-Kreikan länsirannikolla sijaitseviin Jooniansaariin. Egeanmeren saaristo jakaantuu edelleen alisaariryhmiin, jotka ovat Kykladit, Dodekanesia, Argo-Saroniset saaret, Pohjoiset Sporadit ja Pohjoisen Egean saaret. Kreetaa ja Euboiaa ei aina lueta varsinaisiksi Egeanmeren saariksi paitsi niiden suuren koon vuoksi myös siksi, että ne sijaitsevat merialueen laidoilla.

Kreikan joet ovat suhteellisen vähäisiä. Pisimmät joet ovat Évros eli Maritsa ja Strymónas eli Struma, jotka saavat alkunsa Bulgariasta, sekä Axiós eli Vardar, joka saa alkunsa Pohjois-Makedoniasta. Niistä kuitenkin vain pienempi osuus virtaa Kreikan alueella. Pisin joki, joka virtaa kokonaan Kreikan alueella, on Aliákmonas (297 km). Se saa alkunsa Píndos-vuoristosta, samoin kuin monet muut Manner-Kreikan joet, muun muassa Pineiós, Achelóos, Kalamás ja Árachthos. Peloponnesoksen niemimaalla suurimmat joet ovat Alfeiós ja Evrótas.[17][18][19] Kreikan järviin kuuluu sekä luonnonjärviä, joista suurimmat ovat Trichonída, Vólvi, Vegorítida ja Vistonída, että jokia patoamalla luotuja tekojärviä, joista suurimmat ovat Kremastá, Polýfytos ja Kerkíni.

Kaupungit ja asutukset
Pääartikkelit: Kreikan kaupungit ja Kreikan kunnat

Suurin osa eli 78 % kreikkalaisista asuu kaupungeissa.[1] Maan suurimmat kaupunkialueet ovat Ateenan (3 074 160 asukasta) ja Thessalonikin (790 824) metropolialueet.[12] Ateenan metropolialueella asuu vajaa puolet maan kaupunkiväestöstä. Muut suurimmat kaupungit koko kaupunkialueen väkiluvun mukaan laskettuna ovat Patras (214 580), Iraklion (173 450), Lárisa (163 380), Vólos (144 420), Ródos (118 623), Ioánnina (111 740), Chaniá (108 310) ja Chalkída (102 420) (Katso: Luettelo Kreikan kaupungeista). Kreikan kunnat koostuvat kaupungeista, kylistä ja muista asutuksista.[2]

Ilmasto
Pääartikkeli: Kreikan ilmasto

Kreikassa vallitsee välimerenilmasto, joskin pohjoisosan vuorilla ilmasto on melko mantereinen. Kesä on lämmin tai kuuma, ja sateeton ja lähes pilvetön kausi kestää noin kolme kuukautta. Merituulet vilvoittavat saaristossa, mutta suurkaupungeissa, kuten Ateenassa, helle voi käydä pakahduttavaksi. Sateet ajoittuvat lähinnä talveen. Lunta voidaan saada kaikkialla Kreikassa, mutta saaristossa se on harvinaista. Alavilla alueilla se ei jää maahan juuri koskaan. Kevät ja syksy ovat lyhyitä välivuodenaikoja, jolloin sää on vaihtelevaa.[20]

Kreikan sään erityispiirre on auringonpaisteen suuri määrä. Sitä saadaan talvellakin viitisen tuntia, kesällä jopa 12–14 tuntia päivässä.[20] Laajat metsäpalot aiheuttavat lähes vuosittain ongelmia loppukesästä. Ne ovat johtaneet evakuointeihin ja joskus myös kuolemantapauksiin.[21]

Kuukausittainen keskimääräinen vuorokauden maksimi- ja minimilämpötila sekä sademäärä eri puolilla Kreikkaa[20]
MittauspisteTHMHTKHESLMJ
Ateena
(kuiva itä)		 13 °C
6 °C
62 mm		14 °C
7 °C
37 mm		16 °C
8 °C
37 mm		20 °C
11 °C
23 mm		25 °C
16 °C
23 mm		30 °C
20 °C
14 mm		33 °C
23 °C
6 mm		33 °C
23 °C
7 mm		29 °C
19 °C
15 mm		24 °C
15 °C
51 mm		19 °C
12 °C
56 mm		15 °C
8 °C
71 mm
Náxos
(saaristo)		 15 °C
10 °C
91 mm		15 °C
10 °C
73 mm		16 °C
11 °C
69 mm		20 °C
13 °C
19 mm		23 °C
16 °C
12 mm		26 °C
20 °C
11 mm		27 °C
22 °C
2 mm		28 °C
22 °C
1 mm		24 °C
18 °C
11 mm		20 °C
15 °C
45 mm		17 °C
12 °C
48 mm		15 °C
8 °C
93 mm

Kasvillisuus ja eläimistö
Pääartikkelit: Kreikan luonto, Kreikan kasvisto ja Kreikan eläimistö

Kreikassa on tavattu yli 5 500 kasvilajia ja 900 eläinlajia. Metsät kattavat noin 30 prosenttia Kreikan pinta-alasta.[1] Merkittäviin puulajeihin kuuluvat alepponmänty, tammi, pyökki ja kastanja alemmilla korkeuksilla ja kuusi korkeammalla vuorten rinteillä.[12] Eläinlajien joukossa on uhanalaisia lajeja, kuten valekarettikilpikonna ja munkkihylje.[22]

Kreikan kansallispuistoihin kuuluu kymmenen kansallismetsää, jotka ovat Ólympoksen, Parnassóksen, Párnithan, Aínoksen ja Oítin kansallismetsät, Píndoksen kansallismetsä ja Víkoksen–Aóoksen kansallismetsä, Préspajärvien kansallismetsä, Soúnion kansallismetsä sekä Samarián kansallismetsä. Lisäksi maassa on kaksi merikansallispuistoa, Alónnisoksen ja Pohjoisten Sporadien merikansallispuisto ja Zákynthoksen merikansallispuisto, 15 muuta kansallispuistoa sekä lukuisia muita luonnonsuojelualueita.[23][24][25]

Historia
Pääartikkeli: Kreikan historia

Esihistoria
Minolaisaikainen kaupunki Akrotírin Laivakulkuefreskossa.
Uhrikulkue Agía Triádan sarkofagissa mykeneläiseltä ajalta.

Varhaisimmat merkit paleoliittisen kauden asutuksesta Kreikassa ovat noin ajalta 200000 eaa. pohjoisessa Kreikassa ja Thessaliassa. 7000-luvulla eaa. Pohjois-Kreikassa oli neoliittisen kauden maanviljelystä.[7]

Pronssikausi alkoi kreikassa noin 3200 eaa.[7] Kreikan alueen pronssikautisia kulttuureja kutsutaan yhdessä Egeanmeren kulttuureiksi. Niihin kuuluvat Kykladeilla ja muilla Egeanmeren saarilla vaikuttanut kykladinen kulttuuri, pääasiassa Kreetalla vaikuttanut minolainen kulttuuri sekä erityisesti Manner-Kreikassa vaikuttanut helladinen kulttuuri, jonka loppuvaihe tunnetaan mykeneläisenä kulttuurina. Näiden kulttuurien välillä oli paljon vuorovaikutusta ja ne kietoutuivat erityisesti loppuvaiheessaan monella tavalla yhteen.

Minolainen ja mykeneläinen kulttuuri olivat koko Euroopan ensimmäiset korkeakulttuurit. Minolainen kulttuuri tunnetaan ennen kaikkea sen Kreetalle rakentamista suurista palatsikeskuksista, kuten Knossos ja Faistos. Palatsien rakentaminen alkoi ensimmäisellä palatsikaudella noin 2000 eaa. ja kukoisti toisella palatsikaudella, joka alkoi noin 1750–1700 eaa.[7] Minolainen kulttuuri ei kuitenkaan ollut indoeurooppalainen eikä kreikankielinen.

Minolaisen kulttuurin lopulta syrjäyttänyt mykeneläinen kulttuuri sen sijaan oli Euroopan ensimmäinen kreikankielinen kulttuuri. Ensimmäiset kreikkaa puhuneet kansat saapuivat Manner-Kreikan alueelle noin 2000 eaa. Mykeneläisen kulttuurin huippukausi alkoi noin 1600 eaa. ja se valtasi minolaisen kulttuurin ydinalueet Kreetalla noin 1450 eaa. Myös mykeneläiset rakensivat palatseja, joista tunnetuimpiin kuuluvat Mykene, Tiryns ja Pylos Peloponnesoksella. Kulttuuri kirjoitti loppuvaiheessaan kreikkaa, ja käytti tähän lineaari-B-kirjoitusta. Myöhempi kreikkalainen mytologia kertoi erityisesti mykeneläisen ajan muistumista, kuten Troijan sodasta, joka on saattanut ajoittua noin ajalle 1250–1200 eaa. Mykeneläinen kulttuuri romahti noin 1200 eaa.[7]

Antiikin Kreikka
Pääartikkeli: Antiikin Kreikka

Varhaisten kulttuurien romahtamista seurasivat Kreikan pimeät vuosisadat, jotka kestivät noin 1200–800 eaa. Tuona aikana alueella tapahtui paljon kreikkalaisten kansojen kansainvaelluksia, ja Kreikka siirtyi pronssikaudelta rautakaudelle, joka alkoi noin 1000 eaa. Levottomana aikana kulttuuri taantui ja yhteisöt köyhtyivät. Noin 1000–850 eaa. kehittyivät homeerisen ajan kuningaskunnat. Noin 900 eaa. alkoi geometrinen kausi, joka merkitsi suurta kehitystä keramiikassa, ja osoittaa samalla kulttuurin ja talouden elpymistä ja kaupankäynnin lisääntymistä. Noin 800 eaa. lähtien syntyivät polikset eli kreikkalaiset kaupunkivaltiot, joissa kehittyi uusi ja kukoistava kulttuuri. Tämän aikakauden Kreikasta käytetään termiä antiikin Kreikka ja sen varhaisvaiheesta noin 700–500 eaa. nimitystä Kreikan arkaainen kausi.[7]

Taistelevia hopliitteja. Kuvitusta attikalaisessa mustakuviotekniikalla koristellussa hydriassa, n. 560–550 eaa.

Ensimmäiset historiallisesti tunnetut Olympian kisat pidettiin vuonna 776 eaa., mistä alkaa historiallinen aika Kreikassa. Antiikin Kreikan kirjallisuuden ja samalla koko länsimaisen kirjallisuuden katsotaan saavan alkunsa Homeroksen nimiin laitetuista runoelmista Ilias ja Odysseia noin 750–700 eaa. Antiikin Kreikan arkkitehtuuri alkoi saada muotoansa, kun ensimmäinen doorilainen temppeli, Olympian Heran temppeli rakennettiin noin 600 eaa.[7]

Kreikkalaisista kaupunkivaltioista huomattavimpia olivat Ateena ja Sparta. Kaupunkivaltioita syntyi runsaasti myös nykyisen Kreikan ulkopuolelle, erityisesti Vähä-Aasian länsirannikolle ja Etelä-Italiaan (Magna Graecia) sekä muuallekin Välimeren rannikoille, kreikkalaisten perustaessa siirtokuntia näille alueille. Filosofia kehittyi Vähässä-Aasiassa Joonian rannikon kreikkalaisissa siirtokunnissa noin 600 eaa. Ateena tunnetaan erityisesti demokratiastaan, joka kehittyi 500-luvun lopulta eaa. alkaen.[7]

400-luvun eaa. alussa kreikkalaiset kävivät niin kutsuttuja persialaissotia Persiaa vastaan. Niissä kreikkalaiset kaupunkivaltiot pystyivät voittamaan Persian uhan ja käytännössä pelastivat orastamassa olleen länsimaisen sivistyksen. Sota muistetaan erityisesti Marathonin, Thermopylain ja Salamiin taisteluista. Sotia seurasi kreikkalaisen kulttuurin suurin kukoistuskausi, Kreikan klassinen kausi noin 480–323 eaa. Klassinen kulttuuri kukoisti erityisesti Ateenassa, minkä ilmentymänä ovat muun muassa Akropolis ja Parthenon. Kaupunki saavutti joksikin aikaa kreikkalaisen maailman johtoaseman Deloksen meriliiton avulla. 400-luvun eaa. jälkimmäisellä puoliskolla käytiin kreikkalaisen maailman suuri ”sisällissota” peloponnesolaissota, jossa vastakkain olivat erityisesti Ateena ja Sparta.[7]

Ateenan Akropolis, antiikin kreikkalaisen sivistyksen symboli.

Kreikkalaisten keskinäiset sodat jatkuivat Ateenan, Spartan ja Theban välillä 300-luvun eaa. alkupuolella. Vuosisadan loppupuolella Makedonian valtakunta valloitti ensin koko Kreikan Khaironeian taistelun seurauksena vuonna 338 eaa. ja sitten Aleksanteri Suuren johdolla koko Etu-Aasian ja Egyptin.[7] Tämän jälkeen kreikkalainen kulttuuri levisi laajalle myös näille alueille. Aikakautta kutsutaan hellenistiseksi kaudeksi. Kreikkalaisten kaupunkivaltioiden poliittinen merkitys pieneni, mutta esimerkiksi Ateena säilyi merkittävänä oppineisuuden keskuksena.

Vuonna 168 eaa. Makedonia kärsi tappion Rooman valtakunnalle. Koko Kreikasta tuli Rooman provinssi vuonna 146 eaa. roomalaisten tuhottua Korintin. Ajanlaskun alkuun mennessä Rooma oli vallannut valtaosan koko kreikkalaisesta maailmasta. Rooman sisällissodan 43–31 eaa. ratkaiseva taistelu Aktionin taistelu käytiin Kreikassa vuonna 31 eaa. Rooman valtakunta omaksui osan kreikkalaisesta kulttuurista itseensä, ja Kreikasta ja Ateenasta tuli roomalaisen yläluokan koulutuspaikka. Roomalaisen Kreikan provinssin eli Achaean keskukseksi tuli uudelleenrakennettu Korintti vuodesta 46 eaa. Monet keisarit, erityisesti keisari Hadrianus, toimivat Kreikan hyväntekijöinä ja suorittivat suuria rakennusohjelmia.[7]

Kristinusko saapui Kreikkaan apostoli Paavalin lähetystyön tuloksena 49–54 jaa. Valtionuskonto siitä tuli Kreikassa samoin kuin koko valtakunnassa keisari Theodosius I:n julistuksella vuonna 381.[7]

Bysanttilainen ja osmanivallan aika
Pääartikkelit: Bysantin valtakunta ja osmanien Kreikka
Bysanttilaisaikainen Evangelístrian kirkko Mystraksessa.

Rooman valtakunnan hajottua kahtia vuonna 395 Kreikka jäi sen kreikankielisenä säilyneelle itäosalle, joka kehittyi keskiaikaiseksi Bysantin valtakunnaksi. Valtionuskonnoksi vakiintui kristinuskon ortodoksinen muoto (Bysantin kirkko). Bysantti säilytti monin osin antiikin kreikkalais-roomalaisen perinnön yhdistyneenä kristinuskoon. Valtakunnan keskus oli Konstantinopolissa. Nykyisen Kreikan alueella merkittäviä keskuksia olivat muun muassa Thessaloniki ja Mystras.[7] Myös välillä taantunut Ateena kukoisti jälleen keskibysanttilaisella kaudella. Bysantin valta oli kuitenkin monissa osissa Kreikkaa aina heikko, ja maahan kohdistui bulgaarien, slaavilaisten ja muiden heimojen kansainvaelluksia, kun taas saaristo ja muut rannikkoalueet olivat alttiina merirosvojen hyökkäyksille.

Osmaniarmeija hyökkää Iraklioniin. Jan Peeters, 1600-luku.

Bysantin kulta-aikaa olivat noin vuodet 850–1050. Normannit valtasivat osan Kreikkaa 1081–1149. Ristiretkeläisten vallattua Konstantinopolin neljännen ristiretken seurauksena vuonna 1204 Kreikka jaettiin valloittajien, pääasiassa venetsialaisten ja frankkien, kesken. Bysantti sai Konstantinopolin ja Mystraksen takaisin hallintaansa vuonna 1261, jonka jälkeen bysanttilainen kulttuuri nousi vielä viimeiseen kukoistukseensa, mutta muutoin valtakunnan entinen suuruus oli mennyttä. 1300-luvulta lähtien uudeksi uhaksi kehittyi turkkilainen Osmanien valtakunta. Osmanit valtasivat suuren osan Manner-Kreikkaa 1390–1450. Samaan aikaan Venetsia valtasi pääosan läntisestä Kreikasta ja Kreikan saaristosta ja perusti Kreikan alueelle linnoituksia taistellakseen osmaneja vastaan.[7]

Bysantti kukistui lopullisesti vuonna 1453 turkkilaisten vallattua Konstantinopolin ja tämän jälkeen pääosan valtakunnan muista viimeisistä alueista, mukaan lukien Ateenan 1456 sekä Mystraksen 1460 ja pääosan muusta Peloponnesoksesta 1503. Näin Kreikasta tuli osa Osmanien valtakuntaa. Erityisesti Jooniansaaret ja Kreeta säilyivät kuitenkin pitkään venetsialaisten vallassa. Venetsialaiset voittivat turkkilaiset Lepanton taistelussa vuonna 1571 ja estivät näiden pyrkimykset edetä pidemmälle länteen. Venetsialaiset valloittivat myös osan Peloponnesoksesta 1684, mutta turkkilaiset valtasivat alueet takaisin 1715.[7]

Osmanivallan aikana kreikkalaiset saivat pitää ortodoksisen uskonsa, ja kirkko toimi kreikkalaisuuden ja kreikan kielen säilyttäjänä. Kreikkalaisiin kohdistui kuitenkin suuria vero- ym. rasituksia, ja osmanien vallankäyttö oli välillä hyvin julmaa. Syrjäseuduilla osmanivalta oli heikko, ja kreikkalaiset kapinoivat usein. Tämän seurauksena he saivat myös kärsiä turkkilaisten verisistä kostoista. Osa kreikkalaisista erityisesti Vähässä-Aasiassa turkkilaistui ajan kuluessa. Varsinainen kansallisuusaate ja ajatus itsenäisyydestä alkoivat nousta Kreikassa valistuksen aikana 1700-luvulla ja 1800-luvun alussa. Vapausliike Filikí Etaireía perustettiin vuonna 1814.[7]

Nykyinen Kreikan valtio
Patraksen arkkipiispa Germanos nostaa Kreikan itsenäisyystaistelun lipun 25. maaliskuuta 1821. Theódoros Vryzákis, 1865.

Kreikan osmanivaltaa vastaan suunnatun kansannousun alkamispäivänä pidetään virallisesti 25. maaliskuuta 1821. Siitä sai alkunsa Kreikan vapaussota. Varsinainen itsenäisyysjulistus annettiin Néa Epídavroksessa uutenavuotena 1822. Vapaussota kesti aina vuoteen 1829 saakka. Se oli verinen ja monet kreikkalaiset antoivat henkensä vapauden puolesta. Sotaan liittyi myös monia filhelleenejä eri puolilta Eurooppaa. Kreikan itsenäisyys tunnustettiin Lontoon protokollassa 3. helmikuuta 1830. Tuolloin tunnustajina olivat Iso-Britannia, Ranska ja Venäjä.

Itsenäistyneen Kreikan pääkaupunki oli aluksi Aíginassa vuosina 1828–1829, sitten Náfpliossa vuosina 1830–1834 ja vuodesta 1834 Ateenassa. Kreikka oli aluksi tasavalta (nk. Kreikan ensimmäinen tasavalta). Ioánnis Kapodístriaksesta tuli Kreikan ensimmäinen presidentti vuonna 1828, mutta hänet murhattiin vuonna 1831. Vuonna 1832 Kreikasta tuli Kreikan kuningaskunta. Maan ensimmäinen kuningas oli baijerilainen Otto vuodesta 1832. Hän joutui maanpakoon vallankumouksen seurauksena vuonna 1862. Ottoa seurasi kuninkaana tanskalainen Yrjö I, joka oli vallassa vuosina 1863–1913.[7]

Kreikan valtion alue oli aluksi huomattavasti nykyistä pienempi. Siihen kuuluivat alun perin Keski-Kreikka ja Peloponnesos sekä Argo-Saroniset ja Kykladien saaret. Vuonna 1864 Iso-Britannia luovutti hallussaan pitämänsä Jooniansaaret Kreikalle. Vuonna 1881 Kreikka sai pääosan Thessaliasta sekä osan Epeiroksesta. Vuosina 1912–1913 käytiin ensimmäinen ja toinen Balkanin sota, joiden tuloksena Kreikkaan liitettiin siihen saakka Osmanien valtakuntaan kuuluneet Etelä-Makedonia ja Pohjoisen Egean saaret, loput Thessaliasta ja Epeiroksesta sekä Kreeta, joka oli julistautunut itsenäiseksi jo 1898 ja ilmoittanut Kreikkaan liittymisestä 1908. Näiden aluelaajennusten jälkeenkin kreikkalaisia asui paljon myös maan ulkopuolella, erityisesti Smyrnan (nykyisen İzmirin) seudulla Vähässä-Aasiassa.

Kreikan alueellinen laajeneminen vuosina 1832–1947.

Vuonna 1896 Kreikassa järjestettiin ensimmäiset nykyaikaiset olympialaiset. Kuningas Yrjö I salamurhattiin vuonna 1913. Valtaan nousi tuli Konstantin I. Hän luopui kruunusta vuonna 1917. Uudeksi kuninkaaksi tuli hänen poikansa Aleksanteri, joka kuoli 1920. Konstantin I palasi valtaan, mutta luopui uudelleen vallasta vuonna 1922. Tämän jälkeen kuninkaaksi tuli Yrjö II.

Kreikka liittyi ensimmäiseen maailmansotaan vuonna 1917.[7] Sodan aikoihin ja sen jälkeen vaadittiin yleisesti Vähän-Aasian kreikkalaisalueiden liittämistä Kreikkaan (Megáli idéa). Sèvresin rauhansopimuksen jälkeen alueet olivatkin muutaman vuoden ajan Kreikan hallinnassa, mutta Turkki ei sopimusta allekirjoittanut. Niinpä Kreikka joutui vuosina 1919–1922 sotaan Turkkia vastaan. Kreikkalaisten pyrkimyksenä oli vallata jopa Konstantinopoli takaisin.[7] Turkissa tämä sota tunnetaan Turkin itsenäisyyssotana. Sota johti Kreikan tappioon, mikä tunnetaan niin kutsuttuna Vähän-Aasian katastrofina. Katastrofi huipentui kreikkalaisen Smyrnan polttamiseen vuonna 1922. Sodan jälkeen tehty Lausannen sopimus merkitsi Kreikan luopumista väliaikaisesti saamistaan alueista sekä pakollista väestönvaihtoa maiden välillä. Noin kaksi miljoonaa Turkin puolelle jäänyttä kreikkalaista ja Kreikan puolelle jäänyttä turkkilaista joutui muuttamaan kodeistaan naapurimaahan. Seurauksena nykyisen Kreikan alueelle muutti kerralla suuri määrä ihmisiä, mikä johti suurten kaupunkien hallitsemattoman nopeaan kasvuun sekä yhteiskunnallisiin levottomuuksiin. Väestönvaihto tehtiin ennen kaikkea uskonnon, ei kielen perusteella.

1900-luvun alkupuolen merkittävimpiä poliitikkoja oli moninkertainen pääministeri Elefthérios Venizélos. Kuningas Yrjö II syrjäytettiin vuonna 1923. Vuonna 1924 Kreikasta tuli tasavalta (nk. Kreikan toinen tasavalta). Monarkia palautettiin vuonna 1935, ja Yrjö II palasi takaisin valtaan. Samaan aikaan maan sotilasdiktaattorina toimi Ioánnis Metaxás 1936–1941. Toisen maailmansodan alettua vuonna 1939 Kreikka julistautui puolueettomaksi. Vuonna 1940 Kreikka joutui kuitenkin sotaan maahan hyökännyttä Italiaa vastaan ja tämän jälkeen vuonna 1941 Saksan miehittämäksi. Toisen maailmansodan suuria taisteluita Kreikassa olivat muun muassa Kreetan taistelu vuonna 1941 sekä Dodekanesian valtaus vuonna 1943. Miehityksen seurauksena yli 100 000 ihmistä kuoli nälkään. Lisäksi miehitysaikana yli 50 000 juutalaista vietiin Kreikasta Auschwitzin keskitysleiriin ja Thessalonikissa asuneista yli 50 000 juutalaisesta valtaosa surmattiin keskitysleireissä tai kaupungin urheilustadionilla.[26]

Sodan jälkeen Kreikka oli Yhdistyneitten kansakuntien perustajajäsen vuonna 1945. Vuosina 1946–1949 Kreikassa käytiin Neuvostoliiton tukemien kommunistien ja Yhdysvaltain tukemien antikommunistien välinen sisällissota, joka päättyi kommunismin vastustajien voittoon. Tämä johti vuosikymmeniä kestäneeseen jakoon, jossa vasemmistolaiset ja oikeistolaiset kyräilivät toisiaan. Vuonna 1947 valtaan nousi kuningas Paul I. Samana vuonna Kreikkaan liitettiin viimeisenä alueliitoksena Italian vallassa vuodesta 1912 olleet Dodekanesian saaret. Vuonna 1952 Kreikka liittyi puolustusliitto Natoon.

Mielenosoittajia Ateenan Sýntagma-aukiolla Kreikan velkakriisin aikaan vuonna 2015.

Kreikan viimeisenä kuninkaana toimi Konstantin II, virallisesti vuosina 1964–1973. Vuonna 1967 oikeistolainen sotilasjuntta kuitenkin syrjäytti kuninkaan ja demokraattisesti valitun hallituksen ja kaappasi vallan. Juntan johtajana toimi Geórgios Papadópoulos. Vuonna 1974 Kreikan ja Turkin suhteet tulehtuivat Kyproksen tilanteen ja erityisesti Turkin suorittaman Kyproksen miehityksen vuoksi. Juntta kaatui samana vuonna. Tämän jälkeen järjestettiin kansanäänestys, jonka perusteella monarkia lakkautettiin. Kreikasta tuli jälleen tasavalta (nk. Kreikan kolmas tasavalta) vuonna 1975.

Sotilasjuntan kaatumisen jälkeen Kreikka on kehittynyt normaaliksi länsimaiseksi demokratiaksi. 1970-luvulta aina 2010-luvulle saakka vallassa vuorottelivat sosiaalidemokraattien Pasok ja oikeiston Uusi demokratia. Juntan jälkeisen ajan merkittäviä poliitikkoja olivat erityisesti Konstantínos Karamanlís ja Andréas Papandréou.[7] Vuonna 1974 Kreikka vetäytyi Naton komentorakenteista protestina Kyproksen miehitystä vastaan, mutta liittyi uudelleen vuonna 1980. Vuonna 1981 Kreikasta tuli EEC:n jäsen.[21] Maa hyötyi jäsenyydestä ja sen mukanaan tuomista tuista suuresti, ja se on nykyaikaistanut yhteiskuntaansa ja talouttaan nopeasti.

Vuonna 2001 Kreikka liittyi eurojärjestelmään. Vuonna 2004 maassa järjestettiin kesäolympialaiset, joiden edellä maassa oli suuria velkarahalla toteutettuja rakennusohjelmia.[27] Vuoden 2009 loppupuolella Kreikan talous luisui vakavaan velkakriisiin. Lokakuun 2009 ennenaikaisten vaalien jälkeen pääministeriksi tuli Pasok-puolueen Geórgios Papandréou. Vuodesta 2010 lähtien euroalueen valtiot ja IMF ovat myöntäneet Kreikalle uutta lainaa useina tukipaketteina velkakriisin hoitamiseksi. Lainojen vastineeksi Kreikan on ollut pakko myöntyä laajoihin säästöihin ja talouden uudistuksiin. Papandréou erosi marraskuussa 2011 maan ajauduttua velkakriisissään umpikujaan ja muodostettiin Loukás Papadímoksen johtama kokoomushallitus. Vuonna 2012 valta siirtyi Antónis Samarásin hallitukselle. Vuonna 2015 vaalit voitti vasemmistolainen Syriza, mistä lähtien maata johtivat Aléxis Tsíprasin hallitukset vuoteen 2019.

Uusi demokratia palasi valtaan vuonna 2019, minkä jälkeen pääministerinä on toiminut Kyriákos Mitsotákis.[28] Tammikuussa 2020 Kreikan parlamentti valitsi presidentiksi Katerína Sakellaropoúloun, joka on Kreikan historian ensimmäinen naispresidentti.[29]

Politiikka ja hallinto

Poliittinen järjestelmä

Nykyinen Kreikan perustuslaki tuli voimaan 11. kesäkuuta 1975 ja sitä on täydennetty vuosina 1986, 2001 ja 2008.[1] Perustuslain mukaan Kreikka on parlamentaarinen tasavalta, jossa valta on kansalla. Lainsäädäntövaltaa käyttävät Kreikan parlamentti ja presidentti, toimeenpanovaltaa presidentti ja hallitus, ja tuomiovaltaa riippumattomat oikeusistuimet.[30]

Kreikan parlamenttitalo Ateenan keskustassa.

Kreikan parlamentti on yksikamarinen ja koostuu 300:sta nelivuotiskaudelle valitusta kansanedustajasta. Kreikan valtionpäämies on Kreikan presidentti, jonka valitsee parlamentti. Presidentin virka on luonteeltaan pitkälti seremoniallinen, eikä tällä ole kovin paljon poliittista valtaa. Vuodesta 2020 presidenttinä toimii Katerína Sakellaropoúlou. Hän ei kuulu mihinkään puolueeseen, mikä on Kreikassa hyvin poikkeuksellista.[29] Kreikan hallitusta johtaa Kreikan pääministeri. Vuodesta 2019 pääministerinä toimii Uusi demokratia -puolueen Kyriákos Mitsotákis.

Kreikan politiikkaa hallitsivat vuoteen 2015 saakka poliittiset dynastiat. Vallassa vaihtelivat käytännössä vuorotellen oikeiston Uusi demokratia ja vasemmiston Pasok. Näiden puolueiden mahtisukuja olivat Papandréout, Karamanlísit ja Mitsotákisit. Vuonna 2015 tammikuun parlamenttivaaleissa valtaan nousi vakiintuneen järjestelmän ulkopuolelta Syriza ja Aléxis Tsípras. Uuden demokratian voitto heinäkuun 2019 parlamenttivaaleissa merkitsi paluuta poliittisten dynastioiden aikaan, sillä Tsíprasin tilalle pääministeriksi nousseen Kyriákos Mitsotákisin isä Konstantínos Mitsotákis oli myös ollut Uuden demokratian pääministeri. Uuden pääministerin sisar Ntóra Bakogiánni puolestaan toimi aiemmin Ateenan kaupunginjohtajana.[31]

Äänestysaktiivisuus vaaleissa on ollut noin 64 %.[32] Kreikkalaiset luottavat poliitikkoihin melko vähän johtuen maan poliittisen historian epävakaudesta. Merkittävämpiä ovat henkilökohtaiset ja viralliset suhteet.[33] Perinteistä järjestelmää voidaan kuvata klientelismiksi eli vastavuoroisiin palveluksiin perustuvaksi.[34]

Hallinnollinen jako
Pääartikkeli: Kreikan hallinnolliset alueet

Kreikka on jaettu hallinnollisesti seitsemään hajautetun hallinnon alueeseen (apokentroméni dioíkisi), jotka jakautuvat 13 alueeseen (periféreia). Alueet jakautuvat edelleen 74 alueyksikköön (perifereiakí enótita) ja nämä 325 kuntaan (dímos).[2][35] Vuoden 2010 loppuun saakka alueet jaettiin 51 prefektuuriin (nomós). Lisäksi Kreikkaan kuuluu Athos eli Pyhän Vuoren autonominen munkkivaltio, joka on itsehallinnollinen luostarivaltio.

Kreikan alueet ja itsehallintoalueet ovat:[2][36]

Kartta Alue Pääkaupunki Pinta-ala (km²) Väkiluku
1 Attika Ateena 3 808 3 827 624
2 Keski-Kreikka Lamía 15 549 547 390
3 Keski-Makedonia Thessaloniki 18 811 1 880 058
4 Kreeta Iraklion 8 336 623 065
5 Itä-Makedonia ja Traakia Komotiní 14 157 608 182
6 Epeiros Ioánnina 9 203 336 856
7 Jooniansaaret Korfu 2 307 207 855
8 Pohjois-Egean saaret Mytilíni 3 836 199 231
9 Peloponnesos Trípoli 15 490 577 903
10 Etelä-Egean saaret Ermoúpoli 5 286 308 975
11 Thessalia Lárisa 14 037 732 762
12 Länsi-Kreikka Patras 11 350 679 796
13 Länsi-Makedonia Kozáni 9 451 283 689
- Athos (itsehallintoalue) Karyés 336 1 811

Maanpuolustus

Kreikan asevoimat muodostuvat maavoimista (Ellinikós Stratós, ES), merivoimista (Ellinikó Polemikó Naftikó, EPN) ja ilmavoimista (Ellinikí Polimikí Aeroporía, EPA). Kaikki 19–45-vuotiaat miehet ovat asevelvollisia. Miesten varusmiespalvelus kestää vuoden, naiset voivat hakeutua palvelukseen vapaaehtoisina. Vuonna 2015 maa käytti noin 4,5 prosenttia bruttokansantuotteestaan sotilasmenoihin.[1]

Kreikka on puolustusliitto Naton jäsen vuodesta 1952. Maa osallistuu muun muassa Naton rauhanturvaoperaatioihin Afganistanissa ja Kosovossa sekä merirosvouksen torjuntaan Afrikan sarven lähivesillä.[37]

Ulkopolitiikka

Kreikan ulkopolitiikkaa on jo vuosien ajan leimannut kysymys Kyproksesta sekä suhteet Turkkiin. Turkin kanssa maalla on ollut kiistaa paitsi Kyproksesta myös rajakiistoja ja jopa ajoittaisia yhteenottoja erityisesti Egeanmeren alueella Turkin rannikolla sijaitsevilla pienillä Kreikan saarilla. Kreikalla oli pitkäkestoinen kiista myös pohjoisen naapurinsa Makedonian tasavallan nimestä vuodesta 1992 alkaen, sillä Kreikka halusi Makedonian nimen viittaavan ainoastaan kreikkalaiseen Makedoniaan.[38] Samalla Kreikka vastusti naapurinsa EU- ja Nato-jäsenyyksiä. Kreikassa Makedonian tasavaltaan on viitattu sen pääkaupungin mukaan nimellä Skópia (Skopje). Kiista sovittiin vuonna 2018, kun Makedonian tasavallan nimi päätettiin muuttaa Pohjois-Makedoniaksi.[39][40]

Talous
Pääartikkeli: Kreikan talous

Kreikan talous on markkinatalous, jossa julkisella sektorilla on kuitenkin aina ollut vahva rooli. Vuonna 2015 arvioitu bruttokansantuote oli 286 miljardia USD. BKT asukasta kohden oli noin 26 400 USD, mikä on noin kaksi kolmasosaa johtavista euroalueen maista. BKT:n todellinen kasvu vuonna 2013 oli –3,2 %, vuonna 2014 0,7 % ja vuonna 2015 –0,2 %. Palveluiden osuus BKT:sta on noin 81 %, teollisuuden 15 % ja maatalouden 4 %. Julkisen sektorin osuus BKT:sta on noin 40 %. Kreikka on suurin EU-tukien saaja, ja tukien osuus BKT:sta on noin 3,3 %. Vuotuinen inflaatio vuonna 2015 oli noin –1,7 %.[1]

Öljynporauslauttoja Kaválan edustalla.
Pireuksen satama.
Ithakalla kasvava oliivipuu, jota on väitetty yli 1500-vuotiaaksi.
Vuohia Askýfoun ylätasangolla Kreetalla.

Kreikan talous perustuu suuryrityksiin ja toisaalta laajaan, usein perheomisteiseen yksityisyritteliäisyyteen. Työvoiman suuruus oli vuonna 2015 noin 4 791 000 henkeä. Tästä palveluissa oli noin 72 %, teollisuudessa 15 % ja maataloudessa 13 %. Kreikan tärkeimmät vientituotteet ovat elintarvikkeet ja juomat, petrokemian tuotteet, kemikaalit sekä tekstiilit ja monet muut teollisuustuotteet. Tärkeimmät tuontitavarat Kreikkaan ovat koneet, kulkuvälineet, polttoaineet ja kemikaalit.[1] Kauppa on vahvasti alijäämäinen, koska monet tuotteet täytyy tuoda ulkomailta ja ulkomaisia tuotteita myös arvostetaan usein enemmän kuin kotimaisia.[33]

Kreikan valuutta on euro, ja sitä edelsi drakma. Kreikka hyväksyttiin eurojärjestelmään vuonna 2001, ja euro tuli käyttöön käteisenä rahana vuoden 2002 alusta.[41]

Julkinen talous ja velkakriisi

Kreikan talous on ollut pitkään alijäämäinen. Julkista velkaa on otettu vuosia ulkomailta erilaisiin rakennusohjelmiin sekä julkisen sektorin palkkojen nostamiseen. Eurojäsenyys helpotti lainan saamista. Vuoden 2009 loppupuolella Kreikan talous luisui akuuttiin velkakriisiin, kun lainan saaminen vaikeutui vuonna 2008 alkaneen maailmanlaajuisen talouskriisin seurauksena.[27][42] EU:n komissio selvitti myöhemmin, että Kreikka oli kaunistellut tilastojaan päästäkseen euroon mukaan. Valtiontalous oli velkainen jo vuosia ennen finanssikriisin kärjistymistä, ja julkisen sektorin alijäämä oli sallittua kolmea prosenttia suurempi.[43][44]

Keväällä 2010 muut EU-maat ja IMF päättivät lainata rahaa Kreikan pelastamiseksi.[45] Tukea saadakseen Kreikka suostui leikkaamaan valtion menoja rajusti. Kreikka on muun muassa alentanut tai jäädyttänyt julkisen sektorin palkkoja, nostanut eläkeikää, korottanut veroja ja yksityistänyt valtion omaisuutta.

Maan velkakriisi on ollut tämän jälkeen sitkeä. BKT putosi vuosina 2010–2015 noin 25 %.[27] Vuonna 2015 työttömyys oli Euroopan pahin, noin 25 %. Nuorisosta työttömänä oli peräti 52,4 %, mikä on korkeimpia lukuja koko maailmassa.[1] Vuoteen 2015 mennessä Kreikan velka oli noussut 320 miljardiin euroon ja maata oli tuettu 240 miljardilla. Velan osuus BKT:sta oli Euroopan suurin, 174 %.[27] Vuosina 2015–2016 usko Kreikan talouden toipumiseen alkoi kasvaa. Standard and Poor’sin mukaan Kreikan talous on osoittautunut arvioitua kestävämmäksi. Kreikan ei enää uskota jättävän velkaansa maksamatta.[46]

Palvelut ja turismi

Palvelusektorilta Kreikan suurimpiin yrityksiin kuuluu erityisesti pankkeja. Niistä suurimmat ovat Kreikan pankki, Ethnikí Trápeza (Kreikan kansallispankki), Alpha Bank, Eurobank Ergasias ja Trápeza Peiraiós (Pireuksen pankki).[47] Muita suuria yrityksiä ovat muun muassa lentoyhtiö Aegean Airlines, veikkausyhtiö OPAP sekä teleyhtiö OTE.[48] Kreikka on vanhastaan tunnettu merenkulkuvaltio ja sen kauppalaivasto, 860 alusta, on maailman 12. suurin.[1][49]

Matkailu on nykyään huomattava tulonlähde Kreikalle. Vuonna 2015 sen osuus BKT:sta oli noin 18 %.[1] Turismi on kasvanut voimakkaasti. Vuonna 1988 maassa kävi noin 8 miljoonaa turistia,[7] vuonna 1995 noin 10 miljoonaa turistia ja vuonna 2014 noin 22 miljoonaa turistia.[50] Kreikka ja Kreikan saaristo ovat yksi maailman suosituimmista matkakohteista.

Teollisuus ja energiantuotanto

Kreikan tärkeimpiä teollisuustuotteita ovat muun muassa petrokemian tuotteet, kemikaalit, metallituotteet, kaivostuotteet, tekstiilit, elintarvikkeet ja juomat sekä tupakka.[1] Näiden jalostusaste on tyypillisesti varsin alhainen.[43] Teollisuuden kehitystä haittaa raaka-aineiden ja energian puute.

Kreikan sähköntuotanto ja -kulutus oli vuonna 2012 noin 57,6 miljardia kWh. Energiatarpeesta katettiin 70,4 % fossiilisilla polttoaineilla, pääosa öljyllä, maakaasulla sekä ruskohiilellä. Uusiutuvien energialähteiden osuus oli noin 26,5 %. Sähköä tuotetaan muun massa lukuisten tekojärvien vesivoimapadoilla sekä aurinkopaneeleilla. Vesivoiman osuus kokonaistuotannosta oli noin 11,4 % ja muiden uusiutuvien energianlähteiden osuus 15,1 %. Kreikka ei käytä ydinvoimaa.[1]

Suurimmat teollisuusalan yritykset ovat öljy-yhtiöt Motor Oil Hellas ja Hellenic Petroleum, valtion sähköyhtiö Dimósia Epicheírisi Ilektrismoú (DEI) sekä juomavalmistaja Coca-Cola HBC.[47][49]

Maatalous

Kreikka on monin osin edelleen maatalousmaa huolimatta maan vuoristoisesta luonteesta, kesien kuivuudesta ja eroosion voimakkuudesta. Maataloustuotteina Kreikka tuottaa viljaa, hedelmiä, vihanneksia, maitotuotteita sekä teollisuudelle tupakkaa, puuvillaa, sokerijuurikkaita ja viinirypäleitä. Maatalouden päävientituotteita ovat muun muassa oliiviöljy, oliivit ja viini. Kreikka on maailman kolmanneksi suurin oliiviöljyn tuottaja. Maataloustuotteiden jalostus lasketaan teollisuuden tilastoihin, ja elintarviketeollisuus on maan merkittävimpiä teollisuudenaloja.

Suurin osa Kreikasta on niittyä ja karua vuoristolaidunta, joka soveltuu vain lampaiden ja vuohien pitoon. Viljelysmaa on sijoittunut alangoille, kukkuloille ja vuorten alemmille rinteille. Koska keinokasteluun sijoitetut varat ovat vähäisiä, on viljelysmaat sijoitettu usein alueille, jossa sademäärät ovat runsaammat muuhun maahan verrattuna. Sen lisäksi että oliivit ovat tärkeitä vientituotteita, myös oliiviöljyn kotimainen kysyntä on merkittävää.[51] Metsätaloutta Kreikassa on hyvin vähän. Kreikassa viljellään myös tupakkaa, vaikka sitä ei juurikaan lähde ulkomaan vientiin.

Liikenne

Kreikassa on 45 suurempaa lentokenttää, joista 15 on kansainvälisiä lentoasemia, 26 kansallisia lentoasemia ja neljä kunnallisia lentoasemia.[52] Vilkkaimmat lentoasemat ovat Ateenan kansainvälinen lentoasema, Iraklionin kansainvälinen lentoasema sekä Thessalonikin kansainvälinen lentoasema. Ateenan kenttää käytti vuonna 2016 noin 20 miljoonaa matkustajaa.[53] Erityisesti saariston kansainvälisille lentoasemille tehdään paljon turistilentoja ulkomailta. Tilauslennoissa vilkkain on Iraklionin lentoasema noin 4 miljoonalla vuotuisella matkustajalla.[54] Kreikan suurin lentoyhtiö on Aegean Airlines.

Kreikassa on yhteensä 116 960 km maantietä, josta päällystettyä tietä on 41 357 km ja moottoritietä 1 091 km.[1] Merkittävimmät valtatiet ovat Ateenasta Pohjois-Kreikkaan ja Pohjois-Makedonian rajalle kulkeva A1 sekä Pohjois-Kreikassa länsirannikolta Turkin rajalle kulkeva A2 eli Egnatían valtatie. Pitkänmatkan linja-autoliikenteessä toimii paikallisten linja-autoyhtiöiden yhteenliittymä KTEL. Rautateitä maassa on 2 548 km, josta 1 565 km on standardilevyistä ja 764 km sähköistettyä rataa.[1] Rautatieliikennettä hoitaa valtion rautatieyhtiö Organismós Sidirodrómon Elládos (OSE). Ateenan metropolialueen joukkoliikenteen runkona toimii Ateenan metro.

Kreikka on merkittävä merenkulkumaa. Tärkeimmät satamakaupungit ovat Pireus, Thessaloniki, Patras ja Asprópyrgos. Ágioi Theódoroissa on merkittävä öljysatama.[1] Saarten välistä lauttaliikennettä hoitavat lukuisat pienet lauttayhtiöt. Mantereen päässä lautat Kykladeille, Dodekanesiaan, Kreetalle ja Pohjoisen Egean saarille lähtevät yleensä Pireuksesta, kun taas Patraksesta on yhteyksiä Italiaan ja Jooniansaarille. Merkittäviä lauttayhtiöitä ovat muun muassa Anek Lines, Blue Star Ferries, Hellenic Seaways ja Minoan Lines.[55] Kuusi kilometriä pitkä Korintin kanava lyhentää merimatkaa maan itä- ja länsirannikon välillä 325 kilometrillä Peloponnesoksen ympäri kiertämiseen verrattuna,[1] joskin se sopii vain suhteellisen pienille aluksille.

Väestö
Pääartikkeli: Kreikkalaiset
Kreikkalainen vanhempi nainen.
Kreikkalainen ortodoksipappi.

Heinäkuussa 2016 arvioitiin, että Kreikassa on 10 773 253 asukasta.[1] Edellisessä virallisessa väestönlaskennassa vuonna 2011 väkiluku oli 10 815 197.[2] Syntyvyys on alhainen, vaikka maan kulttuuri onkin lapsirakas.[33] Vuosittainen väestönkasvu oli vuonna 2016 noin –0,03 %.[1] Väestötiheys on 81 asukasta/km². Kaupungeissa asuu 78 % väestöstä.[1]

Kreikka on hyvin homogeeninen valtio ja enemmistö sen asukkaista pitää itseään etnisinä kreikkalaisina. Virallisten lukujen mukaan vain yksi prosentti asukkaista puhuu äidinkielenään muuta kuin kreikkaa.[1] Maassa on kuitenkin pieniä määriä turkkilaisia, slaaveja, albaaneja, pomakkeja, romaneja ja valakeja. Etnisyyttä ei kuitenkaan tilastoida. Kreikassa asuvista 93 % on Kreikan kansalaisia ja 7 % muiden maiden kansalaisia.[1] Suurin osa maan vähemmistöistä elää Pohjois-Kreikan alueella lähellä naapurimaiden rajoja. Albaaneista suurin osa oleskelee maan suurimmissa kaupungeissa laittomasti (arvioitu määrä noin 300 000), mutta Pohjois-Kreikassa asuu myös albaniaa äidinkielenään puhuvia yhteisöjä, jotka ovat ortodokseja ja Kreikan kansalaisia. Erityisesti Kreikan suurissa kaupungeissa on myös suuri määrä paperittomia maahanmuuttajia muun muassa Lähi-idästä ja Afrikasta.

Kreikan kansalaisuuden saanti syntymässä vaatii vähintään toisen vanhemman kansalaisuutta. Pelkkä Kreikassa syntyminen ei riitä kansalaisuuden saamiseen. Maahanmuuttajan tulee asua maassa vähintään kymmenen vuotta ennen kuin kansalaisuutta voi hakea. Kreikka hyväksyy kaksoiskansalaisuuden.[1]

Uskonto
Pääartikkeli: Kristinusko Kreikassa

Kreikan väestöstä 98 prosenttia on kastettu ortodoksiseen kirkkoon. Suuri osa Kreikasta on Kreikan ortodoksisen kirkon aluetta. Kreetalla toimii erillinen Kreetan kirkko, kun taas Pohjoisen Egean saaret ja Dodekanesia ovat suoraan Konstantinopolin ekumeenisen patriarkaatin alaisuudessa. Kreikassa on myös noin 1,3 prosentin suuruinen muslimivähemmistö,[1] joka koostuu suurimmaksi osaksi turkkilaisista. Lisäksi maassa on pieniä katolilais- ja juutalaisyhteisöjä.

Koulutus

Noin 68 % 25–64-vuotiaista on suorittanut ylemmän toisen asteen koulutuksen, mikä on OECD:n keskiarvon (76 %) alapuolella.[32] Lukutaitoisia oli yli 15-vuotiaista 97,7 %, naisista 96,9 % ja miehistä 98,5 %. Kreikan koulutusmenot olivat vuonna 2016 4,1 % BKT:sta.[1]

Kreikassa toimii 22 yliopistoa ja korkeakoulua. Niistä vanhin on vuonna 1837 perustettu Ateenan yliopisto, joka oli myös Balkanin ja Itäisen Välimeren alueen ensimmäinen yliopisto.[56] Suurin on Thessalonikin Aristoteles-yliopisto, jossa on yli 95 000 opiskelijaa.[57]

Kansanterveys

Sekä kreikkalaisten naisten että varsinkin miesten elinajanodote on selvästi yli Euroopan keskitason. Väestön keskimääräinen elinikä vuonna 2016 oli 80,5 vuotta, naisilla 83,3 ja miehillä 77,9 vuotta. Väestön keskimääräinen ikä on 44,2 vuotta, naisilla 45,3 ja miehillä 43,1 vuotta. Syntyvyys on 8,5 tuhatta henkeä kohden vuodessa ja 1,42 lasta naista kohden. Ensisynnyttäjien keskimääräinen ikä on 31,2 vuotta.[1]

Kuolleisuus on 11,2 tuhatta asukasta kohden vuodessa.[1] Yleisimmät kuolinsyyt vuonna 2002 olivat aivo- ja sydäninfarktit.[58] Välimeren ruokavalio, johon kuuluvat muun muassa pähkinät ja oliiviöljy yhdistettynä runsaaseen kalan ja vihannesten syömiseen on todettu kokonaisuutena terveelliseksi, mutta siitä ei ole voitu osoittaa yksittäistä sairauksia torjuvaa osaa.[59] Kaupungistuminen on kuitenkin muuttanut ruokailutapoja, ja ylipaino on kasvava ongelma.[60] Lapsikuolleisuus on 4,6 tuhatta syntynyttä kohden. Vuonna 2016 maassa oli arviolta 16 200 HIV/AIDS-potilasta.[1]

Kreikan terveydenhuollon menot olivat vuonna 2016 8,1 % BKT:sta.[1]

Kulttuuri
Pääartikkeli: Kreikkalainen kulttuuri
EU-jäsen antiikkisilla perinteillä.

Kreikan kulttuuri on kehittynyt tuhansien vuosien aikana. Se sai alkunsa jo pronssikaudelta sekä antiikin Kreikan arkaaiselta ajalta. Myöhemmin se vaikutti suuresti Rooman, Bysantin ja Osmanien valtakuntien kulttuuriin.

Antiikin Kreikan kulttuuri
Pääartikkeli: Antiikin Kreikan kulttuuri

Antiikin Kreikan kulttuurilla (700 eaa. – 400 jaa.) on ollut suuri vaikutus Euroopan kehityksessä. Antiikin Kreikkaa kutsutaan usein länsimaisen sivistyksen kehdoksi. Kreikassa ovat kehittyneet muun muassa demokratia, filosofia, esittävä kuvanveisto, länsimainen kirjallisuus ja teatteri sekä historiankirjoitus. Kirjallisuudessa oli pitkään hallitsevana eepillinen runous, jota edusti muun muassa Iliaan ja Odysseian kirjoittajana pidetty Homeros. Myöhemmin kehittyivät lyyrinen runous ja antiikin Kreikan teatteri. Kreikkalaisen tragedian suuret nimet ovat Aiskhylos, Sofokles ja Euripides, komedian puolestaan Aristofanes ja Menandros. Antiikin Kreikan uskonto oli monijumalinen. Siihen liittyy laaja kreikkalainen mytologia, joka oli usein kirjallisuuden ja kuvanveiston aiheena ja on vaikuttanut paljon myöhempäänkin taiteeseen. Soittimina kithara ja aulos olivat yleisimmät ja arvostetuimmat.

Rakennustaide oli korkealla tasolla jo esihistoriallisella ajalla, kuten Knossoksen, Mykenen ja Tirynsin valtavat linnan- ja palatsinrauniot toiselta tuhatluvulta eaa. osoittavat. Antiikin Kreikan arkkitehtuuri tunnetaan erityisesti suurista, usein doorilaisista temppeleistä, kuten Parthenon ja Olympian Zeuksen temppeli.

Bysanttilainen kulttuuri
Pääartikkeli: Bysanttilainen kulttuuri

Bysanttilainen kulttuuri (n. 400–1453) tarkoittaa Bysantin valtakunnassa eli Itä-Roomassa kukoistanutta keskiaikaista kulttuuria. Siinä hellenistiset ja itämaiset ainekset yhtyivät valtauskonnoksi nousseeseen kristinuskoon. Tuon ajan rakennustaiteen suurimmat monumentit, kuten Hagia Sofia, ovat Kreikan nykyrajojen ulkopuolella, mutta myös Kreikan alueella on säilynyt bysanttilaisia kirkkoja ja luostareita seinämaalauksineen ja mosaiikkeineen. Bysantin kulttuuriperintö elääkin edelleen ennen kaikkea ortodoksisen kirkon liturgisessa elämässä ja maan lukuisissa luostareissa.

Uudempi Kreikan kulttuuri

Kreikka on hyvin konservatiivinen maa ja perinteitä kunnioitetaan ja ylläpidetään vahvasti. Vaikka suuri osa kreikkalaisista asuu suurissa kaupungeissa, monilla on juuret ja läheiset yhteydet ”aitoon Kreikkaan” maaseudun ja saariston pienissä kylissä. Joskus sanotaan, että kreikkalaiseen perinteiseen elämänmenoon kuuluu ”katsella, kun maailma menee menojaan”, ja maa muuttuu monissa asioissa hitaasti.[61] Kulttuuri on perhekeskeinen. Kirkon asema on edelleen vahva, ja kysymys ”oletko ortodoksi?” on lähes synonyymi kysymyksen ”oletko kreikkalainen?” kanssa.[33]

Kansantanssia Ósios Loukáksen luostarilla.
Miehiä kafeneíossa Korfulla.

Kreikka tunnetaan muun muassa kansantansseistaan ja musiikistaan sekä perinteisistä kansallispuvuista. Kreikkalainen keittiö on maantieteellisistä ja historiallisista syistä tyypillisen välimerellinen. Se käyttää perinteisesti alueen raaka-aineita: tuoreita yrttejä, oliiviöljyä, tomaatteja ja sitruunoita sekä kalaa. Kreikkalainen salaatti, horiatiki, sisältää kasvisten lisäksi fetaa. Miehille keskeinen sosialisointipaikka on lähikahvila (kafeneío) ja erityisesti naisille kirkko.[33]

Suurin juhla Kreikassa on jokakeväinen pääsiäinen (Páscha), joka ajoittuu ortodoksisen kalenterin mukaisesti. Suuri viikko (Megáli Evdomáda) huipentuu pääsiäisyön liturgiaan, jolloin tervehditään Christós anésti! (”Kristus nousi kuolleista!”). Toiseksi merkittävä uskonnollinen juhlapäivä Kreikassa on Neitsyt Marian kuolonuneen nukkumisen (Koímisis tis Theotókou) päivä 15. elokuuta. Kumpaankin juhlaan kuuluu sukulaisten tapaaminen. Kreikan itsenäisyyspäivä on 25. maaliskuuta, ja se muistaa Kreikan vapaussodan vuonna 1821 aloittanutta kansannousua. Sama päivä on myös Marian ilmestyspäivä (Evangelismós).[62]

Muita merkittäviä uskonnollisia juhlia ovat laskiaisen karnevaalisunnuntai (Apokriés) ja paaston alun puhdas maanantai (Katharí Deftéra), Kristuksen taivaaseenastumisen päivä (Análipsi), helluntai (Pentikostí), Neitsyt Marian syntymäpäivä (Génnisis tis Theotókou) 8. syyskuuta, joulu (Christoúgenna) 25. joulukuuta sekä Jumalansynnyttäjän juhla (Sýnaxis tis Theotókou) 26. joulukuuta. Joululahjat annetaan uutena vuotena, ja ne tuo joulupukin eli Pyhän Nikolaoksen sijasta Pyhä Basileios (Ágios Vasíleios), jota juhlitaan juuri 1. tammikuuta. Kirkon pyhille omistettuina päivinä juhlivat erityisesti näille omistetut kirkot, luostarit ja paikkakunnat. Nämä ovat suuria kyläjuhlia (panigýri), joihin kuuluu ulkoilmaillallisia sekä kansanlauluja- ja tansseja. Nämä päivät ovat samalla kyseisten pyhien mukaan nimettyjen ihmisten nimipäiviä, joita juhlitaan enemmän kuin syntymäpäiviä. Merkittäviä tällaisia päiviä ovat nimien yleisyyden vuoksi paitsi Marian ilmestyspäivä, jolloin juhlivat nimet María, Déspoina, Panagióta ja Panagiótis, myös muun muassa 23. huhtikuuta (Geórgios), 21. toukokuuta (Konstantínos ja Eléni), 30. kesäkuuta (Ágioi Apóstoloi eli kaikki apostolit), 26. lokakuuta (Dimítrios), 8. marraskuuta (Michaíl ja Gavriíl) sekä 6. joulukuuta (Nikólaos).[62]

Merkittävä yleiskreikkalainen juhla- ja pyhiinvaelluspaikka Maria-juhlien yhteydessä 25. maaliskuuta ja 15. elokuuta on Tínoksen Panagía Evangelístrian kirkko. Muita merkittäviä pyhiinvaelluskohteita Kreikassa ovat Pátmoksen Johannes Teologin luostari sekä Athosvuori. Athokselle on kuitenkin pääsy vain miehille. Vappuna eli 1. toukokuuta (Protomagiá) juhlitaan kevättä ja työläisiä. 28. lokakuuta vietetään isänmaallista Óchi-päivää.[62]

Kreikkalaisista kirjailijoista kaksi on saanut Nobelin kirjallisuuspalkinnon: Giórgos Seféris vuonna 1963 ja Odysséas Elýtis vuonna 1979.[63] Elokuvaohjaaja Michális Kakogiánnis on ollut viidesti Oscar-ehdokkaana. Hänen tunnetuin työnsä on Kerro minulle, Zorbas vuodelta 1964.[64] Eurovision laulukilpailussa kreikkalainen Élena Paparízou voitti vuonna 2005.[65]

Maailmanperintökohteet
Pääartikkeli: Unescon maailmanperintökohteet Kreikassa
Akropolis, Ateena.
Xenofónin luostari, Athos.
Meteora.

Kreikassa on 18 Unescon maailmanperintöluettelon kohdetta, jotka kaikki edustavat esihistoriallista aikaa, antiikin aikaa tai keskiaikaa:[66]

Media

Kreikan käytetyin uutismedia on televisio. Vuonna 2009 se oli pääasiallinen uutiskanava 78 prosentille kreikkalaisista. Televisio oli aiemmin valtion monopoli, mutta 1980-luvun loppupuolen jälkeen kaupalliset asemat ovat vieneet suurimman markkinaosuuden. Maassa on noin 150 yksityistä televisiokanavaa, joista kymmenkunta toimii maanlaajuisesti. Radiotoiminnan sääntely on vähäistä, ja radioasemia on noin 1 500. Kreikan yleisradioyhtiö on Ellinikí Radiofonía Tileórasi (ERT), jolla on useita televisio- ja radiokanavia. Muita merkittäviä televisioyhtiöitä ja -kanavia ovat muun muassa Alpha TV, ANT1, Mega Channel, Skaï ja Star Channel.

Kreikassa ilmestyy suuri määrä sekä maanlaajuisia että paikallisia sanomalehtiä. Suuria päivittäin ilmestyviä sanomalehtiä ovat muun muassa Eleftherotypía, I Kathimeriní ja Ta Néa. Internetkäyttäjiä oli vuonna 2015 noin 67 % väestöstä.[1][67]

Urheilu

Kreikka oli Olympian kisojen eli ”antiikin olympialaisten” kotimaa, ja siksi luonnollinen valinta ensimmäisten modernien olympialaisten eli vuoden 1896 kesäolympialaisten isäntämaaksi. Maa isännöi myös vuoden 1906 välikisoja sekä vuoden 2004 kesäolympialaisia. Kreikka on osallistunut kaikkiin kesäolympialaisiin ja useimpiin talviolympialaisiin vuodesta 1936 alkaen.[68]

Kreikan suosituin joukkueurheilulaji on jalkapallo. Maan mestaruudesta on pelattu vuodesta 1927 alkaen. Jalkapallon pääsarja on Kreikan Superliiga ja toiseksi korkein sarjataso Football League. Menestyneimpiä joukkueita ovat ateenalainen Panathinaikos FC ja pireuslainen Olympiakos FC. Kreikan jalkapallomaajoukkue on päässyt jalkapallon maailmanmestaruuskilpailuiden lopputurnaukseen vuosina 1994, 2010 ja 2014. Jalkapallon Euroopan-mestaruuskilpailuiden lopputurnauksen Kreikka voitti vuonna 2004. Huhtikuussa 2013 se oli FIFA:n rankingissa sijalla 12.[69]

Kreikassa järjestetään vuosittain rallin MM-sarjaan kuuluva Akropolis-ralli, joka on yli 50 vuotta vanha ja olosuhteidensa vuoksi yksi maailman rankimpia autokilpailuja.[70]

Lähteet
  1. Greece The World Factbook. Washington, DC: Central Intelligence Agency. (englanniksi)
  2. Απογραφή Πληθυσμού - Κατοικιών 2011. Väestönlaskennan tulokset (XLS) 2011. The Hellenic Statistical Authority (ELSTAT). Arkistoitu 16.10.2015. Viitattu 1.9.2014. (kreikaksi)
  3. Human Development Report 2020. UNDP.org (englanniksi)
  4. Tämä oli alun perin vuonna 1821 osmanivaltaa vastustaneiden vallankumouksellisten motto.
  5. Tietoa Kreikasta 17.7.2014. Suomen suurlähetystö Ateena. Viitattu 17.6.2018.
  6. Geography of Greece Greeka.com. Viitattu 19.9.2016.
  7. ”The History of Greece”, The Greek Islands, s. 27–45. Eyewitness Travel. London, New York, Melbourne, Munich and Delhi: DK, 2013. ISBN 978-1-40938-631-5.
  8. Greece: Properties inscribed on the World Heritage List UNESCO World Heritage Centre. Viitattu 17.10.2016.
  9. World Economic Outlook Database International Monetary Fund. Viitattu 17.10.2016.
  10. National Accounts Main Aggregates Database United Nations Statistics Division. Viitattu 17.10.2016.
  11. Geography Visit Greece. Viitattu 17.10.2016.
  12. Dill, William A.: Inland Fisheries of Europe, s. 80–87. European Inland Fisheries Advisor and Commission Technical Papers 52, ISSN 0532-940X. Food and Agriculture Organization of the United Nations, 1993. ISBN 9251033587. Teoksen verkkoversio.
  13. Makropulos & Burton: Greek tectonics and seismicity Tectonophysics. 1984. Viitattu 9.3.2017.
  14. The Hellenic Volcanic Arc Volcano Discovery. Viitattu 9.3.2017.
  15. The Mountains of Greece Discover Greece. Viitattu 15.8.2016.
  16. Γεωγραφικές πληροφορίες της Ελλάδας Ta Nea. Viitattu 19.9.2016.
  17. Rivers Visit Greece. Viitattu 15.8.2016.
  18. Names of Rivers in Greece USA Today. Viitattu 15.8.2016.
  19. Greece Geography In 2 Greece. Viitattu 15.8.2016.
  20. Country Guide Greece BBC Weather
  21. Greece timeline BBC. Viitattu 6.1.2013. (englanniksi)
  22. Flora & Fauna Environment Greece - Zante Go Zakynthos. Viitattu 6.1.2013.
  23. Parks, Reserves, and Other Protected Areas in Greece Parks.it. Viitattu 17.10.2016.
  24. Εθνικοί Δρυμοί της Ελλάδας Πατριδογνωσία. Viitattu 27.8.2018.
  25. Εθνικά Πάρκα της Ελλάδας Πατριδογνωσία. Viitattu 27.8.2018.
  26. Ekholm, Dan: Kreikka vaati yhä sotakorvauksia ja pakkolainan takaisinmaksua Saksalta Yle.fi. 17.3.2015. Yle. Viitattu 2.5.2015.
  27. The Greek debt crisis story in numbers BBC News. 10.7.2015. Viitattu 17.10.2016.
  28. Keskustaoikeisto saa käytännössä yksinvallan Kreikassa, kansalaiset odottavat Kyriakos Mitsotakisin vievän maan uuteen aikaan Yle Uutiset. Viitattu 13.1.2020.
  29. Maukonen, Riikka: Kreikka sai historiansa ensimmäisen naispuolisen presidentin Helsingin Sanomat. 22.1.2020. Viitattu 30.1.2020.
  30. The Constitution of Greece Hellenic Resources Network. Viitattu 17.10.2016.
  31. Palataanko Kreikassa dynastioiden aikaan? 6 olennaista asiaa määrittää tänään vaaleihin käyvää velkakriisimaata, joka on palaamassa normaaliin Yle Uutiset. Viitattu 13.1.2020.
  32. Greece OECS Better Life Index. Viitattu 17.10.2016.
  33. ”A Portrait of the Greek Islands”, The Greek Islands, s. 17–21. Eyewitness Travel. London, New York, Melbourne, Munich and Delhi: DK, 2013. ISBN 978-1-40938-631-5.
  34. Richter, Heinz: Missed Opportunities: The Political Culture of Greece Since 1974 The Globalist. 20.6.2015. Viitattu 17.10.2016.
  35. Kreikan alueet EuroVoc. Multilingual Thesaurus of the European Union. Viitattu 1.9.2014.
  36. Administrations of Greece Statoids. Viitattu 1.9.2014.
  37. NATO Greece - Ministry of Foreign Affairs. Arkistoitu 5.7.2009. (englanniksi)
  38. Background Note: Greece (Previous Editions) US Department of State. Viitattu 19.12.2014.
  39. "Pohjois-Makedonian tasavalta" – Kreikka ja Makedonia allekirjoittivat sopimuksen Makedonian uudesta nimestä Yle Uutiset. 17.6.2018. Viitattu 19.6.2018.
  40. Announcement of the Government of the Republic of North Macedonia for entry into force of the Final Agreement, Constitutional Amendments and Constitutional Law for Implementation of Amendments 12.2.2019. Government of the Republic of North Macedonia. Viitattu 13.2.2019.
  41. Greece joins eurozone BBC. Viitattu 9.3.2017.
  42. Kreikan talouskriisi jo omaa luokkaansa 9.12.2009. YLE.
  43. Maaraportti: Kreikka joulukuu 2008. Finpro. [vanhentunut linkki]
  44. Kreikka euroalueen heikoin lenkki Helsingin Sanomat. 30.4.2010. Arkistoitu 2.5.2010.
  45. EU-maat pääsivät sopuun Kreikan avustamisesta Ilta-Sanomat. 26.3.2010.
  46. Kuusisalo, Mikko: Kreikan luottoluokitus nousi pykälällä Yle.fi. 22.1.2016. Yle Uutiset. Viitattu 22.1.2016.
  47. The World's Largest Companies 2015 2015. Forbes. Viitattu 17.10.2016.
  48. The 500 most profitable Greek companies in 2013 GR Reporter. 5.12.2014. Viitattu 17.10.2016.
  49. Forbes Global 2000: Greece's Largest Companies Economy Watch. Viitattu 17.10.2016.
  50. International turism, number of arrivals The World Bank. Viitattu 17.10.2016.
  51. Olive oil market ripe for Greece Archive.is. 2002. Arkistoitu 23.5.2012. Viitattu 11.4.2010.
  52. Αερολιμένες Υπηρεσία Πολιτικής Αεροπορίας (Kreikan ilmailuhallinto, ΥΠΑ). Viitattu 17.10.2016.
  53. Passanger Traffic Development 2016 Athens International Airport. Viitattu 20.2.2017.
  54. International Airport of Kastelli – Crete Island Airport Design and Master Planning. Viitattu 20.2.2017.
  55. Greek Ferries Ferries in Greece. Viitattu 9.3.2017.
  56. History University of Athens. Arkistoitu 19.2.2015. Viitattu 12.4.2010.
  57. University The Aristotle University of Thessaloniki.
  58. Mortality Country Fact Sheet 2006. WHO.
  59. Greek diet can lengthen life Daily Mail. Viitattu 9.3.2017.
  60. Obesity is a Disease Athens News (englanniksi)
  61. Mäkelä, Pekka et al. (toim.): ”Kreikka”, Suuri maailmantieto, s. 348–351. Helsinki: Valitut Palat, 1989. ISBN 951-9079-92-0.
  62. ”The Greek Islands through the Year”, The Greek Islands, s. 46–50. Eyewitness Travel. London, New York, Melbourne, Munich and Delhi: DK, 2013. ISBN 978-1-40938-631-5.
  63. Myrsiades, Kostas: Odysseus in the poetry of Giorgos Seferis TriCollege Library. Viitattu 6.1.2013.
  64. Cypriot-born ”Zorba” filmmaker Michalis Kakogiannis passes away 2011. Alfa Cyprus. Viitattu 6.1.2013.
  65. Helena Paparizou: En kopioinut Ruslanaa 2005. MTV3. Viitattu 6.1.2013.
  66. Greece UNESCO World Heritage Centre. Viitattu 15.8.2016.
  67. Greece Country Profile BBC News.
  68. Greece in Olympics Sport reference.
  69. Associations: Greece FIFA. Arkistoitu 19.8.2012. Viitattu 14.4.2011.
  70. Rally Acropolis Discover Greece. Viitattu 19.12.2014.

    Aiheesta muualla

     

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.